.
Tästä päivästä
meni puolitoista tuntia hammaslääkärin tuolissa.
Ensiksi ihmettelin, kuinka hoitaja saattoi muistaa
helmikuisesta käynnistäni, että olin samana päivänä
menossa yhteen työhaastatteluun. Kysyi, sainko sen
työpaikan. No en saanut. Harmittelivat, ja puheemme
kääntyi nuorisoon, joilla myös on vaikeaa saada töitä,
edes kesätyöpaikkoja.
Hammaslekuri kertoi että hänkin aikanaan haki jopa
ikkunoidenpesijäksi, muttei päässyt. Ja mun päässäni
alkoi soida Miljoonasateen 506 ikkunaa, ja se soi
ja soi koko ajan. En sentäs hyräillyt. ;D
Alkuun puudutus ja sitten suuhun kuminen suojus
juurihoidettavan hampaan ympärille ja puoliksi naamalle.
Hammaslääkärini juttelloo aina lupsakkaasti koko ajan
hoitajan kanssa niitä näitä ja välillä kyselee potilaalta
mielipidettä johonkin asiaan. Vastaa siinä sitten kun ne
kaikki härvelit ovat suussa. Ihmeen hyvin lääkäri
kuitenkin ymmärtää, mitä potilas yrittää sanoa.
Hammaslääkärit ovat kouliintuneet kuuntelemaan
potilaan mupellusta, josta edes itse potilaana ei saa
mitään tolkkua ja oikein suututtaa, kun se puhe on
ihan pelkkää vokaalimuminaa. =) Tietty pelkkä e-ee
on ei ja ooo, tarkoittaa myöntävää vastausta.
Joskus tahtoo ihan väkisin nukahtaa siihen tasaiseen
hyväntahtoiseen puheeseen. Tuntee olevansa
turvallisissa käsissä. Radio soi taustalla. Mihin seinään
se risti vedetään, kun hammaslääkärikammoinen
hallatar yrittää nukahtaa lääkärintuoliin!? =)
Ehkä syy oli hyvä puudutus. =)))))
Joskus ei edes huomaa, milloin jokin sananen olikin
tarkoitettu potilaalle. Joskus taasen meinaa
puuttua puheeseen ihan spontaanisti,
unohtaen, ettei se puhe niin vaan onnistu.
Esmes tänään, kun hampilekuri jutteli, jotta
"ulkomaalaisilta Suomessa työskenteleviltä puuttuu
usein tämä isi-muoto puheestaan. Antaisitko,
voisitko, ojentaisitko ja niin edelleen..."
Johon mie meinasin leikkauskaavun alta huudahtaa:
-Konditionaali!
Mutta en sitten huudellutkaan. =)
Lauloin vaan mielessäni hiljaa 506:tta ikkunaa..
.
8 kommenttia:
Juurihoito; ai ai, monta käyntiä vaatii, inhottavaa! Tällaisia muistikuvia NELJÄSTÄ juurihoidetusta hampaasta ja niistä käynneistä hammaslääkäriin! Tsemppiä!
Hyvä tarina!
Hups, oltiin siis molemmat tänään omilla tahoillamme piinapenkissä. Itse olin hammaskiven poistossa, ilman puudutusta. Yritän välttää niitä puudutuksia, jos vain voin. Ärsyttävä tunne puudutuksen jälkeen, jota haluan välttää. :)
Hallatar sinä oot sellainen ihminen joka jää mieleen, kun sinä oot niin sydämellinen ja iloinen. Siksi se hammashoitaja sinut muistikin.
Toivotavasti hoito meni hyvin.
Sooloilija
Miullakin on jonkun verran kokemusta
noista hammashoidoista.
Juurihoidoistakin...
Onnettomuudet usein luovat
juurihoitohampaita.
Tarjuska
Minä taas haluan aina puudutuksen.
Niin paljon on hampaita rassattu.
Sukulaissielu
Kiitos kauniista sanoistasi. =)))
Kiva ylläri se oli,
että miut sillai muistivat.
Vai mun suuni. =)
Hoito jatkuu...
Hammaslääkärintuoli johon meinaa nukahtaa?
Onkohan minunkin kyseltävä sieltä aikoja, näissä tuoleissa täällä vain hikoaa.
MK
Aluksi,
en kaikkien huonojen kokemusteni
vuoksi uskaltanut mennä vuosiin hammaslääkäriin.
Hammaslääkäri selitti,
että se on normaalia.
Sitä ei halua ketään edes niin lähelle
että joku koskisi hampaisiin.
(Edes korjatakseen muiden aiheuttamaa tuhoa.)
Nyt olen oppinut luottamaan tuohon
mukavaan hammaslääkäriin.
Eivät ne toimenpiteet satu, kun ensin puudutetaan.
En pelkää siellä. Enää.
Ja hän tekee hyvää jälkeä.
Hallatar, sie oot kyllä aivan ihmeellinen, kun saat hammaslääkärikäynnisteikin näin ihania hetkiä loihdittua. Varsinainen hyvä hengetär
Voi kiitos Mehtäsielu kauniista sanoistasi. =)
Joskus puolitoista tuntiakin
menee hujahtamalla. =)
Lähetä kommentti