Neulekuvioita

Reissullamme näin jotain josta kaikki neulooseja potevat pitävät. 

Tietenkin näin myös villalankoja, joita piti ostaa vaikka sormet 

vasta yrittävät tointua siitä loppuvuoden kiireisestä neulomispuuskasta.
Langoista on itseasiassa jo aloitettu ns Narva-
sukatkin. Tikutan vain ihan hiukan päivässä,
etteivät kipeät avosormihaavat palaa takaisin.
Mistä ne muuten tulevat?
Olenko allerginen villalle? 

Tässä reissullamme paikallisesta Jyskistä bongattuja hauskoja lankakeräkynttilöitä. 

Neulekynttilöitä, samasta paikasta. Ihania.

Harmi kun joulu oli ohi siinä vaiheessa kun näitä katselimme. 

Olisi olleet hauskoja lahjuksia. =) 

Neuletyynyjä vielä samaisesta paikasta. 

Varmasti lämmintä pään alla...

Tällaisen tyynyn kanssa
näkee parantavia päiväunia. =) 

Sinisen talon romantiikkaa

Tähän siniseen taloon mie ihastuin. 

Kuin suoraan menneestä maailmasta 

ja menneiden aikakausien elämää henkivä 

huvila, jonka mie ostaisin heti jos rikas olisin.

Olen aina ollut heikkona ikkunaluukkuihin. 

Olen ihan varma että olen sellaisia joskus entisissä 

elämissäni sulkenut iltaisin ja avannut jälleen aamuisin...

Kuinkahan monta kesää ja talvea tämä talo onkaan jo nähnyt. 

Kuinka montaa sukupolvea se on katollaan suojannut. 

Kuinka paljon naurua se on kuullut.


Se on yhtenä harvinaisista selviytyjistä
kestänyt myös aikoinaan sodan...
Ihan kaikki siitä myllytyksestä selviytyneet
ovat pieniä suuria ihmeitä.

Huvimaja oli meidän hotellimme tontilla, 

ei kovinkaan kaukana sinisestä talosta. 

Yhdistin ne samalle sivulle koska huvimaja sopisi 

ihan hyvin myös sinisen talon pihamaalle.

Joka kuuseen kurkottaa on historiaa

Matkamuistona koti-Suomeen saapui tämä pieni 

suloinen kimmeltävä valkoinen vasikka, kuusenkoristeeksi.

Se pääsi meidän olohuoneen kuuseen,
kun me yhä odotamme,
että lapset ehtisivät katsomaan kuusta
ja sitä mitä sen alle ovat tontut toimittaneet...

Tämä pieni kuusi reissulta
jäi niin mun sydämeeni. 

Vähän, tai siis huomattavasti suurempi
joulukuusi Narvan keskustassa.
Tässä lähellä oli iso tavaratalo jossa vaellettiin
muutama tunti ja bongattiin tuliaisia...

(Pikkukuusi taitaa olla siinä tavaratalossa kuvattu... )

Tuo joulukuusi oli kyllä giganttinen...

Aivan hervottoman suuri kuusi, 

joka kasvaa tuolla paikallaan, 

ja se oli koristeltu jättiläiskoristein... 

Rakennus, jonka pihassa jättikuusi jättikoristeineen seisoi, 

oli myös valtava. Se on vuonna 1912 valmistunut entinen Narvan
huvielämän keskus Narva-Jõesuun kaivohuone, eli Kuursaal.

Nyt se on hylätty, autio, raunioina ja koostaan huolimatta
vain murto-osa entisestä loistostaan, 
kuten tuosta linkin pienoismallista voi havaita.

Late jostain luki, että komean talon
kunnostamista ollaan aloitettu...

****************

Kaikenlaisista Narvan suurista talonraunioista tuli mieleen
reilun vuoden takainen reissu ja
 Ungrun linnan raunio, josta näin vielä kotona
monesti untakin...

Kylpylähotellin ravintolasalin kuusi. 

Tuollaisia kauniita tekokuusia oli reissullamme mm 

myytävänä tavarataloissa. Aidon näköistä muovia. 

Siis aidon kuusen näköistä muovia. =) 

Tykkäsin. 

Hinta vaan oli pieni este sille, 

ettei ostettu itsellekin varastoon tuollaista 

hienoa kuusen näköistä tekokuusta,
suojellaksemme metsiä.
Tai siis muutamia kuusia... 

Tämä oli se joulutori josta jo olikin aiemmin kuvia. 

Siellä oli ihan aitoja kauniita metsäkuusia.

Onhan se tietty sääli, että kuusta kasvatetaan, hoidetaan
suojellaan ja leikataan vuosikausia, että siitä tulee 

sopivan kokoinen puu joulukuuseksi ja sitten se 

koristellaan pariksi päiväksi 

johon nopeasti kyllästytään ja heitetään se pois, 

ja siinä oli sen puun elämänkaari...

