Takaisin viileään Madridiin

Viimeisenä aamuna keskimmäisessä hotellissamme, 
saavuimme aamupalalle jo ennen kahdeksaa 

koska meillä oli määräaika auton palautukseen. 
Ainakin minä olin nukkunut huonosti, koska hotellin 
omistajalla, joka tuntuu asuvan hotellissa, oli vieraita 
aamuyölle asti aamiaishuoneessa joka sijaitsi huoneemme 
alapuolella. Kovaääinen puhe ja ne kivilattioilla 
kirskahtelevat tuolit kaikuvat kauas. Uni oli sellaista 
hereillesäpsähtelyä. Jospa seuraava hotla olisi 
rauhallisempi? Toiveajattelua(ko)? 

Ajoimme Sevillaan jossa palautimme vuokrafiiatin.

Fiiulla oli ajettu yli 2500 km viikossa!!! =D

Kaikki oli ok.

Jatkoimme matkaa junalla jota piti ensin odottaa 
kolmatta tuntia, joten kiertelimme avaralla asemalla 

jossa saattoi syödä pikkupurtavaa, ostella 
matkamuistoja jne. 

Ennen junaan pääsyä seurasi tiukka turvatarkastus 

jossa Hani joutui avaamaan matkalaukkunsa ja

esittelemään hänellä vuosia olleen Leathermanin

ja alkoi niin 2,5 tunnin junareissu 

takaisin Madridiin. 

Viileäksi muuttuneessa Madridissa 

ajelimme taksilla kolmanteen hotelliimme. 
Se sijaitsi lähellä näitä vinoja torneja.  
Tuon vasemmanpuoleisen takana.

Nyt vaikutti upealta huoneelta. 

Tyynyt olivat ihanat ja oli minijääkaappi 

ja tuntui olevan hiljaista. 
Saimme kattohuoneiston!  

Seuraavana aamuna arvasimme miksi 
olimme saaneet kattohuoneiston:
Ilmastointilaitteesta joka on jossain katolla, 
kuuluu huoneeseen ihan kuin traktorin tyhjäkäyntiääni 
sen resonoidessa jotenkin rakenteisiin, 
mutta nukuimme silti pitkään. 

Tyynyt olivat ihmeellisen pehmoisia ja peti  
melkein ok.  Mutta mihin nämä hukkaavat 
oikeasti ne runkosänkyjen sijauspatjat???? 

Söimme hotellissa aamupalan ja ensimmäisen kerran 
reissun aikana miekin sain jotain gluteenitonta!!! 
- That all is yours, sanoi tarjoilija ja ojensi minulle 
gluteenittomien korin jossa oli leipä, muffinssi 
suklaaleivos ja keksipaketista puolet. Wau! 

Leipä tosin oli tapettu mikrouunissa. 
Älä ikinä pidä gluteenitonta leivonnaista 
kuin muutama sekunti mikrossa jos on 
IHAN pakko. Parasta olisi antaa pakasteen 
sulaa itsekseen huoneenlämmössä. 
Gluteenittomat leivonnaiset ja mikrouuni 
eivät ole ystäviä keskenään...  
Leipä oli tosi sitkeä ja pelkkää valkoista 
mautonta jauhoa, mutta olihan tässä jo 
yritystä...  Se muffinssi oli hyvää. 
Kekseihin ja suklaiseen leivokseen en 
koskenut, mutta näin ne samassa korissa sitten 
seuraavina kolmena aamuna ja mikroleivän. 

Lähdimme metrolla kohti Egyptistä pelastettuja 
rakennelmia, joihin Hani oli kovin pettynyt. 

Debodin temppeli, Madrid
Templo de Debod on muinaisegyptiläinen kivistä rakennettu pieni temppeli, jota alettiin rakentaa Egyptiin lähelle Niiliä eaa. Temppeliä on rakennettu myöhemmin muun muassa Rooman keisarien toimesta. Vuonna 1960 tulva oli vaurioittaa Egyptissä sijaitsevia muinaisia rakennuksia ja temppelejä, ja kiitokseksi Espanjan tarjoamasta avusta Egypti lahjoitti Debodin temppelin Espanjalle, joka purettiin ja siirrettiin Madridiin.  
 -Madrid, nähtävyydet... 

 

Söimme kansankuppilassa paellaa 
ja keitettyä, raa'alle kalalle 
maistuvaa turskaa... 

