Eilen käväisimme tuolla.
Ihailin siellä mainoksia ja kuvia.
Kävelin tiiviisti Hanin vieressä. Katselin ja kuuntelin
messumainoksia, talopaketteja, kotihaaveita...
Ja nyt olen istunut ja miettinyt vakavia.
Maannut käsi poskella ja haaveillut kaihoisana.
Loikonut kyljelläni ja muistellut murheisena.
Ja nenän alla on ollut mainoksia taloista.
Kodeista.
Hirsisistä ja kivisistä.
Se satuttaa välillä
niin, ettei saa henkeä
kun miettii Kotia.
Nuorisonikaan ei saa henkeä.
Miihkali opettelee käyttämään kortisonisuihketta
pdf-testiään varten.
Viikonloppukylässä käyvä Jake pitää omaa astma-
lääkettään tiskipöydän kulmalla. Siitä sen aamuin
illoin muistaa.
Nunnukkakin on saanut vihdoin oman astmapiippunsa.
Ja tämä kaikki heille tuli sen edellisen "kodin"
myötä. Sieluun sattuu, kaikkien heidän,
mun rakkaitteni puolesta.
Mielessä soi taas
"Kotiani etsin vaan..."
Ja sitten soi Aki Sirkesalon
Koti-ikävä-kipale:
"Mihin ikinä meen
se tarttuu takinliepeeseen.
En pysty pakenemaan,
melankoliaa... "
Edit myöhemmin:
Minullakin on nyt oma astmalääkitykseni.
Omaa altistusta ei tullut ensin edes mieleen tarkistaa.
Olin vain huolissani lapsistani.
Miihkalilla todettiin homealtistus ja kiellettiin ikinä menemästä
homeisiin tiloihin. Muuten altistus muuttuu astmaksi.
Meillä muilla se on astmaa.
Kiitos tuon hometalon, olemme kaikki homeen uhreja. =(
.
