Kukkaistyttö

.

Me nimitimme tuota latoa Lasipalatsiksi.
Se ei ollutkaan mikä tahansa lato.
Sen eteläseinä oli kokonaan lasia, josta nimikin
juontui. Lasiseinämän ansiosta siellä saattoi
keväisin idättää perunoita laatikoissaan.
Suuri kaksiosainen ovi aukeni pihalle ja
ladon, ei vaan Lasipalatsin takaseinä oli aivan
pellonreunassa. Viljanpuintiaikaan oli jännittävän
hauskaa olla sisällä ladossa, kun koko rakennus
kumisi puimurin mennessä rymisten ohi.

Lasipalatsi oli alun perin rakennettu maakellarin
päälle siksi, että siellä olisi helppoa listiä
vaikkapa porkkanoita, joita mummon ja papan aikana
oli pelloilla kasvatettu valtavia määriä. Samoin lanttuja,
kaaleja, perunoita ja papan herkkuja: nauriita.
Lasipalatsissa oli puisia pikkujakkaroita, joissa
talkooväki syksyisin sai istua ja rupatella sateelta
suojassa. Miehet kantoivat porkkanoita naatteineen
naisväelle listittäviksi, ja siirrettäviksi kourua
pitkin alas kellarin puulaatikoihin ja laareihin.
Ladon lattiaa olisi voinut ikuisuuksiin lakaista,
sillä vuosikymmenten peltomultaa irtosi aina
lisää lattiasta.

Pikkusisko rakasti kukkia jo aivan pikkutyttönä
ja kesäisin hänellä oli tuossa Lasipalatsissa
Pieni Kukkakauppa. Sinne kerättiin kukkia pitkin
pellonpientareita ja niittyjä koko kesän. Sisko piti
kukat vesiastioissa penkkien päällä. Vesi raahattiin
paikalle karjakeittiöstä. Kukkia oli peltipurkeissa,
vanhoissa emalikahvipannuissa ja -kattiloissa,
sinkkiämpäreissä sekä muovisissa leikkiämpäreissä
ja hento, vaaleakutrinen kukkamyyjätär hymyili
sievästi jokaiselle kukkien ostajalle.

Kaikki kylään tulijat raahattiin kädestä pitäen ostamaan
kukkia Kukkakaupasta. Kauppaleikkiä leikittiin aina
kun voitiin. Miun ja Veljen roolina taisi olla enempi
kukkienkerääjän hommat. Eri kukat tulivat tutuiksi.
Olimme Pikkusiskon kauppa-apulaisia, kunnes Mami
huusi syömään. Silloin ladonovet suljettiin ja laitettiin
pönkkä ovien eteen, ettei tuuli riepottelisi niitä auki.
Missä lienevät nuo ovet nyt?
Tuuli vienyt?

.