Näkymä edellisen kodin ikkunasta...
Ikkunoiden pesu ei ollutkaan yksinkertaista.
Ne ovat isot ja aikas lahot... Pelotti että joka uloin
ikkuna hajoaa kun sain ne auki. Ne oli vaikea
avata ja vaikea pestä jo kokonsakin vuoksi.
Ei siinä tiennyt, miten olisi pitänyt esim kiinni
ikkunasta lastalla niitä kuivatessaan.
-Kaverin oisin tarvinut siihen puuhaan...
Yritin laittaa ikkunatiivistettä. Sillä seurauksella
etteivät ikkunat sitten enää suvainneet
mennä kiinni lainkaan! Aikani tuskailin, työnsin
ja väänsin ikkunoita ja opin kiroilemaankin
samalla, mutta ikkunat eivät menneet kiinni.
Suuri osa huolella laittamistani tiivisteistä piti
repiä irti. Harmitti...
Se tiivisteiden paikka oli ikkunakohtainen.
Joka ikkuna käyttäytyi eri tavalla. Tosin
joka ikkuna oikutteli avaamisessa ja sulkemisessa.
En HALUA enää KOSKAAN pestä noita ikkunoita!
Vaihdoin verhot talvisemmiksi ja sain pohkeet
helliksi. Se olisi ollut jonkun pidemmän immeisen
hommaa. =) Verhoja joutui kääntämään kaksin-
kerroin ripustaessani niitä verhonipseille,
sillä en halua leikata niitä lyhemmiksi, jos ne
joskus taas roikkuisivat jossain muussa ikkunassa.
Nyt värit huoneissa ovat enemmän omaa itseä.
Muuttaessamme tänne, annoin Miihkalin ripustaa
jotkut vaan verhot joka ikkunaan...
Kai olin niin suruissani, kun tänne jouduttiin.
Näkymä ikkunoista kun ei ole enää kuvanlainen...
Vaikka yritinkin iloita isoista ikkunapenkeistä
ja irvistelevästä laminaattilattiasta...
En ollut tähän asti kiinnittänytkään huomiota
siihen, ettei tämä kämppä edes näyttänyt kodilta.
Tänään vasta järjestelin esineitä piiloistaan
joillekin paikoille, ripustin pari taulua seinälle
ja ne verhot... Ne tekivät jo paljon.
Ja puhtaat ikkunat.
Vielä on jäljellä parvekelasit, mutta pesen
ne jonakin viikonloppuna, kun on vähemmän
ihmisiä kadulla. =)
Vaikka emme korkealla asukaan, niin silti
hieman huippasi pestä ikkunoita, saati
sitten parvekelaseja.
Nyt pitäis olla sellai messuilla esitelty ihme-
vesi-imuri, jolla voisi pestä lattiat, matot,
huonekalut (kirjoitin ensin huonelakut)
ja IKKUNAT! =)
Ei tarvisi muuta, kuin seisoa partsin lattialla ja
pitkällä teleskooppivarrella varustettu imuri
höyryttäisi ja kuivaisi parvekelasit... Ah.
Se hauska imurikauppias muuten hiljattain soitti
miulle ja kyseli jokos ostaisin imurin. (Jäi nimi
ja numero tarjouslehtiseen.) Sanoin yhä
odottavani sitä lottovoittoa. Ja samassa hän
sanoi muistavansakin kuka mie olinkaan. =)
Kai mää messuilla hölisin itseni lähtemättömästi
miesparan muistiin. =D
Imuroin, pesin lattiat, ja tiskit ja itseni.
Puin villasukat ja muuta lämmintä päälleni.
Tuikkukynttilä palaa punaisessa kupissaan
ikkunalla. Nyt tuntuu enemmän kodilta.
Ihan hiukan...
Jospa sen fiiliksen saa aikaan tuo tunne, että
on tehnyt tämän kämpän vuoksi jotakin?
edit: Saakohan tuon mainonnasta provikkaa?
Nyt se on tässä postauksessa jo kaksi kertaa! ;D
Ps:
Kiitos Sukulaissielulle kauniista postikortista!
Postiljooni kolautti sen postiluukusta kesken
ikkunanpesun. =)
Kiitos myös O:lle eilisestä lämpimästä viestistä. =)
.
