Vadelmakakkua kiitos!

 

Nytpä vietetään Vadelmakakkupäivää! 

 

Tänään on lisäksi mm Sekarotuisten koirien päivä 

sekä 

 Harvinaisten soitinten päivä. 

Hämeenlinnan ilta

Aulangolta matkamme jatkui kohti linnaa...

Hämeen linna se siellä ylvästelee uhkeana, 

joen partaalata kuvattuna. Minusta se 

näytti kyllä enemmänkin vankilalta ja Hani 

totesikin linnan olleen joskus vankila... 

 Itse en mennyt tämän lähemmäksi koska 

oli hirmuisen porottava päivä ja pelkäsin että 

palan, kun olin unohtanut lippikseni

kotiin...  

Minulla on aurinkoon viha-rakkaus-suhde...

Jäin siis varjoihin kuvaamaan kaikkea muuta sillä 

aikaa kun Hani rohkeana meni kuvaamaan linnaa. 

Auto ja minä odottelimme ihanien terijoensalavien alla. 

Hirmuista mukulakivetystä pitkin köröttelemällä 

näki vanhoja tosi hienoja taloja... 

 

 Ihana portti suojaisaan sisäpihaan. 

 Joenrannan kukat kyllä jotenkin vetivät 

minua puoleensa... Ruusu on aina ruusu. 

 Joenrannalla kukkivat iloisen 

tietämättöminä mm nämä jättibalsamit. 

Minusta ne ovat kauniita. 

- Kuin orkideankukkia... 

 Balsameja kasvoi myös aikoinaan lapsuudenkodin 

pihamaalla. Eivät ne minnekään levinneet kasvupaikaltaan 

koska ne niitettiin syssymmällä... 

Kutsuimme niitä poks-poks-kukiksi. 

Joka tuntee kasvin, tietää kyllä mistä nimi tulee. 

Kun siemenpalko on valmis, se on 

herkkä kosketukselle. Se poksahtaa 

auki pienestäkin kosketuksesta ja lennättää 

siemeniä luotaan pois. 

Kun kuvasin näitä, eräs vanhempi nainen tuli 

kysymään mitä kuvaan. Hän ei tunnistanut näitä. 

Kun kerroin niiden olevan jättibalsameita, hän peruutti 

taaksepäin ja tokaisi: Ai niitä myrkyllisiä! 

Rauhoittelin etteivät ne todellakaan ole myrkyllisiä. =) 

Komeita virmajuuriakin siellä kasvoi. 

Sananjalat ovat nyt vielä ihanan vihreänvehmaat, 

kunnes koittavat ensimmäiset pakkasen puolelle 

kylmenevät yöt... 

Vielä on kesää jälj... 

Tuoksuvatukka 
elikkäs koristevadelma omaa 

soman kukinnon. 

Näitä olisin halunnut edellisen 
kodin pihalle... 
Jäivät sitten hankkimatta.

Aamu Aulangolla

Toissa viikonloppuna päätimme istahtaa auton 

kyytiin ja ajella jonnekin vaan, koska autossa 

on ihana ilmastointi, toisin kuin asunnossamme 

joka on aurinkopäivinä sauna koko ajan... Huoh. 

Niinpä Hani käänsi auton nokan kohti Hämeenlinnaa.

En ollut koskaan ennen nähnyt tätä näkötornia 

Aulangolla joten sinne siis hurautimme.   

Torni on varsin uhkea ja muhkeatekoinen. 

 

Vallankin kun se on jo 113-vuotias! 

 

 En tullut laskeneeksi montako porrasta 

johti tornin huipulle. Ensin käveltiin ulkokautta 

tasanteelle josta johti ovi sisälle torniin jossa 

kivirappuja pitkin kiivettiin viileässä kohti 

huippua, jossa ihanasti tuuli, vaikka päivä oli 

helteinen ja läkähdyttävä. 

 Ikkunanäkymiä tornista ulospäin... 

Torni oli huikean upea sisältä! 
Ja siellä oli ihanan viileää. 

 Tornin huipulta oli mahtavat näkoalat alas 

puistometsään ja Aulangonjärvelle. 

Aulangon historia alueen nykyisessä muodossa alkoi vuonna 1883 kun kapteeni Hugo Standertskjöld, josta tuli myöhemmin eversti, osti Vanajaveden rannalla sijaitsevan Karlbergin tilan. 

