30.11.2020

Pysy kotona

 

 

 

 



Onko Sinusta tuntunut näinä aikoina, tänä omituisena vuotena siltä, että koti on maailman paras paikka.

Minusta on aina tuntunut siltä. Jo lapsena koulukiusattuna... Kun pääsin koulusta ja kävelin lapsuudenkodin pihalle, tuntui että olin jo melkein turvassa. Sinne ne eivät tulleet perässäni huudellen ja lällätellen tai jäseniäni murtaen...

 Pihavaahteran suojassa saatoin jo huokaista ja jännitys hellitti stressatusta kropastani. Ja kotona paksujen puolimetristen kiviseinien sisällä omassa huoneessani olin lopulta ihan saavuttamattomissa kiusaajilta. Huutelijoilta ja hakkaajilta... 

 


 

 

Tänään vietetään maailmalla Pysy kotona koska olet terve -päivää. 

Siinä on järkevä logiikka... 

 


 

 

26.11.2020

Lapsuuden suuri herkku

 

 


 

Köyhät ritarit!

 

Ei kun paistelemaan vanhaa vaaleaa leipää (tai pullaa?) voissa paistinpannussa, lisäät annokseen marjoja, hedelmiä tai hilloa, suklaakastiketta,/siirappia/hunajaa ja/tai kermavaahtoa tai ihan mitä vaan haluat, ja sitten herkuttelemaan! 

 

 Hyvää Köyhien ritarien päivää 

lauantaille, 28.11.2020! 


Laitan tämän siksi nyt jo esille että ehdit varautua ja miettiä, mitä ritariesi kanssa tarjoatkaan... 

Mmmmmmmm.... 



 

Kuva sivulta Days of the year  

 

 

 

 

 

25.11.2020

ÄLÄ OSTA MITÄÄN!


 



 


Buy Nothing Day

 

Luontoliitto isännöi kulutushysterian vastapainoksi syntynyttä ÄLÄ OSTA MITÄÄN -päivää jota vietetään tänä vuonna 27.11.2020. 

 

 

Anna lomaa lompakollesi

 

Älä osta mitään -päivän ideana on viettää vuorokausi ilman tavaran hankintaa ja rahan kulutusta. Päivän tarkoituksena on haastaa jokainen miettimään omia ostotapojaan, ostopäätöstentekoaan ja impulsiivista ostamistaan sekä pyrkimään kohti ekologista tavaroiden ja palveluiden käyttöä. /wp

 

No Shop Day 

Consumer Holiday 

 ********

 

 

 

 

Tämä teemapäivä taitaa tosin hukkua ylettömän mainonnan saaneen Black Fridayn alle, joka on Kiitospäivän jälkeinen päivä, eli marraskuun neljännen torstain jälkeinen perjantai, eli tänä vuonna juurikin sama päivä, 27.11.2020 ja sitä pidetään Yhdysvalloissa kauppojen joulusesongin avauspäivänä, ja tätä teemapäivää kauppiaat mielellään matkivat myös täällä rapakon takana

(Kauppahan se on mikä kannattaa, eikä rengin virka, niin kuin vanha sanonta kuuluu...)

Black Friday on Yhdysvalloissa kaupoille vuoden suurin yksittäinen ostospäivä, ja ne myyvät erilaisia tuotteita alennettuun hintaan. Kaupat avaavat ovensa normaalia aikaisemmin, yleensä viideltä tai kuudelta, ja ne pysyvät avoinna jopa iltayhteentoista asti. 

Vuosittain amerikkalaiset kuluttavat päivän aikana kymmeniä miljardeja dollareita 

Nimitys ”Black Friday” juontaa juurensa Philadelphiaan 1950- tai 1960-luvulle. Tuolloin kiitospäivän jälkeistä päivää alettiin kutsua mustaksi johtuen vilkkaasta liikenteestä, joka työllisti poliisia. Myöhemmin termi levisi ympäri Yhdysvaltoja, ja sen merkitys yhdistettiin kirjanpidossa käytettäviin väreihin. Alkuvuosi on useille kaupoille vielä tappiollista eli tilinauhoissa punaista, mutta Black Fridaysta eteenpäin tehdään voittoa – eli mustalla kirjattavaa tulosta.

