Kevään ensimmäinen päivä

Nyt ON  kevään ensimmäinen päivä, ja samalla kevätpäiväntasaus. Päivä on jo nyt hivenen pidempi kuin eilen, jolloin päivä ja yö olivat yhtä pitkät.

Tänään valo on voittanut pimeyden ja yö lyhenee. 

Rekisteröi pönttösi!

Oletko jo osallistunut YLE:n haasteeseen 

saada Suomen metsiin ainakin miljoona linnunpönttöä? 

Noilla sivuilla voit ilmoittaa omien pönttöjesi määrän 

ja kunnan, jossa ne sijaitsevat. 

Näet mm reaaliajassa kuinka paljon pönttöjä juuri nyt on. 

Miljoona linnunpönttöä fb:ssa. 

(Tämä kuva on netistä, ei kuvaajatietoja...) 

Paluumuuttajat ja kesäpesijät ovat jo tulossa! 

Meillä tiaiset jo kisaavat pihapuiden pöntöistä 

ja pihallamme viereilee paljon asuntonäyttelystä 

kiinnostuneita. 

Kun kirjosieppo saapuu, saamme jälleen nähdä 

kisaa siepon ja tiaisten kesken...

Meillä on pienessä pihassamme 

kahdeksan linnunpönttöä,
mm tuo viinipakkauksesta tehty...

Muuttolintuja odotellessa voi neuloa 

sukkasia, sillä vaikka pariksi päiväksi on 

luvassa jopa lämpöasteita, niin ei se 

kevät vielä meitä ihmisiä oikein lämmitä, 

ilman apuvälineitä.

Hauskasti joku puhuu että nyt tuli takatalvi,
mutta totta kai maaliskuussa vielä kuuluukin
sataa lunta, olla kylmää ja pakkasta. =) 

Kaikki paluumuuttajat eivät tarvitse pönttöjä. 

Mustarastaan toivoisin silti pesivän 

jonnekin hyvin lähelle... 

Keravalla asuessa meillä oli mustiksen pesä 

takapihan kuusessa. Oi sitä ihanaa laulunlurittelua... 

Uskottava se on

´•.¸¸.•´♥`•.¸¸.• 

 Kevät on taas täällä.
Jospa se veisi minunkin
alakuloni... 

Awww!

Runokuvasivustoni on ollut jo  

yli kuusi (6) vuotta 

nähtävillä facebookissa, 

jossa se elää elämäänsä 

ihanien ihmisten, 

heidän tykkäystensä 

ja kommenttiensa voimasta

ja minä olen heistä/teistä 

 kaikista nöyrän onnellinen. 

Suuri sydämellinen kiitos!

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Runosanoja syntyy niin omasta 

elämästä, kuin sivusilmällä seuratusta 

muusta maailmasta 

ja muiden elämänkokemuksista. 

Joskus runosanat ovat surullisia 

ja joskus iloisia 

niin kuin elämäkin... 

Runokuvasivustollani olevat

kuvat ja tekstit ovat omaa käsialaani. 

Voiko lunta syödä?

Lapsena oli pakko saada talvisin maistella jääpuikkoja kun sen aina unohti etteivät ne maistu erityiseltä. Vain pakkasen jäädyttämältä vedeltä jossa oli mukana savuaromeja tai muita paikallisia makuvivahteita. Seuraavaksi olikin sitten kurkku kipeä siitä herkusta.

Ei varmaan ole montaakaan lasta, joka ei olisi talven tullen pistellyt suuhunsa useampaankin kerran lunta, ja moni aikuinenkin on yrittänyt pyydystää lumihiutaleita kielelleen.

Lumi näyttää ainakin vasta sataneena mukavan puhtaalta ja valkoiselta, mutta onko sitä turvallista syödä? NPR.orgin The Salt -ohjelman toimittajat kysyivät asiaa tutkijoilta.
Arkansasin yliopiston kemian professorin Jeff S. Gaffneyn mukaan lumi on pääasiassa vettä, mutta se sisältää myös monenlaisia muita asioita riippuen siitä, missä lumi sataa. Lumessa voi olla esimerkiksi sulfaatteja, nitraatteja, formaldehydiä tai elohopeaa.

Anna sataa muutaman tunnin

Sataessaan lumi muodostaa eräänlaisen verkon, johon tarttuu ilmakehässä olevia saasteita. Yleisin saaste on noki, jota vapautuu hiilellä toimivista tehtaista sekä puulämmitteisistä tulisijoista. Tästä syystä vesivarantoja ja ilmastonmuutosta tutkiva John Pomeroy suosittelee odottamaan, että lunta on satanut muutaman tunnin, ennen kuin sitä pistää suuhunsa.
– Mitä pidempään lumi sataa, sitä vähemmän ilmassa on saasteita ja sitä kautta niitä on myös vähemmän tuoreessa lumessa.
Gaffney kuitenkin toteaa, että vaikka lunta söisikin heti, kun se on satanut, se ei kuitenkaan ole vaarallisesti myrkyllistä.

Tuuli likaa lumen

Ympäristöön ja ekologiaan perehtyneen professori Staci Simonichin mukaan lumesta saattaa löytyä myös hyvin vanhoja tuholaismyrkkyjä. Hän on tutkimuksissaan löytänyt 30, 40 ja 50 vuotta vanhoja myrkkyjä useista Yhdysvaltojen kansallispuistojen lumesta. Myrkkyjäämiä oli kuitenkin paljon vähemmän kuin määritelmien mukaan on turvallista olla juomavedessä.