Standertskjöld aloitti valtaisat rakennustyöt, jotka kohdistuivat rakennusten lisäksi myös ympäröivään luontoon. Rakennusten läheisyyteen sijoitettiin puistomaisema, ja Aulangonvuoren ja rakennusten välisestä alueesta muodostettiin puistometsä. Päärakennus rakennettiin laajentamalla ja muuttamalla Karlbergin vanhaa päärakennusta, joka sijaitsi nykyisen hotellin paikalla.
Aulangon maastoon luotiin englantilaista tyyliä edustava puisto vuosina 1883–1938.

Kaikki tämä maastorakentaminen vaati enimmillään jopa 250 samanaikaista työntekijää sekä runsaasti kärryteitä, kävelypolkuja ja niiden tarvitsemia istutuksia. Uusia teitä tehtiin yhteensä noin 14 kilometriä.

Aulangolla oli myös  hedelmä- ja kasvitarhoja, sekä runsaasti lämmitettäviä kasvihuoneita. Kasvitarhassa oli vuonna 1912 kaksitoista eri kasvi- ja hedelmähuonetta, kuten esimerkiksi viini-, aprikoosi-, luumu-, ananas-, kirsikka-, viikuna-, omena- ja päärynähuoneet. Erilaisia taimilavoja oli yli tuhat ja vihanneslavaikkunoitakin kaksisataa. Kasvitarhan pinta-ala oli useita hehtaareja.

Lisäksi Aulangolle rakennettiin graniittilinna luomaan mielikuvaa siitä, että alueella olisi aikoinaan todellakin ollut vanha Aulangon linna. Suurin kivityö tapahtui kuitenkin varsinaisen Aulangonvuoren kohdalla, josta vanhat, alkeelliset suojarakenteet raivattiin pois. Vuonna 1907 vuorelle rakennettiin 33 metriä korkea, arkkitehti Valdemar Aspelinin suunnittelema graniittinen näkötorni. 

Aulangolle rakennettiin myös kevyempiä puistorakennelmia, kuten erilaisia huvimajoja ja temppeleitä. Niissä kävelymatkoja tehnyt vaeltaja tai everstin vieraiden kärryt saattoivat pysähtyä levähtämään tai nauttimaan virvokkeita. Näistä huvimajoista ja temppeleistä on yhä muutamia jäljellä, joskin monet puiset rakennelmat ehtivät lahota, ennen kuin jälkipolvet ymmärsivät niiden arvon. 

Kun eversti Standertskjöld alkoi tulla vanhaksi, matkustaminen Aulangolle tuli hänelle yhä hankalammaksi ja hän päätti luopua Aulangosta.

Aulanko ja eritoten sen puistometsä olivat olleet kaikille avointa matkailualuetta jo everstinkin aikana, joten alueen siirtyminen kaupungin omistukseen tapahtui melko kivuttomasti. Vuonna 1927 Hämeenlinnan kaupunki vuokrasi Aulangon.

Aulangon puistometsän hoidosta vastaa Metsäntutkimuslaitos. Puistometsää hoidetaan aktiivisesti, mutta luonnonsuojelualueeseen kuuluu myös luonnontilaista metsää.

Syksyn 2001 myrskytuhot muokkasivat Aulangon puistometsää enemmän kuin mikään muu ulkoinen voima sitten eversti Standertskjöldin rakennustöiden.

Puistoalueelta on aikojen saatossa kadonnut useita everstin rakennelmia, mutta alueella yhä on säilynyt erilaisia huvimajoja sekä kaksi lampea, Joutsenlampi ja Metsälampi, vesilintuineen, tekosaarineen ja vanhoine ikipuineen. Lisäksi golfkenttä ja sillä risteilevät lehmuskujat kertovat Vanajaveden laakson vehmaasta kasvuympäristöstä.

Aulangon puistometsä julistettiin luonnonsuojelualueeksi vuonna 1930, ja alue siirtyi Hämeenlinnan kaupungilta kokonaan valtion omistukseen 1960-luvulla.
Luonnonsuojelualueella vierailee vuosittain noin 400 000 kävijää.

