Translate

25.7.2019

Karuselleja, neulansilmiä ja kylmiä kiviä







Jaakko heittää tänään kylmän kiven 
järveen. En ole ehtinyt uimaan 
kertaakaan. Kukaan mökinomistaja ei  kutsu meitä mökille kylään... :) 


"Jaakon kylmän kiven heittämisen uskottiin aiheuttavan vesien viilentymisen. Uimakausi alkoi olla lopuillaan, ilmat viilenivät ja syyskesä alkoi. Uskomus Jaakosta ja kylmästä kivestä on syntynyt juliaanisen kalenterin aikana, josta luovuttiin vuonna 1753. 

Nykyisessä kalenterissa Jaakonpäivää luonnon kannalta vastaa Salmenpäivä 5. elokuuta, ja juuri siihen aikaan järvivedet alkavat Suomen ympäristökeskuksen tilastojen mukaan keskimäärin kylmetä.

 Jaakonpäivästä alkoi vanhan käsityksen mukaan syyskesä. 

Helsingissä Suomen Epätieteellisen Seuran toiminnanjohtaja Jaakko Koskinen on pilan päiten heittänyt kiven Helsingin Kolera-altaaseen vuodesta 1995 alkaen Jaakon päivänä. Vedet kylmettävänä kivenä on toiminut muun muassa syväjäätynyt kivi, kosminen meteoriitti, katutyömaalta lainattu mukulakivi, Etnan laavakivi, riimukiven puolikas, Volgan mutkan kivi ja vuolukivi. 
  Onpa altaaseen kerran heitetty kiven sijasta silitysrauta, jonka tarkoituksena oli kylmentämisen sijaan lämmittää kylmän kesän uimavedet ja näin pitkittää uimakautta. =D

Ennen vanhaan Jaakon päivä pyhitettiin vähän samaan tapaan kuin juhannus. Tämä lienee pakanallista perua, sillä päivä pyhitettiin Ukolle eli muinaisuskoisten ukkosen jumalalle, ja sitä kutsuttiin Ukkosen päiväksi. Ukkosen päivänä ei saanut kolistella eikä muutenkaan metelöidä, äänekkäät työt oli siirrettävä seuraaviin päiviin, koska kova ääni saisi ukkosen äkeänä paikalle, minkä uskottiin pilaavan sadon.

Ukkosen päivän aikoihin saatettiin aloittaa sadonkorjuu, mutta itse ukkosen päivänä ei saanut työskennellä."/Wikipedia 


Salme ne vedet siis ensi kuussa kylmentää. 
Ei vielä ole hätää! Huh! 



**************************







Nyt olisi myös Karusellipäivä, jos vain 
jostain tähän hätään karuselli löytyisi.


On myös Pujota lanka neulansilmään -päivä,
jos pitää ommella käsin.  



Ja hei, koska tänään on Kulinaristien päivä 
niin minulla ja sinulla saisi olla vaikkapa  

1 kommentti:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Tuota neulansilmään langanpujotusta tuli tässä yksi päivä koeteltua...ei onnistunut. Tuntuu, että näissä nykyajan neuloissa ei ole mitään enää reikääkään, mihin sen langan voisi pujottaa....paitsi parsinneulassa..:D