Pienet hautajaiset

Meitä ei ollut montaa,
niin kiltin ja rakastetun miehen hautajaisissa. 

Ketään ei oltu kai kutsuttu... 

Päivä oli harvinaisen kaunis ja kuulas. 
Aurinko kultasi hautausmaalla mäntyjen latvoja. 


Paikalla oli vain hänen poikansa ja tyttärensä (jota pääsin halaamaan pitkästä aikaa ja joka kuiskasi korvaani: ihana kun tulitte!) 
perheineen, yhteensä kolme poikaa, 
muutama kantaja ja me kolme, joita ei oltu
selkeästi edes odotettu paikalle: 

kiltin miehen sisko ja siskon tytär miehineen. 

Kun enon jälkeläiset laskivat 
yhden valkoisen ruusunsa arkulle kappelissa, 
alkoi suntio soittaa hurjasti parvella urkuja. 

Yhtäkkiä pappi näyttikin hänelle jotta stop, 
musiikki lakkasi ja pappi kutsui meidätkin
sieltä takapenkistä suurine kukkavihkoinemme
laskemaan kukat enon valkoiselle, 
yksinkertaiselle arkulle.

Ihan turhaan! 

Ravistimme päätämme mutta pappi alkoi huutelemaan meitä ja viittilöi tuomaan kukat... 

Talutin huonosti liikkuvan äidin kappelin etuosaan ja mekin laskimme omat kukkamme 
 vaivautuneen hiljaisuuden
vallitessa enon arkun päälle. 

Siihen olisi varmaan pitänyt laskea vain se yksi ruusu, joka muillakin oli. 

- Emme tienneet... 

Nyt arkku näytti pituiselle... 

Mamalle hetki
oli hyvin raskas. Siellä lepäsi
hänen rakas veljensä.

(Olisimme laskeneet ne omat kimppumme vasta haudalla...) 
Miksi niitä kahteen kertaan asetellaan arkulle 
kun ne joutuu sitten hakemaan välillä pois...????!!!! 

Pappi puhui enosta, mutta ei
enon eikä veljen ominaisuudessa,  
 ehkä n. 10 minuuttia! 

Eno oli ollut veli myös äitini lisäksi yhdelle veljelleen. Tätäkään ei papille oltu kerrottu. 

Sitten soi virsi jonka jälkeen ne kukat piti 
hakea taas pois?!!!

Sitten arkku vietiin ulos, 
ja me perässä kukkakimppuinemme,
minä murheellista Mamaa talaten ja Hani
perässämme kävellen, muutaman
kuvan muistoksi Mamalle ja hänen 
toiselle veljelleen ottaen. 

Pappi lähti kanssamme kävelemään
arkun perässä kysyen yhtäkkiä:
"Niin mikäs suhde teillä oli vainajaan?" 

Takaamme oli muu porukka lähtenyt kävelemään
yhtäkkiä jotakin toista polkua pitkin haudalle... 

"Äitini on xxx:n sisko, vastasin papille.

- Ahaa. 

Pappi ei siis ollut todellakaan tiennyt että enolla oli sisko. 

(Ja veli?)... 


Laskimme kukkamme (jälleen) enon arkulle
 ja Mama paleli ja suri niin että 
häntä piti tukea jotta hän jaksaisi.  
Jotta pystyssä pysyisi.

Lähdimme kohti parkkipaikkaa, 
samoin enon lapset jotka lähtivät 
 ajamaan saman tien omille teilleen... 

Me kolme istuimme Hanin lämpimään
autoon ja ajelimme sitten Maman kotiin. 

Joimme siellä leivoskahvit pitäen
enolle ikioman muistohetkisemme. 

Monta kynttilää oli palamassa 
enolle. Varmasti hän näki ne 
siskonsa luotakin. 

Eno piti aina näistä R-leivoksista. Näitä 

meillä oli hänen muistokahveillaan, 
jossa haikeasti muistelimme häntä. 

Rommileivoksiahan ne tietenkin ovat, 

jos joku nyt jäi ihmettelemään. 

Äiti saneli samalla, miten hänkään ei sitten halua hautajaisiinsa kuin oman perheen ja miten kuolinilmoituskin pitää laittaa vasta hautajaisten jälkeen... Ja me lupasimme tehdä näin. 

Minullakin oli kotona enolle kukkia 
ja kynttilöitä, tässä ei vielä sytytettyinä... 

Amaryllis teki ensimmäisen kukkaputkensa kuin enon muistoksi. 

 🤍

 🤍