Teksti: Wikipedia  

Itse torniin ei ole pakko kiivetä komeita 

maisemia nähdäkseen, sillä tornin edessä 

on tällainen näköalapaikka josta näkee 

upeaa kotimaatamme aivan loistavasti. 

Näköalapaikalta kuvattua... 

Tornin juurella kasvoi herukoita. 

Tornin juurella on pieni kahvila. 

Vieläpä koiraystävällinen koirakahvila... 

Kahvilassa oli myös gluteenittomia tuotteita, 

mukava henkilökunta ja kivoja istumapaikkoja 

joista voi valita mieleisensä.

Aulangon puistometsä on laaja ja sisältää 

paljon nähtävää ja koettavaa. 

Tässä on Aulangon joutsenlampi. 

Joutsenet eivät kyllä nyt olleet 

kotona lammellaan, mutta kaunista siellä 

oli hetki istahtaa. 

Joutsenten sijaan paikalla oli mm lokkeja. 

 Yksi puistometsän tornimaisista huvimajoista, 

ns Onnen temppeli... 

Poisajellessa bongattiin hevosia... 

Ps: äitimamani kertoi että olen 
minä pieneä ollut Aulangolla, 
mutta minulla ei ole siitä 
mitään muistikuvaa. 
Samoin Suomenlinnassakin 
olen perheen mukana ollut mutta 
en muista. Tai ehkä himmeästi muistan jonkin mustan tykin, jonka päälle sisko nostettiin. 
Siitä on olemassa valokuviakin. 
Mutta Aulangolta ei ole edes kuvia... 

Tai ei ollut, mutta nyt on. :) 

Värejä teiden varsilla

Mitä kaikkea voi nähdä ajellessaan pitkin 

Suomen maanteitä heinäkuisena päivänä? 

Jossain kohdin tienvarret ovat hempeän punaisina 

maitohorsman viimeisimmistä kukista. 

Ne aloittivat kukintansa tänä kesänä todella 

aikaisin...

Ihan ylimmät kukat ovat enää jäljellä 

kukkatertuissa. Kauniit sellaiset. 

Tienpenkat voivat olla myös keltaiset...  

Syysmaitiainen on aloittanut 

niin ikään aikaisin kukintansa tänä kesänä. 

Jotkut maitiaisen kukat ovatkin jo 

kasvien viimeisimpiä. 

Ihan pian senkin kukinnot ovat hahtuvapalloja, 

jollaisia kukkineet ohdakkeiden entiset 

kukatkin jo ovat.

 Keltainen pietaryrttikin kukoistaa 

komeana ja pystypäisenä siellä täällä.

Punaiset pellot puolestaan ovat tulvillaan 

 puna-apilaa, jota käytetään 

viherlannoituskasvina, parantamaan 

peltomaan ominaisuuksia.

 

Niidenkin kukinta on jo pian kukittu. 

Apilapellot tuoksuvat makealle 

ja näyttävät ihanille. 

Voisin kuvitella että lähistön mehiläistarhurit 

saavat tältä kesältä ihanaa kukkaishunajaa!

Arvaatko mikä tämä violetti pelto sisältää? 

Siinä kasvoi mitä luultavimmin ruisvirnaa, joka on kovasti hiirenvirnaa muistuttava rehu- ja viherlannoituskasvi. 

Niiden seassa tukikasveina seisoskeli auringonkukkia, 

jotka sentään eivät vielä olleet kukassa, 

mutta ihan pian nekin aloittavat 

keltaisten aurinkojensa hehkun. 

Myös peltosauniota näkee useilla pelloilla. 

Sitä toki kasvaa myös teiden varsilla ihan viljelemättä. 

Ja ne pellot... 

Osa näyttää jo ihan tuleentuneelta 
ja suorastaan puintikelpoisilta! 

Tässä kukoistaa vehnä. Vai...? 

Nämä tähkät olivat hyvin kauniita. 

Tässä puolestaan ehkä ohrapelto.  

Vai ruis? Miten erotan ne toisistaan? Apua!
Kyllä mie ne ennen lapsena, maalla asuessani tunnistin... 

Onko minusta tullut liian kaupunkilainen?

Tämä ainakin on ihan vaan kaunista heinää...

Puukujat viilentävät tielläkulkijaa. 

Ehkä joihinkin jokiinkin voi jopa pulahtaa? 

- Jos on uikkarit mukana. =)