Tästä päivästä
meni puolitoista tuntia hammaslääkärin tuolissa.
Ensiksi ihmettelin, kuinka hoitaja saattoi muistaa
helmikuisesta käynnistäni, että olin samana päivänä
menossa yhteen työhaastatteluun. Kysyi, sainko sen
työpaikan. No en saanut. Harmittelivat, ja puheemme
kääntyi nuorisoon, joilla myös on vaikeaa saada töitä,
edes kesätyöpaikkoja.
Hammaslekuri kertoi että hänkin aikanaan haki jopa
ikkunoidenpesijäksi, muttei päässyt. Ja mun päässäni
alkoi soida Miljoonasateen 506 ikkunaa, ja se soi
ja soi koko ajan. En sentäs hyräillyt. ;D
Alkuun puudutus ja sitten suuhun kuminen suojus
juurihoidettavan hampaan ympärille ja puoliksi naamalle.
Hammaslääkärini juttelloo aina lupsakkaasti koko ajan
hoitajan kanssa niitä näitä ja välillä kyselee potilaalta
mielipidettä johonkin asiaan. Vastaa siinä sitten kun ne
kaikki härvelit ovat suussa. Ihmeen hyvin lääkäri
kuitenkin ymmärtää, mitä potilas yrittää sanoa.
Hammaslääkärit ovat kouliintuneet kuuntelemaan
potilaan mupellusta, josta edes itse potilaana ei saa
mitään tolkkua ja oikein suututtaa, kun se puhe on
ihan pelkkää vokaalimuminaa. =) Tietty pelkkä e-ee
on ei ja ooo, tarkoittaa myöntävää vastausta.
Joskus tahtoo ihan väkisin nukahtaa siihen tasaiseen
hyväntahtoiseen puheeseen. Tuntee olevansa
turvallisissa käsissä. Radio soi taustalla. Mihin seinään
se risti vedetään, kun hammaslääkärikammoinen
hallatar yrittää nukahtaa lääkärintuoliin!? =)
Ehkä syy oli hyvä puudutus. =)))))
Joskus ei edes huomaa, milloin jokin sananen olikin
tarkoitettu potilaalle. Joskus taasen meinaa
puuttua puheeseen ihan spontaanisti,
unohtaen, ettei se puhe niin vaan onnistu.
Esmes tänään, kun hampilekuri jutteli, jotta
"ulkomaalaisilta Suomessa työskenteleviltä puuttuu
usein tämä isi-muoto puheestaan. Antaisitko,
voisitko, ojentaisitko ja niin edelleen..."
Johon mie meinasin leikkauskaavun alta huudahtaa:
-Konditionaali!
Mutta en sitten huudellutkaan. =)
Lauloin vaan mielessäni hiljaa 506:tta ikkunaa..
.
