Mama-äitini, jolla on tänään syntymäpäivä,
(hän vietti sen syöpäsairaan ystävättärensä luona)
sanoi eilen jutellessamme;
-Kaikkein tärkeintä maailmassa,
on kuulla rakkaansa sanomana:
Minä rakastan sinua.
Ja kaikkein kauheinta mitä
ihmiselle voi tapahtua, on joutua
katsomaan kuollutta lastaan...
**********************************
Media on rauhoittavan eleen sijaan
ottanut pelottelevan, suorastaan
hypnoottisen jankkaavan asenteen.
Se luo uhkakuvia tulevaisuudesta.
Kaikkea ei olisi tarvinut,
eikä edelleenkään tarvitsisi julkaista.
Tieto/huhu lisää tuskaa. Se pelottaa.
Varsinkin pienet lapset tulisi suojella liialta tietotulvalta.
Nyt pitäisi keskittyä sensaatioiden ja
levikkimyynnin sijaan siihen, miten tästä eteenpäin.
Siihen, ettei näin koskaan enää tapahtuisi.
Siihen, miten kaikkia särkyneitä sieluja autettaisi.
Tragedioiden kohteeksi joutuneita tuettaisi.
Huomioitaisi apua tarvitsevat. Ajoissa.
**********************************
Kaikki he, joita tämä järkyttävä tapaus koskettaa läheisesti
varmasti kammoksuvat uutisia ja keltaisia lööppejä.
-Haastatteluja ja kuvia vainoavista toimittajista puhumattakaan.
He joutuvat yhä uudelleen elämään sen kaiken kauheuden. =(
He tarvitsevat nyt tuskaansa apua, lohtua, pyyteetöntä kuuntelijaa, ja ammattiauttajaa, vielä kauan aikaa.
Kuten edellisenkin tapauksen kokeneet, jotka niin ikään nyt
joutuivat uudelleen kokemaan kaiken kauhunsa kuin takaumana...
**********************************
Kaikki,
mutta erityisesti koululaiset ja opiskelijat koko maassa tarvitsevat tietoa ja varmuutta siitä, että maamme pystyy takaamaan heille turvan heidän joka ikisenä koulu- ja opiskelupäivänään.
Tarvitaan viisaita päitä yhteen palauttamaan tulevaisuus turvalliseksi.
Normaaliksi.
Pystyykö maamme siihen?
.
