Sitä ei koskaan
etukäteen tiedä
kauanko
sielun täytyy surra
Suru tekee
sydämeen reikiä
Eikä sydän
ole enää koskaan eheä
Jokainen uusi päivä
on sille lääkettä
Huomaat reikien
olevan jo arpia
Uusi suru
avaa arpikudosta
Tekee sieluun
muutosta
Sitä ei koskaan
etukäteen tiedä
loppuuko kipu
milloinkaan
Mutta arpia
ja muistojaan
oppii kyllä varovasti
kantamaan
-Una Reinman-
21.4.2008
Suru on mustaa rautalankaa
Mulla on sua niin ikävä
kiertää sururinki sydäntä
Välillä rinki pienenee
rutistaa ja vääntää
Se pistää kärjillään
rautalangan väkäsillä
Ruostuakseen
etsii kyyneliä
Niillä ruokin sitä
surun mustaa rautalankaa
-Una Reinman-
.
.
9 kommenttia:
Kauniisti ajateltua. Surulla on oma aikansa. Vielä pitkän ajan päästäkin arven voi helposti repäistä vereslihalle joku sana, joku tunne, joku tilanne.
Arven kohdalta emme ole ikinä enää ennallaan.
Nyt runosuoni pulppuaa hienosti. Tällaisista vaikeista aiheista ei ole helppo tehdä runoa, mutta sinä olet onnistunut hyvin.
Kauniita runoja, lohdullisia sanoja...
Iso hali !
Kauniita sanoja! Vaikea on surusta kirjoittaa. Sanoiksi pukeminen helpottaa, ainakin hiukan.
Kiitos kaikille.
Tämä oli jo vanha runo
mutta se sopi tähän päivään...
Suru kestää aikansa, reikäisenkin sydämen kanssa oppii elämään.
Niin totta, ja niin kauniisti sen sanoiksi puit.
Hallatar
huomasin mielenkiintoisen asian. Minulle on tullut "tapa" käydä lukemassa näitä sinun ajatuksia aamuisin ennen kuin ryhdyn lukemaan päivän uutisia.
MK
Uskon sanojasi.
Sinun surusikin on mielessäni aina,
kun näitä sururunojani olen kirjoitellut.
*halaus*
Fotomontaasi
Oikeinko totta?
Ihmeellistä. =)
Sait aikaan pienen hymyn,
pitkään aikaan.
Sittenhän miun pitää ryhdistäytyä
ja kirjoittaa jotakin...
Mutta mistä alkaisin...
*kiitshali*
Lähetä kommentti