• Lue myös: Lääkäri: Lumen syönti on vaaratonta

Ilmakehää tutkineen Sarah Dohertyn mielestä lumen syömistä kannattaa välttää, jos on ollut tuulista. Hän nimittäin havaitsi äskettäin, että tuulella lumeen voi sekoittua hiekkaa, varsinkin alueilla, joilla on paljon hiekkateitä ja aukeita paikkoja. Ja tutkija Mark Williamsin mukaan aurattua lunta ei pidä koskaan syödä, koska siihen on todennäköisesti sekoittunut hiekkaa ja kemikaaleja, kuten magnesiumkloridia.

Viskiä lumella

Mahdollisesta liasta ja alhaisista kemikaalimääristä huolimatta lähes kaikki The Saltin haastattelemat tutkijat söisivät lunta ja jopa nauttisivat siitä.
– Lumikemistien keskuudessa on tunnettu fakta, että tuore arktinen lumi sopii hyvin yhteen 15-vuotiaan single malt -viskin kanssa, toteaa John Pomeroy.

Lähde: NPR, The Salt 

Ruususeni

Maaliskuun alussa vanhenin jälleen vuodella.
Samana päivänä on ikuisen syntymäpäivälahjani,
tyttäreni syntymäpäivä. 

❤ 

Päivästä jäi muistoksi 

tällaisia ihania ja todella kestäviä ruusuja.

Ovat maljakossaan molemmat kimput 

kuin ihan äsken ne olisi niihin aseteltu.


Muitakin kukkia saapui viikonloppuna rakkailta,
synttärien rääppiäisiä juhlistaessaan.
Oli ihanaa kun tupa oli pitkästä aikaa täynnä ihmisiä.

Maaliskuussa on muitakin synttäreitä...

Tässä yksi muualle menevä ruusukimppu.

Maaliskuu jotenkin tuo kevään 

mukanaan. Se suorastaan raahaa valon esiin 

pilvien takaa ja maailma valostuu! 

Ja pelastuu... :)

Tässä vielä osa viikonloppuna saaduista liljoista. 

Nyt voin hyräillä hiljaa
 liljaa, ruusua, ja kirsikkapuuta... =) 

Kuin kotikotona

Eräänä päivänä tarkistellessani leikekokoelmaani, katsoakseni mitä siellä on säästettävää ja mikä poisheitettävää, sain käsiini tämän kuvan, joka toi mieleeni lapsuudenkodin ja kuitenkaan se ei ole samannäköinen. Mutta jotain yhtäläisyyksiä siinä on....

Samanlaisuutta on talon kaksikerroksisuus. Kotikotona oli kyllä oikeastaan kolme kerrosta mutta alin oli niin maan tasalla ettei sen olemassaoloa huomanut ulkoapäin kuin eteläseinämältä, josta alakertaan oli ovi, ja josta näkyi pari alakerroksen maan tasalla sijaitsevaa ikkunaa.

Samanlaisuutta on myös tilantuntu, jota meilläkin oli laajassa maatilan pihassa, mutta erilaisuutta on se, ettei kuvan pihassa ole puita, pensaita eikä kukkapenkkejä. Niitäkin oli kotikotona runsaasti. Puuttuu myös kaikenlaiset piharakennukset, ja navetta, jotka yleensä yhdessä maalla muodostavat suojaisan pihan asuintalon lisäksi.

Samankaltaisuutta lapsuudenkotiin on parveke pääoven yläpuolella ja punainen katto.
Jos kuvassa olisi lapsuudenkotini, minun huoneeni olisi yläkerrassa oikealla. Parvekkeen kohdilta lähti portaata alakertaan.

Kuvan talosta puuttuu myös kokoa ja näköä. Alakerrassa näkyisi kookas tuvan ikkuna oikealla alhaalla ja vasemmalla alhaalla olisi samanlainen kookas salin ikkuna.
Jos oli juhlapäivä, vaikkapa jouluaatto, tai syntymäpäiviä tai muuten vaan tuli vieraita, niin kahvit katettiin salin soikealle pöydälle.

Kuva siis on erilainen mutta kuitenkin osittain samanlainen, kuin se suloinen kivitalokoti, jonka puolimetriä leveällä ikkunapenkillä huoneessani istuin, luin kirjoja ja öisin  ihailin pohjoistaivaan tähtiä.

No jaa, ei meillä koskaan sentäs noin huonoon kuntoon nurmikko päässyt. Voikukka pitää leikata ennen kuin sen hahtuvat ovat valmiina lentämään puolen hehtaarin kasvimaalle.

Lapsuudenkoti on ollut sittemmin jo muutaman muunkin perheen kotina. Väittävät siellä kummittelevan... Yläkerrasta kuuluu askelia ja kolinaa vaikka siellä ei pitäisi olla ketään. Onhan siellä. Siellä asui kummitus jo silloin kun me taloa asutimme, sellainen hyväntahtoinen.

Ei kummitusten vuoksi kannata muuttaa pois. Ne ovat sopuisia naapureita. Toisin kuin joskus ne ihan konkreettiset näkyvät naapurit. =)