Valoja öihin

Narvalaisia jouluvaloja. 

Tuollainen sää sattui olemaan miltein koko ajan 

reissulla, kuin lamppukuvasta näkyy. 

Onneksi oli lämmin toppatakki. 

Mää kuljin ulkona pipo silmille painettuna 

ja Hanin vanhat rukkaset käsissä. 

Mies ei päästänyt mua ulos ennen kuin olin 

laittanut hansikkaat käsiini. <3 

Tallinnan satamassa jouduttiin kuluttamaan 

aikaa kiertelemällä siellä täällä. 

Tässä yksi kaunis ikkuna. 

Haikaravartija ja linnoituksia

Castell sijaitsee Itä-Virossa Narvan Hermannin linnoituksen pihapiirissä. 

Kun ovesta astuu sisään, joutuu samalla ihan eri vuosituhannelle... 

Sisäkuvia Castellista.  

 

Humoristinen jouluhaikara toivotti tulijan tervetulleeksi. 

Tai ehkäpä se vartioi paikkaa joulumielellä tonttulakissaan 

ja punaisessa kaulaliinassaan, kuka sitä tietää... 

Kahvilasta siirryttäessä oikealle, voi nähdä suuren linnan 

joka on samalla museo. Kesäisin linnan pihalla esitetään työnäytöksiä 

vanhaan malliin, mutta kun nyt oli talvi niin näkymät ovat vähäisemmät.

Narvan linnoitukseen kuuluu kaksi linnaa. 

Tämä Viron puolella Narvajokea sijaitseva pienempi 

ja yksinkertaisempi Hermannin linnoitus.

Se vaurioitui pahoin toisen maailmansodan aikana
ja sitä kunnostetaan edelleen. 

Sekä joen toisella puolen, Venäjän maaperällä sijaitseva suurempi

ja komeampi Ivangorod eli Iivananlinna, viroksi Jaanilinn.

Kuvassa vasemmalla näkyy hieman Hermannin linnoituksen
muureja ja Narvajoen toisella puolen Ivangorod.

Eräs Hermannin linnoituksen komeista ovista.

Kivi on kaunista. Ikiaikaista. 

Purtsen linna

Ajellessamme Narvaan näimme tämän pikkujättiläisen, 

hohtavan vaalean linnan erottuvan maisemasta 

niin huomattavasti että päätimme mennä 
lähemmäs katsomaan sitä. 

Se on Purtsen linna muutettuna ruokapaikaksi. 

Komea nähtävyys!

Jotenkin linnan muodot toivat mieleen
etäisesti Turun linnan? Ainakin minulle.

Torneista tulee taas mieleen Tallinna... 

Komeat paksut seinät. 

Harmittelin, että juuri hetkeä aiemmin saapui tuo pakettiauto linnan pihaan. 

Jos olisimme olleet paikalla viisi minuuttia aiemmin, olisin saanut kuvan 

jossa olisi ollut tunnelmaa vuosituhansien takaa.
Nyt nykyaika kohtaa menneisyyden.
Toisaalta hyvä että sain pakusta perspektiiviä pikkulinnan koolle.

Alkujaan tämä oli yksityisen rakentama linnamainen kartano.

Paikan piti olla avoinna siihen kellonaikaan, 

jolloin kiertelimme linnan ympärillä kuvaamassa, 

mutta ei se sitten ollutkaan, joten emme nähneet sisätiloja.

Lumiseen teemaan sopisi tämä Uuden Vuoden-kortti. =) 

Pahojenhenkienpoismanaaja

Näin vuodenvaihteen kynnyksellä muistin yhden vanhan tarinani 

jonka hieman tuunaten laitan nyt tänne:

Jokaisella pitäisi olla oikeus pahojenhenkienpoismanaajaan. Peikkomaiseen, huonohampaiseen omituiseen höpöttäjään, joka yllättäin joskus saapuisi kylään.

Se kävelisi päiväkaudet, nukkuisi yöt taivasalla. Ulvoisi kuuta pihakuusen alla. Juttelisi vahtikoirille. Sisälle tullessaan kaivaisi esille hassusta säkkimäisestä repustaan omituisia pieniä luunkappaleita, kirjavia höyheniä ja lapinrumpunsa, jotka levittelisi ympärilleen sohvalle. Hän nyökkäilisi, hymyilisi lakkaamatta ja kuuntelisi, kun talonväki kertoilisi hänelle murheensa.

Kellä oli ollut huono onni kesän sadon kanssa laajojen sateiden vuoksi. Kellä taas surua kun ei jälkikasvua ala kuulumaan. Kellä oli lehmänavetassa liian monta ehtynyttä lemmyä. Kenellä oli vaimo lähtenyt ja penskat kaikki äijölle jättänyt. Kuka poti kipeää selkäänsä, noidannuoleksi mainittua. Kellä särki alati hammasta. Kellä oli ilkeä anoppi aina selän takana pahaa puhua pajattamassa. Jollakulla rahahuolet mieltä painamassa ja mitä sitä nyt kullakin saattaa harmia ja huolia olla maailmassa.

