Jos seinien sisällä betoniviidakossa ahdistaa
voi aina mennä ulos etsimään silmäniloa.
Tämän asunnon sisällä pidän näistä lattioista.
Ne ovat laminaattipintaiset,
rakastettavan puun väriset.
Puupinta tenhoaa aina.
On se sitten oikeaa tahi puista kuvajaista.
Muovilattioista on jo tullut kokemusta.
Monella tavoin kohdelluista.
Sellaisista, joita ei millään aineella
saanut hinkatuksi puhtaan näköiseksi.
Siksi tämä puhtaan näköinen laminaatti
on kaunista katsella.
Aito puu tietenkin
olisi kaikkein kaunein lattiamateriaali.
Tai laatta.
Joihinkin tiloihin sopien.
Terracottan tai ruskean värinen...
Puu ja kivi ovat ikiaikaisia tuttavuuksia.
Puu on lämmin koskea ja katsella.
Kivi viilentää ja rauhoittaa.
Myös tämän asunnon vanhat ikkunanpenkit
ovat ihanat.
Ne ovat melkein
kuin oli lapsuudenkodissa.
-Jossa tosin ikkunapenkit olivat vielä leveämmät.
Seinätkin olivat puolen metrin paksuiset.
Pystyin istumaan omassa huoneessani
ikkunalaudalla sivuttain ikkunaa vasten
ja katselemaan ulos
tai lukemaan kirjoja ikkunasta tulevassa valossa.
Pidän siitäkin, miten pääskyset iltaisin
epäkaupunkimaisesti sujahtelevat pitkin
ja poikin talojen vieritse
ja etsivät iltapalaa monipäisinä lentueina.
Niiden kiiruna tuo sekin mieleen lapsuudenkodin.
Siksiköhän pidän varpustenkin kujerteluista pensaissa?
Niiden ääni saa aikaan jonkinlaisen sisäisen hymyn.
Lapsuudenkodin katon länsipuolen koloissa
asuivat varpuset, talon parvekkeen puoleisessa päässä.
Ja itäpuolta asuttivat pääskyset.
Joka kesä tuo sama reviiriraja.
Varpuset pälisivät aamusta iltaan juttujaan
kuistin syreenipusikoissa ja pääskyt kiersivät
aamuin ja illoin riemusta kiljuen taloa ja peltoja
tai istuskelivat itseään sukimassa navetan ja
talon välisillä sähköjohdoilla...
PS, Asiasta seinään:
Miksi ihmeessä miulle tulee tuosta
yhdestä Olavi Lanun patsaan hahmosta
mieleen Paavo Lipponen? =)
.PS:
.
