Uuden kodin lasitetulla parvekkeella
on hirvittävän kuuma ja osa tänne
laittamistani kasveista onkin jo
siksi menehtynyt.
Nämä ovat jäljellä...
Pelargoneja pitää tietenkin olla. Aina...
En kehdannut entisen kodin kukkapenkistä
ottaa yhtään alkua mukaani sitä somaa ja rakasta
Tavaratalo Kärkkäisen pihan löytönurkasta
ihan kuivettuneena, kahdella eurolla.
- Eivät uskoneet sen selviävän,
mutta sehän piristyi ja selvisi.
ihan kuivettuneena, kahdella eurolla.
- Eivät uskoneet sen selviävän,
mutta sehän piristyi ja selvisi.
Sääkukat, eli/tai tähtisilmätkin ovat sieltä.
Nekin jo meinasivat läkähtyä kuumuuteen,
ennen kuin keksimme asentaa verhot parvekkeelle.
Nekin jo meinasivat läkähtyä kuumuuteen,
ennen kuin keksimme asentaa verhot parvekkeelle.
Lankaköynnöstä löytyi Orimattilan
Tokmannilta juuri ennen poismuuttoamme
siitä kylästä...
siitä kylästä...
Viime vuonna lankaköynnöksetkin (mm)
että niitä piti nytkin saada,
vähän niin kuin lohdutukseksi...
vähän niin kuin lohdutukseksi...
Matkamuistomuratti ilahtui päästessään
ulos jälleen, pitkän talven jäljiltä.
Saapa nähdä miten ihmeessä saan sen taas
talvetettua, kun nykytaloihin ei
tehdä edes ikkunoille kukkalautoja...
Pitää kehitellä jokin kukkapöytäviritys... =D
Tässä siitä erilaisesta tähkälaventelista
hieman kuvia.
Se tuoksuu herkän hempeälle.
Se tuoksuu herkän hempeälle.
Jouluksi Murusilta saatu joulutähti innostui
päästessään parvekkeelle. Sillä on yhä
punaisia lehtiä piilossa vihreiden takana...
Se tekee hurjana uusia lehtiä koko ajan.
Sen juurelta pitää napata pieni
sitruunanalku omaan ruukkuunsa...
(Done...)
(Done...)
Mehiruusukkeet ostin Viron
reissulta keväällä.
Joulun jälkeen alesta hankittu
huonekuusi on tehnyt kokonaan uuden
latvuksen ja paljon uutta vuosikasvustoa.
Kun vertaan tammikuun kuviin, se on
kasvanut hurjasti!
Kun vertaan tammikuun kuviin, se on
kasvanut hurjasti!
Kirjavan, kiharalehtisen rönsyliljan
hankin keväällä Virosta. Se on saanut
saanut aikaan poikasia.
Mintun otin matkaani entisen
kodin yrttipenkistä.
5 kommenttia:
Upeita nuo linkistä aukeavat terassikuvat. Miten ihmeessä raatsitte muuttaa kerrostaloon?
T. Anne
Voi älä edes muistuta...
Kaunis viherkeidas on parvekkeesikin♥
Kauniisti kukoistavat kukkasi!
Kauniita kukkiahan siellä parvekkeella on! Olen nähnyt, että joillekkin tulee huonekuusesta pieni ongelmanpoikanenkin. Se nimittäin kasvaa tavallisen korkuisessa huoneessa muutamassa vuodessa kattoon, eikä voi leikata, kun pihka valuu :)
Lähetä kommentti