Itselleni ostin reissulta tämän.
En muotia, enkä luksusta.
Tässä peltipurnukassa oli
alunperin suklaata mutta
en minä niiden vuoksi sitä halunnut.
(Loppujen lopuksi kovehdeissakin
oli vehnää joten ne menivät muille.)
en minä niiden vuoksi sitä halunnut.
(Loppujen lopuksi kovehdeissakin
oli vehnää joten ne menivät muille.)
Halusin sen omakseni
siksi että sain siitä iki-ihanan
siksi että sain siitä iki-ihanan
gluteenittomien keksien purnukan.
Amarylliksien viimeiset valkoiset
kukat kukkivat näin
somasti maljakossa.
Vuoden ensimmäinen omenapiiras
syntyi joulun nahistuneista omenista.
Kummasti ne kuitenkin elävöittävät
piirasta vaikka niiden poiskuorimani
kuori oli jo nahkamainen.
Muruomenapiirakka
200 g huoneenlämpöistä voita
1½ dl (ruoko)sokeria
2,5 dl gluteenittomia jauhoja
(Mix, hieno)
1 kananmuna
0,75 dl kermaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3-4 omenaa
kanelia ja sokeria
Kuori ja pilko omenat paloiksi
ja pirskota paloihin sitruunanmehua
Sekoita huoneenlämpöinen voi kulhossa
sokerin kanssa.
Lisää jauhot (ei vielä leivinjauhetta).
Lisää varsinaiseen pohjataikinaan muna,
kerma, leivinjauhe ja vaniljasokeri.
Ripottele pinnalle
Paista 200 asteessa n. 30 min.
Nauti vaniljajäätelön,
vaniljakastikkeen
tai kermavaahdon kera.
200 g huoneenlämpöistä voita
1½ dl (ruoko)sokeria
2,5 dl gluteenittomia jauhoja
(Mix, hieno)
1 kananmuna
0,75 dl kermaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3-4 omenaa
kanelia ja sokeria
Kuori ja pilko omenat paloiksi
ja pirskota paloihin sitruunanmehua
tummumisen estämiseksi.
(Ei ole pakollinen)
Lisää paloihin sokeria
ja kanelia makusi mukaan
ja sekoita.
Sekoita huoneenlämpöinen voi kulhossa
sokerin kanssa.
Lisää jauhot (ei vielä leivinjauhetta).
Ota sivuun kahvikupillinen taikinaa;
se ripotellaan viimeiseksi piiraan päälle.
se ripotellaan viimeiseksi piiraan päälle.
Lisää varsinaiseen pohjataikinaan muna,
kerma, leivinjauhe ja vaniljasokeri.
Sekoita tasaiseksi.
Taikinan kuuluu olla
valuvaa tässä vaiheessa.
Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan
ja ripottele päälle omenapalat.
ja ripottele päälle omenapalat.
Ripottele omenoiden päälle alussa sivuun jätetty taikina,
-johon voit halutessasi lisätä hieman gluteenittomia
-johon voit halutessasi lisätä hieman gluteenittomia
jauhoja lisää niin
se paistuu piiraan päälle hauskan murumaisesti.
se paistuu piiraan päälle hauskan murumaisesti.
Ripottele pinnalle
vielä kanelia ja sokeria.
Paista 200 asteessa n. 30 min.
Nauti vaniljajäätelön,
vaniljakastikkeen
tai kermavaahdon kera.
5 kommenttia:
Kauniin muisto matkasta. Aurinkoista sunnuntaita!
Voi miten kaunis purkki!
Aivan ihana satumainen purkki ♥
Niin kaunis purkki♥ Kiitos ohjeesta:)
Kiitos kaikille kommenteista.
Eilinen, sunnuntai ei ainakaan meillä ollut kyllä aurinkoinen mutta se ei minua haittaa.
Purnukka oli pakko saada.
On ihan omiaan miun gluteenittomilleni. :)
Lähetä kommentti