Pihakaverini

Ville-varis on tuonut kookkaat poikasensakin hakemaan leipäpaloja. 

Joskus ne huutelevat hopeapajun alaoksalla vaativasti nokka 

kohti ulko-oveamme että joku tulisi ulos ja heittäisi pari leipäpalaa. 

Joskus huutelu kuuluu jo aamuvarhaisella, kun meillä vielä nukuttaisi. 

Jos joku ei heti kurkista ulos ovesta, ne kapuavat portaille, 

ja huutavat vielä kovempaa. Kaikkea ne oppivatkin!

Varikset saavat leipää, joskus maissilastuja, 

pähkinöitä, kauraryyniä, koirannaksuja ja juomaksi vettä.
Siis ei joka päivä kaikkea vaan yhtä juttua
yhtenä päivänä ja toisena toista. 

Erityisesti ne pitävät hasselpähkinöistä,
jotka itseltäni meinaavat jäädä pähkinäsekoitus-
pussista syömättä.
(Suklaalevyyn ne sopivat!)

Olen testannut tyhjien jogurttipurkkien avulla 

saanko ne puuhailemaan ruokansa edestä. 

Kyllä vaan. 

Ne oppivat hyvin nopeasti kaikkea.
Myös kääntelemään oikein päin

jogurttipurkit ja kaipaavat jo ehkä jotain 

uusia juttuja. Jonkinlaista temppurataa.

Kuivat leipäpalat ne uittavat ensin
vedessä, jotta ne olisi mukavampi syödä. 

Hani joskus nauraa ajaessaan töistään kotiin, 

kun istun rappusilla ja katselen kuinka 

varikset etsivät maissilastuja 

jogurttipurkkien alta. 

Yleisempää kai olisi että vaimoilla 

olisi kahvikakkukekkerit tuttaville, 

miesten töistä palattua, kuin että 

vaimot istuisivat pihalla variksia katsellen. =) 

Varis syö muuten hyvin siististi. 

Jos vaikka pähkinästä lentää pala jonnekin muualle,

se menee heti lentäneen palan perään ja nappaa sen nokkaansa,

palaten vasta sitten sen pääateriansa luo.

Syötyään se kapuaa puuhun jossa voi puhdistaa nokkansa

hyvin huolellisesti. Ensin toinen puoli laapataan oksaa vasten

ja sitten toinen. 

Sen jälkeen onkin aika sukia höynenet järjestykseen.

 Eilen illalla, kun olin antanut variksille iltaleipäpaloja 

seisoen vielä hetken ovenpielessä, sulkeakseni oven jo 

siltä päivältä, huomasin oravan tuijottavan minua kysyvästi
alimmalta portaalta. Saatoin miltei  kuulla sen masun kurinan. 

Heitin sillekin muutaman leipäpalan jotka se tunki

suuhunsa, vilkaisi minua ja juoksi 

matkoihinsa. 

Viivyttelin vieläkin pienen hetken ovenraossa, 

josko seuraavaksi portaille saapuisi kettu-ystävämme. 

Ketun näkeminen tekee
aina onnelliseksi.
Mutta sitä ei tänä iltana näkynyt. 

Eihän sitä 

nyt kaikkia ystäviään 

voi joka päivä tavata. 

PS:

Tänään on Tuoreiden vihannesten päivä. =)