16.10.2018

Äidin syntymäpäivä








Tästä on nyt jo jonkin aikaa, mutta 
tämänvuotisen syyspäiväntasauksen päivänä 
järjestimme äiti-mamalleni pienen juhlavan hetken, 
koskapa hänellä oli syntymäpäivä. 




Nuoriso toi Maman meille lounaalle, jolla oli tarjolla 
muusia, stroganoffia ja jälkiruuaksi kinuskikakkukahvit. 


Mama on ollut hyvin sairaalloinen ja pieni 
breikki arjesta ehkä ilahdutti häntä. 
Nuoriso vei hänet myös takaisin kotiin 
illemmalla...  











Ruokaa ja nälkää






Tänään on sitten 
Maailman ruokapäivä (FAO)
sekä
ja




Tällä päivämäärällä on teemana myös 








13.10.2018

Luonnononnettomuudet ja ihmiselon ehtoo







Kansainvälinen luonnononnettomuuksien torjunnan päivä. 

International Day for Disaster Reduction 

Luonnonkatastrofit tuottavat valtavia menetyksiä niin taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristön kannalta, kriisien ihmisuhreista puhumattakaan. Tämän päivän tarkoitus on lisätä tietoisuutta ihmisten, miten ihmiset pystyvät ennaltaehkäisemään luonnonkatastrofeista seuraavia vaurioita. Niillä on usein peruumattomat, vakavat seuraukset erityisen haavoittuvien yhteisöjen kehitykseen kehitysmaissa. /Suomen YK-liitto

Äkillinen, hitaasti kehittyvä tai ennustettava luonnonilmiö muuttuu katastrofiksi, ellei sitä hallita, ehkäistä tai siihen varauduta.
Yleisimpiä ja tunnetuimpia  luonnonkatastrofeja ovat maanjäristykset ja tulvat.
Katastrofit rapauttavat yhteisöjen ja pahimmissa tapauksissa kokonaisten yhteiskuntien toimintakykyä ja pyyhkivät mennessään vuosien, ehkä vuosikymmenten kehityksen. Ihmishenkien menetykset, loukkaantumiset ja sairastumiset sekä aineelliset ja taloudelliset menetykset ja ympäristövaikutukset voivat olla mittavia. Seurauksilla on erityisen kauaskantoiset vaikutukset perheisiin ja yhteisöihin.
Toipuminen katastrofia edeltävään elämään voi viedä vuosia, tai se on mahdotonta.
Katastrofin voimakkuudesta riippuen ihmisten selviytymistä tuetaan ulkopuolisin voimin. Tehokkaan avun varmistamiseksi Punainen Risti kehittää katastrofivalmiutta ja onnettomuuksiin vastaamista eri tasoilla.
Luonnonilmiöt johtavat katastrofeihin ihmisten tekojen myötä. Maanjäristys asumattomalla seudulla ei aiheuta tuhoja. Mutta jos maa järisee alueilla, missä rakennukset eivät ole maanjäristyksen kestäviä, romahtavat ne asukkaiden, koululaisten tai potilaiden päälle ja aiheuttavat ihmishenkien menetyksiä.




Tänään on myöskin 
Hoitokotien ja saattohoidon päivä.


Saattohoito on kuolevan ihmisen hoitoa hänen viimeisinä viikkoinaan tai kuukausinaan ennen kuolemaa. Saattohoitoa annetaan vakavasti sairaille potilaille, joiden sairaus on siinä vaiheessa, ettei sitä lääketieteen keinoin kyetä parantamaan. Saattohoidon tavoitteena on antaa potilaalle mahdollisimman tuskaton ja rauhallinen kuolema sekä tukea potilaan läheisiä. 

Saattohoitoa voidaan antaa kotona, terveyskeskuksen tai sairaalan vuodeosastolla sekä saattohoitokodeissa. 
 
Saattohoitokotiin hakeudutaan lääkärin lähetteellä. Jos läheiset kykenevät hoitamaan potilasta kotona, tekee lääkäri tai kotisairaanhoitaja hoitosuunnitelman. Kotona pystytään hoitamaan hyvinkin heikkokuntoisia potilaita/Wikipedia 






 

12.10.2018

Pukeudu pinkkiin ja osta roosanauhatuotteita







 Tärkeintähän ei ole ostaa
 julkimon piirtelemää roosaa nauhaa,  
vaan se että Syöpäsäätiö saa varoja 
 syövän ehkäisyyn 
ja jo sairastuneiden hoitoon. 

Tarkoitus ei ole että roosanauha 
olisi jotenkin muodikas kantaa... 


Kaupoissa on paljon eri tuotteita joita 
ostamalla voit osallistua Syöpäsäätiön
kampanjaan ihan koska vaan, läpi vuoden. 


 Voit ostaa vaikka Roosa nauha -villasukka 
lankaa ja neulos kauniit villasukat,
tai hankkia kanavatyöpakkauksen, josta teet 
ihanan seinävaatteen tai tyynyn...
ja erityisesti voit lahjoittaa rahaa säätiölle suoraan, 
ostamatta itsellesi mitään aineellista. 

On tärkeää tutkia säännöllisesti rinnat ja käydä säännöllisesti mammografiassa. 

Rintasyöpä ei muuten 
ole pelkästään naisten sairaus. 




Tänään voit pukeutua 
tärkeän teeman vuoksi pinkkiin

koska muistutuksen vuoksi vietetään vuosi- eli
Roosanauhapäivää.  



 
 
****************************





Tänään vietetään myös 
Nivelreumapäivää. 