Pah, olisivat paistaneet turskan!  
Makuasioista ei tietenkään 
voi kiistellä...  
Syöhän jotkut sushiakin...! =P 

Metro oli ihan tupaten täysi koska sinä iltana 
oli Madridpeli tuossa espanjalaisten miesten 
suuressa rakkaudessa... 
(Tässä nyt sattuu olemaan eräs asiaan liittyvä
rautatieasemalla kuvaamani mainosjuliste.) 

Italian kanssa Espanjalla on 
viha-rakkaussuhde. 
Vähän kuin Suomella ja jollain muulla. 

Illalla marketissa oli kaaos, koska 
vappuna täällä on kaikki paikat kiinni... 
Jotkut ostivat jopa kaksi jättikärryllistä 
ruokaa ja juomaa... Mutta myös 2.5. 
olisi lomapäivä, ns Madrid-päivä...

Tästä voisi ostaa esim
kaksi kiloa suklaakakkua 10 e! 
Saiskos olla? 

Me etsimme kahdeksi päiväksi 
pienimuotoisia eväitä. Kotiinviemisiksi 
ostimme tosi pitkiä kanelitankoja 
ja kastanjoita 100 g. 
-Ja vähän tuliaisnamuja... 

Vesisateesta huolimatta 
suupielet nousivat ylöspäin kun 
tuo musta mies lauloi kadulla
hauskuuttaen & tanssittaen ohikulkijoita 
ja bändi soitti katoksen alla 
When the Saint go marchin in. 
 (Tosin reippaampaan tahtiin kuin 
linkin L.Armstrong!)



 Hani keksi miten joissakin tv-ohjelmissa 
sai ohitettua espanjankielisen dubbauksen 
ja saimme katsottua mm Rillit 
huurussa ihan alkuperäisenä. =) 

Jean Michael Jarren konsertti 
 tuli illalla televisioituna.
Nukahdettiin siihen. 

Toiseksi viimeinen päivä täällä.  
Yöllä naapuri kolisteli hereille, ja  
kolmen maissa paloautot ja ambulanssit 
kaahailivat pitkin muuten aika 
autioita katuja. Kotipuolessa sama
juttu, yöllä kun ketään muuta ei ole 
liikenteessä, pitää niitä pillejä silti 
huudattaa että varmasti kaikki heräävät. 

Ja paloaseman hälytin on niin kovalla 
- ja ulkona - että jo se ensin herättää unesta 
lähellä asujat, näinä tekniikan aikoina 
kun varmasti on muitakin keinoja saada 
hälyviesti palomiehille.

Paikallinen snagari. Saisi sieltä myös 
tuorepuristettua appelsiinimehua. 

Vaikka paljon hehkutetaan espanjalaista 
ruokakulttuuria, niin yleensä ruoka on 
vain noita riivatun hampurilaisia, 
leipää tai pizzaa. Tai tapaksia,
eli ilmakuivattua kinkkua tavalla 
ja toisella leikattuna. =P 

Eipä olekaan koskaan ennen Espanjassa 
käydessämme satanut mutta nyt sataa. 
Tuuleekin niin että molempien sa-
teenvarjot menivät nurinniskoin, 
ja loppuajan kannoimme sellaisia noloja
sateenvarjonraatoja päämme päällä. 

Kierreltiin paikallisessa puistossa jossa kohtasimme 
reissun ensimmäiset muut suomalaiset. 

Nainen kailotti puhelimeen kovaan ääneen 
 kuinka kallista Madridissa on kaikki 
ja kolme lasta kinasteli ja juoksenteli 
kaikkialla puistossa.
Me hiippailimme vain hiljaa ohi...

Söimme thaimaalaisessa pikaruokalassa. 
Miun annos oli kanaa ja riisiä. 
Ensimmäistä kertaa ikinä söin 
tuollaisesta pahvitötsästä, joita olen 
nähnyt vain amerikkalaisissa tv-sarjoissa! 
=D 

Jälkiruokajäätelöt 
nautimme hotellin alakerran 
ravintolassa. 
Yksi annos ja kaksi lusikkaa. 

  =D  

Sade ja vatsakipu estivät enemmät 
seikkailut. Crohn olikin ollut kiltisti tähän 
asti. Sillai vieraskoree... Ei ole enää... 
Ehkä se suree kun pitää palata Suomeen. 
Niinko miekin...