Tässä eräänä iltana aika myöhään valvoin koneen ääressä kun Hani oli jo mennyt nukkumaan. Kuuntelin jostain kantautuvaa kummaa jyrinää. Mietin, kolisteleeko mies kenties makkarissa, mutta ei, se ääni ei tullut Hanista vaan kylpyhuoneen seinän välistä, vesimittarin tienoilta. Miulla nousi ihan tukka pystyyn, no jos nyt ei kokonaan niin ainakin vähän, koska se narskutus ja rouskutus oli aika mahtavan kuuloista.
Meinasin mennä herättelemään Hanin, mutta luovuin siitä ajatuksesta. Miksi se miesparka nyt olisi pitänyt herättää kuuntelemaan jotain ääntä, kun mitään ei edes näkynyt missään? En sitten herättänyt. Hain sähköllä toimivan hiirenkarkottimen olohuoneesta, jossa se on kököttänyt pistorasiassa kiinni muutostamme asti, eli noin puolitoista vuotta, eikä tähän mennessä ole näkynyt eläviä hiiriä eikä rottia tässä huushollissa.
Tökkäsin töpselin eteisen pistorasiaan ja ihmerouskutus lakkasi. Joko sähköisessä karkottimessa oikeasti on jotakin taikaa, tai sitten otus pelästyi valoja, jotka laitoin päälle, sille tuli äkillinen paha hammassärky, tai sitten se vaan päätti mennä muualle rouskuttamaan.
Hani sanoi seuraavana aamuna että se otus varmaan rouskuttaa nyt tunnelia olohuoneen puolelle, kun hälytin siirtyi sieltä pois... Hähää. Glups.
Kissa meillä pitäisi olla. Ihan oikeasti. Sellainen lutunen halittava pehmoinen lohduttava otus. Ei tulisi sisätiloihin tuollaiset epämääräiset rouskuttajat ja saisi tuon sähköisen hiirikarkottimen vaikka lahjoittaa jonkun kesämökille. Hani vaan väittää olevansa kissoille allerginen. Oikeasti luulen että hän ei vaan pidä kissoista. On olemassa kissaihmisiä ja sitten heitä jotka eivät voi sietää kissoja. Minulle kissa sopisi oikein mainiosti.
Tosin kissatkin kantavat ruokakupista ruokansa lattiamatoille. Niin kuin koirat. Pesin maanantai-aamuna yhden ison lattiamaton jonka yksi piskimys vuosi sitten likasi. Juu, tiedän, aika kauan olen pitkittänyt matonpesua. Vaan kun meillä oli monta kuukautta viime vuonna kesäaikaan alakertaa pahasti remontissa, ja kun remontti loppui, alkoi syksyn sadekausi eikä mattopyykki enää olisi kuivunut ulkona. Ainakaan hyväntuoksuiseksi.
Seliseli.
Mutta pyykki pitää saada kuivaksi nopeasti niin siihen jää raikas tuoksu. Jos vaikkapa jotain paksumpaa tekstiiliä joutuu pitkän aikaa kuivattelemaan, tuote haisee mielestäni ihan oksennukselle. Älä kysy. En tiedä mistä sellainen assosiaatio on saanut alkunsa. =)
Mutta nyt matto kahden käytävämaton kera on kuivana ja puhtaana, enkä laitakaan niitä lattioille, ennen kuin parin viikon päästä niin ovat puhtoisia kahden nuoremme juhlissa. Niin esikois-Jake kuin Nunnukka-tytärkin viettävät valmistujaisia. <3<3<3
Ollaan siivoiltu sillä silmällä pihaa ja fiksailtu paikkoja jotka ovat roikkuneet manjaana-meiningillä odottelemassa vähän samalla lailla kuin se matto. Nyt oli selkeä syy ja tarve tehdä jotakin niille roikkuneille asioille.
Roikkuvasta asiasta tulee aasinsiltana mieleen meidän roskalaatikot. Täällä tuulee usein kamalasti ja tuuli heittelee meidän jäteastioita kuin leijoja pitkin pihaa, niiden kannet aukeilevat ja roskapussukat karkaavat maailmalle. Tosi noloa sellainen.
Mutta siihenkin asiaan on tulossa muutos. Hani suunnitteli meille kahden astian jätekatoksen. Pitkin viikonloppua ollaan sitä rakenneltu. Tai mie olen lähinnä ollut apuna perustusten teossa, sähläyksessä & sahauksessa ja maalaamassa sitä puolivalmista katosta, joka odottelee vielä loppuja kattohuopia ja oveansa.
Katon mallista ja katoksen sijoituspaikasta olimme kyllä miehen kanssa hiukan eri mieltä, mutta antaa nyt miehen tehdä mitä mies tahtoo. Mie vaan olin kuvitellut laittavani katoksen katonreunan alle roikkumaan jonkun kukka-amppelin, mutta nyt näyttää siltä ettei siihen mahdukaan mtn amppeleita. Pääasia kuiteskin on, että tuuli ei enää vie roskapönttöjä.