Nivelreuma (reumatoidi artriitti, arthritis rheumatoides) on yleisin tulehduksellinen nivelsairaus. Usein puhutaan vain ”reumasta”, mikä voi aiheuttaa väärinkäsityksiä. Nivelreumaan sairastuu vuosittain noin 1 700 suomalaista aikuista. Sairastuminen on yleisintä 60-70 -vuotiailla naisilla, harvinaisinta nuorilla miehillä. Aikuisia nivelreumaa sairastavia on Suomessa noin 35 000. Osaa lastenreumasta voidaan pitää samana sairautena...
jatkuu Reumaliiton sivuilla.  






Lopuksi kevyempään teemaan: 
Tänään on KANANMUNAN PÄIVÄ. 
Kukapa ei kananmunista tykkäisi ja piristyisi! 
Leivo, kokkaa tai syö sellaisenaan. =) 

Kansainvälisenä kananmunan päivänä voimme iloita siitä, että ala on suoriutunut kunnialla mittavista investoinneista ja kaikki suomalaiset kanat munivat nyt virikkeellisissä pienryhmäkanaloissa tai vapaana hallissa./Siipi.net 


 

 

 

 

 




 

11.10.2018

TÄNÄÄN ON TYTTÖJEN PÄIVÄ









Kansainvälinen tyttöjen päivä 11.10. muistuttaa syrjinnästä, jota tytöt kohtaavat kaikkialla maailmassa ikänsä ja sukupuolensa takia. Toisaalta se on juhlapäivä, joka nostaa esiin tyttöjen voiman ja mahdollisuudet.



Jokaisella tytöllä on oikeus päättää omasta kehostaan ja tulevaisuudestaan, osallistua yhteiseen päätöksentekoon sekä vaikuttaa tärkeiksi katsomiinsa asioihin. Vielä tämä ei toteudu, vaan tytöt ja nuoret naiset jäävät yhä monella tapaa ulkopuolisiksi.
Tytöissä ja nuorissa naisissa on voimaa ja potentiaalia. Kun he tulevat kuulluksi ja saavat osallistua päätöksentekoon, he pystyvät parantamaan paitsi omaa tulevaisuuttaan myös kokonaisten yhteisöjen ja yhteiskuntien tulevaisuutta – ja muuttamaan maailmaa. /Plan International 

#tyttöjenpuolella
#tyttöjenpäivä 


************













Sade kastelee kulkijat 

Katson heitä ikkunasta
Vesi valuu kuin kyynelinä lasista
Kerään ympärilleni vaatteita
ja juon kuumaa teetä

Katselen sadepisaroita
ja toivon omistavani nokialaiset
kunnon kumisaappaat

että saisin loikkia hupsuna lätäköitä 
ilman suruja näitä


-Una Reinman- 






Suomessa vietetään tänään 
myös Saapaspäivää. 

On syksy. 
Syksy on... 





7.10.2018

Valoa pimeyteen








Näin syksyn pimetessä kannattaa 
todellakin vaihtaa toimiva 
lamppu kosahtaneen tilalle. 

Tänään kun sattuu olemaankin Vaihda lamppu -päivä. 
Voit myös ilahduttaa vaikka  isovanhempiasi 
tai jotakuta iäkästä naapuria, 
ja nuoremmaksesi auttaa heitä vaihtamalla 
palaneet lamput ja hei, voisit muuten tsekata siinä 
samalla vaikkapa heidän häkä- ja savuvaroittimiensa 
toimivuuden ja vaihtaa paristot niihinkin.



Itse taidan lisätä lamppuja pihamaalle karkoittamaan lisääntyvää pimeyttä. 




5.10.2018

4.10.2018

Korvapuustipäivä








Kanelin ystävien 
rakas Korvapuustipäivä 
on tänään!

Aito korvapuusti 
on kolmikulmaiseksi leikattu, 
keskeltä litistetty, kunnolla kohotettu, 
kananmunalla voideltu
ja hienolla- tai raesokerilla päällystetty.  
Ja mitä kanelisempi, sen parempi! 

- Olen kyllä kuullut outoja juttuja 
siitä että joku ei voi sietää kanelia? 
Siis ettei ole allerginen vaan inhoaa kanelia?! 
Kamalaa! Voi ihmisparka! =D  
Minä rakastan kanelia. 
Laitan sitä kaurapuuroonkin... Mmmm!

Pelkkä kanelipulla ei ole korvapuusti. 
Vetelällä tomusokerikuorrutteella valeltu 
pulla ei ole korvapuusti... 
Kuvan korvapuustit ovat juuri 
oikean näköisiä. /Kuva Laptuote

Tänään voit ilahduttaa ystäviä, rakkaita, 
perhettä, työkavereita Omenapiirakalla joka 
on tehty korvapuustipohjalle! 








Tänään on myös Eläinten päivä,



3.10.2018

Minilomalla












 






 









Minilomallamme Ähtärissä yövyimme 
Luoman hirvimökeissä ja kokemus oli 
mukava ja mökki niin ihana että ihastuimme 
siihen ikihyviksi. 

Ensimmäistä kertaa tänä vuonna olimme jopa 
järven läheisyydessä sekä yleensäkin mökillä. 
Sellaista tilaisuutta olin koko hellekauden kaivannut... 
Nyt ei enää hotsittanut mennä uimaan. 

Kävelyllä kävimme paikan metsäpoluilla 
järven lahdelmassa 
ja kuvasimme syysnäkymiä. 


 - Mustikan- ja puolukanvarvut olivat 
tuolla komeita ja vielä vihreitä!
Meilläpäin ne nääntyivät helteeseen 
jo muutama kk sitten...