Minun äitini ei ole enää täällä

 

Minun äitini ei enää 

näe tätä kaunista päivää

eikä kukkaan puhkeavaa kevättä 

En koskaan enää kuule äidin ääntä 

En voi enää halata häntä 

Enkä enää ikinä voi silittää 

äidin harmaantunutta päätä 

En näe äidin hymyä  

Hän ei ole enää täällä 

ja minulla on ikävä 

Hän on ajan tuolla puolen 

uudella matkalla 

Uudessa seikkailussa  

Ilman suruja ja kipuja 

Ehkä hän kulkee nyt juosten 

iloisesti hyräillen 

ja hypähdellen 

kuin se pellavapäinen tyttönen 

joka hymyilee äidin lapsuuden kuvassa  

kun tarinansa oli vielä alussa 

- Una Reinman 

💙

Meitä on nyt kolme täysorpoa. Isämme menehtyivät jo vuosia sitten ja yhteinen äitimme nukkui pois kuukausi sitten. 

Kesken päivän saatan yhä ottaa 

puhelimen käteeni, että soitanpa äidille 

tajuten samassa, etten enää 

ikinä voi tehdä niin... 

Äitimme siunaustilaisuus  

oli tänään pienellä joukolla, joka oli ollut hänen toiveensa vuosien palliatiivisessa hoidossa eläessään. 

Siskorakas hankki tilaisuuteen paljon ihania kukkia, soitimme äidin toivekappaleita ja ukkonen jyrähteli muutaman kerran kesken kauniin päivän.

 

Pian tulee aika, kun saamme laskea äidin uurnan hautausmaalle samaan hautaan hänen äitinsä ja isänsä kanssa. 

 

Edit: 

Velirakas pitää nyt huolta haudasta. 

Hän oli jo istuttanut kauniita sinisiä orvokkeja haudalle, 

ennen kuin laskimme 

äidin uurnan pieneen hautaansa, muutama päivä 

äitienpäivästä.