Manaaja heittäisi pienet luut rummun nahkaisen kalvon päälle. Katselisi kuinka ne siinä asettuisivat ja rummuttaisi pinkeää kalvoa. Ensin hiljaa myhäillen ja kohta kovempaa, omituiseen lauluunsa eläytyen. Miekkonen keinuisi puolelta toiselle silmät kiinni ja jokainen rummunkalvon tärähdys muuttaisi pienten taikaluiden asentoa. Kunnes lopulta hän löisi viimeisen kumauksen ja laulu loppuisi. Höyhenet lautasen päällä tuhkaksi polttaisi. Ilmasta samalla kiinni pahan hengen kiskaisisi, pieneen mustaan pussiin sen laittaisi. Solmun tiukaksi pussukkaan rustaisi. Reppuunsa rummun alle pussukan pakkaisi. Hänen pitkäkyntinen koukkuinen kätensä kerran vielä nousisi, kaiken talon väen siunaisi. Palkakseen voikkoleivän ja hunajaisen maitolasillisen pyytäisi. Poismennessään taas hymyilisi, kädellään hyvästiksi huitaisisi.

Eikä kellään siinä talossa kuuna päivänä olisi harmia enää moisista suruista.



Terveisin Una

Hyvää Uutta Vuotta!

Hauskasti vaeltaa auringon kiertokulku talossamme. 

Ensin se varhain aamulla kurkistaa keittiöömme, valaisten 

pienen kamiinan nurkkausta ja epätasaiseksi rapattua hormiseinää.

Aurinko leikkii varjoilla ja heijastelee sydämiä, palloja ja pupuja seiniin. 

Kukkakimpusta eroon nappaamani harsokukat ovat kuivumassa huoneenlämmössä.

Valonsäteet taittavat violetin lasin kautta heijastuksia, kunnes tämän huoneen seinämät 

on käyty läpi ja sydämelliset varjot ovat tulleet tiensä päähän tältä päivältä 

ja siirtyneet jonnekin ihan muualle, muiden silmien iloksi.

Valo lisääntyy, alkaa uusi päivä. 

Niin se on ohitse maapallonkin kiertokulku auringosta tältä vuodelta 

ja uusi vuosirengas on jälleen saavutettu kunkin meidän elämänpuussa.

Uusi vuosi alkaa 
valaista eloamme.  

Hyvää, 
ihan uutukaisen uutta 
vuotta 2015 sinulle.

Lisää piparia!

Niin ikään reissutuliaisena on saapunut tämä 

pahvilaatikollinen pienen pieniä 

herttaisia piparkakkuja. 

Kuvioissa mukana sydämiä, tatteja, kelloja, tähdenlentoja, 

kuunpuolikkaita, pupuja, kuusia ja saappaita.... Ainakin. =) 

Hiukan piparit kärsivät matkasta, 

mutta ei onneksi paljon. 

Maku on suurinpiirtein sama, 

kuin suomalaisissa joulupipareissa. 

Suosittelen. 

Pari värikästä uutta piparkakkumuottia tuli joulupaketistakin, 

ja ne pääsivät ensin kuuseemme kaiken muun oheen. 

Ensi vuonna uusilla muoteilla 

tehdään hauskoja pipareita. 

Kuvissa näkyy jälleen niitä
eri kokoisia Bilteman kuusenpalloja,
joista kovin tykkään. =)

Virolainen piparkakkutalo

Tällainen maailman pienin piparkakkutalo 

matkusti meille. 

Kaunista virolaista käsityötä. 

Aika soma. 

Pienempi kuin kahvikupin aluslautanen. 

Sen kanssa pöydällämme komeili prinsessakakkua 

sunnuntaina kun kaksi Babya kävi kahvilla. 

Tästä huomaa, miten pikkuruinen talo on. 

Vähän kuin meidän talo. =) 

Joskus joku tuo lahjaksi jotain suuria esineitä, 

ja me olemme aina ihan pulassa, koska ei pienessä talossa 

ole kunnolla edes säilytystiloja... 

Tai sitten esine pitää olla toive. 

Toiveita saa selville kysymällä. 

Onnellisempaa olisi suurten esineiden sijaan 

ojentaa lahjakortti vaikka rautakauppaan. 

Se on ensi kesänä märkätila-

ja putkiremontti nyt 

vihdoin edessä... 

Huh. 

Tiedän, että keuhkoni jälleen itkevät... =/ 

 

Ihanan pinkin amar... siis ritarinkukan ostin lähikaupasta eilen, 

kahdella eurolla, joka sopi mun budjettiin paremmin 

kuin noiden sipulikukkien hinta ennen joulua... 

Kaunis, eikö?