Translate

9.8.2015

Kukat ovat sielujen laastaria




Liljoja siellä ja täällä.. 
Nyt on niiden aika.


Hitaasti mutta vakaasti tämän viimeisimmän remontin loppusilaus valmistuu. 
Meillä onkin leikkisänä tavoitteena että jos vaikka jouluksi olisi koti jälleen kunnossa. Kirjoitin koko remontin ajan päiväkirjaa Punaisen pikkutalon-blogiini mutta jostain syystä aina kun avaan sen blogin, sen saastuttaa spämmihyökkäys, josta syystä se on aina suljettava. Jännä juttu on myös se, että jotkut tuttavat ovat sulkeneet bloginsa, ja nyt siltä sivustolta aukeaa jokin ihan outo uusi blogi? Merkillistä tämä nettimaailma.


Välillä on pakko heittää vapaalle. 
Silloin mies lähtee katsomaan ralleja kameransa kanssa. 
Minä vaan kipaisen oman kamerani kanssa tuohon pihalle, 
kukkia kuvaamaan. 



Onhan sitä pihaa pakko hoitaakin välillä. Nurmikonleikkuu meinasi jo mennä hankalaksi 
kun leikkurista katkesi lapa. Se vaan meni poikki ylen yhtäkkiä, ihan osumatta mihinkään 
aukealla nurmikolla. Tai niin aukealla kuin tällä pienellä pihalla on mahdollista. 




Ensin mies etsi uutta lapaa ruohonleikkuriin ja tilanne näytti hankalalta. 
Uusi lapa olisi pitänyt 
tilata ulkomailta ja sen tuleminen olisi kestänyt ja kestänyt... 
Ja ruoho olisi pitänyt leikata JO!
Minulta meinaan jäi nurmikon leikkaaminen siihen vaiheeseen, 
kun mies oli luvannut leikata pihamme kolmannen "osion".



Onneksi Keravan Hong Kongista löytyi sattumalta sellainen yleisterä, 
joka kävikin meidän ruohonleikkuriin ja eikun heti innoissani 
ajelemaan sitä kolmatta osaa ja muistin jossain vaiheessa vasta että  
hei, sehän oli miehen vuoro leikata! 
Mutta kiltisti mie leikkasin loputkin. =D




Otsikon lause 
on yhdestä omasta runosestani. 











6 kommenttia:

sylvi kirjoitti...

Ihanat liljat. ♥ ♥

sorvatar kirjoitti...

Joskus haeskelin sitä Pikkutalon blogia, mutta en löytänyt. Vai eikö se avautunut, en muista tarkkaan.

Hallatarinoita kirjoitti...

Juu, olen pahoillani. Koko sen blogin historian se on pitänyt pitää suljettuna enimmäkseen, juuri spämmihyökkäysten vuoksi. Jokin siinä osoitteessa kai saa aikaan moisen?
Mutta hei, tässä blogissa on miltein samat jutut.
Tai ehkä vähemmän remonttia ja enemmän kukkia. ❤
Teretulemas tänne takaisin. :)

Hallatarinoita kirjoitti...

Kiitos, mie tykkään kovasti liljoista. ❤

Between kirjoitti...

Spämmeillä näyttää olevan jonkinlainen sarjatulitussysteemi. Välillä niitä tulee ihan valtavasti ja sitten on taas pitkä jakso, ettei laisinkaan.
Kauniita liljoja. On se vaan mukavaa, että aina on uusia kukkia avautumassa; tulppaanit, pionit, ruusut, hortensiat, liljat...
Ruohonleikkuri kuuluu niihin vekottimiin, joita ilman on hankalaa olla. Meiltä hajosi leikkuri toissa kesänä ja sen korjaaminen ei näyttänyt onnistuvan. Koska vanhalla leikkurilla oli jo runsaasti ikää, kävimme ostamassa uuden. No, Ukkokulta sai idean, jonka avulla hän sai vanhan leikkurin korjattua toimivaksi. Nyt sitten leikkaan toista kesää vanhalla leikkurilla, kun sitä ei tarvitse niin varoa. Uusi odottaa kellarissa omaa aikaansa.

Hallatarinoita kirjoitti...

Jaa, en tiedä miten muilla. Tuo raukka saa myös ilkeämielistä kommenttia älyttömästi joten en jaksa pitää sitä auki.

Olisipa meilläkin hortensiat kukassa mutta ne ovat vasta 1 vuotiaita. Molemmat. :)
Toisessa on nuppuja mutta toinen on vähän ymmällään tänne pihaan jouduttuaan.

Meilläkin ennemmin korjataan vanha kuin ostetaan uusi. Aina se vaan ei ole mahdollista.
Onni on kätevä isäntä. Tai emäntä. :)