Kiitos äiti kaikesta

 

Minun äitini ei enää 

näe tätä kaunista päivää

eikä kukkaan puhkeavaa kevättä 

En koskaan enää kuule äidin ääntä 

En voi enää halata häntä 

Enkä enää ikinä voi silittää 

äidin harmaantunutta päätä 

En näe äidin hymyä  

Hän ei ole enää täällä 

ja minulla on ikävä 

Hän on ajan tuolla puolen 

uudella matkalla 

Uudessa seikkailussa  

Ilman suruja ja kipuja 

Ehkä hän kulkee nyt juosten 

iloisesti hyräillen 

ja hypähdellen 

kuin se pellavapäinen tyttönen 

joka hymyilee äidin lapsuuden kuvassa  

kun tarinansa oli vielä alussa 

- Una Reinman 

💔

 

Meitä on nyt kolme täysorpoa. 

Äitimme nukkui pois kuukausi sitten maaliskuussa... 

 

Yhä vieläkin tuntuu siltä 

ettei tämä voi olla totta... 

 

Kesken päivän saatan yhä ottaa 

puhelimen käteeni, että soitanpa äidille 

tajuten samassa, etten enää 

ikinä voi tehdä niin... 

 

💔

 

Äitimme siunaustilaisuus  

oli tänään. 

Sisko hankki tilaisuuteen ihania kukkia ja paljon, koska äitimme rakasti kukkia... 

Pian tulee aika, kun saamme laskea äidin uurnan hautausmaalle samaan hautaan mummon kanssa, jolloin eräs äiti saa jälleen lapsensa lähellensä, viimeisimmän siitä perheestä. 

Samassa haudassa lepää myös tarinankertoja isoisäni, joka kuoli kun äitini oli vasta kaksivuotias. 

Minun mielessäni soi koko ajan

 lempisanoittajani Sinikka Svärdin 

kauniisti runoilema balladi:

Juurrun tähän ikävään


💙

Edit: 

Velirakas 💙 pitää nyt huolta äidin haudasta. 

Veli oli jo istuttanut kauniin sinisiä orvokkeja haudalle, 

ennen kuin laskimme 

äidin uurnan pieneen hautaansa, muutama päivä 

äitienpäivästä... 

💔