Black Friday on siirtynyt Yhdysvalloissa entistä enemmän verkkokauppoihin. Alennuspäivänä tehtyjen verkko-ostosten arvo ylitti ensimmäistä kertaa miljardin dollarin rajan vuonna 2012. Suurin osa tarjouksista koskee kulutuselektroniikkaa, kuten televisioita ja matkapuhelimia./wp


 

 

 

 

 


24.11.2020

Tänä vuonna ei tule joulukalenteria


 

 




...blogiin siis, mutta lupaan sellaisen runosivustolleni: Runoilija Una Reinman

 

 

Tämä kummallinen, pelottava vuosi on pian jo joulukuussa.

Jouluaattoon on kuukausi...

 

 

 


 

 

Nyt kun ihmiset eivät pääse matkustamaan, panostetaan yllin kyllin kaikkeen yleishyödylliseen ja hemmotteluun? Pukin kantamukset tulevat olemaan runsaammaat kuin koskaan?
- Näin ainakin kaupan ala ennustaa... ?!

 


 

 


Meillä aiotaan ottaa rauhallisesti tämä(kin) joulu. 

 

 

 

 

Tänä vuonna en tee blogiini (enää) joulukalenteriakaan.

 



Jos joku sellaista nyt haluaisi tästä blogista lukea ja katsella, niin voin suositella noita kaikkia menneitä joulukuita, aika useiden vuosien ajoilta. 

 

 


 

On minullakin joulua mielessä. Ainakin jonkin verran... 

 

 

 


 

 

 Mie haaveilen joulukuusesta.

Parvekkeelle.

- Asuntoon sellainen ei mahdu... 

Laitan siihen Punaisen Pikkutalon pihalla olleet valot. 











Onko sinun joulumielesi tallella vai onko sellainen vielä edes herännyt haukottelemaan vai onko se jopa kadonnut jonnekin?

 

 



20.11.2020

Suomen suurin koti-ilta

 

 

 



Oletko koskaan maistanut viikunoita? 

Minua vähän houkuttaisi maistaa... 

Olen tätä ennen maistanut vain viikunahilloa vuoden takaisella Kroatian reissullamme... 

Sitä on vielä purkissa hieman jääkaapissa. 

Mutta itse hedelmää en ole syönyt. Viikunat näyttävät herkullisilta ainakin näin aseteltuina... 

Niitä ostan seuraavalla kauppareissulla. Ainakin yhden. =)

 

 

Millainen on viikonlopun kotoisa ja   rauhallinen ruokahetki Sinun mielestäsi?

 

Ohessa vinkki viikonloppukokkauksiisi:

 


Osallistu Suomen suurimpaan koti-iltaan


"Meillä kotona kutsuu kaikki viettämään Suomen suurinta koti-iltaa lauantaina 21. marraskuuta. Osallistu kokkaamalla ja jakamalla kuva tai tarina Instagramissa..."

Tässä ohjeet 

 

#suomensuurinkotiilta

@meillakotona

 

Teksti: Meillä kotona  

 

 




 

Lasten päivä

 





Eli 

Lapsen oikeuksien päivä

World Children's day 

on tänään. 


YK:n yleiskokous suositteli 66 vuotta sitten, vuonna 1954, että kaikki maat alkaisivat viettää kansainvälistä lasten päivää

Päivän vietto vaihtelee maittain, mutta virallisena merkkipäivänä pidetään marraskuun 20. päivää. Tuona päivänä yleiskokous hyväksyi lapsen oikeuksien julistuksen vuonna 1959. 

30 vuotta myöhemmin, vuonna 1989, yleiskokous hyväksyi lapsen oikeuksien yleissopimuksen. Sopimukseen ovat liittyneet kaikki YK:n jäsenmaat Yhdysvaltoja lukuunottamatta. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1991. Kansainvälistä lasten päivää kutsutaan Suomessa myös lapsen oikeuksien päiväksi.

Tänä vuonna päivän kunniaksi on ensi kertaa liputuskin. 


Lapsen oikeuksien sopimus turvaa lasten erityisiä tarpeita ja etua. Sopimuksen neljä yleistä periaatetta ovat syrjinnän kielto, lapsen edun huomioiminen, oikeus elämään ja kehitykseen sekä oikeus osallistua ja tulla kuuluksi.

Lapsen oikeuksien päivän tarkoituksena on muistuttaa lasten asemasta ja lasten hyvinvoinnin edistämisen tärkeydestä kaikkialla maailmassa. Lapsen oikeuksien sopimus on ainoa ihmisoikeussopimus, joka sisältää tiedotusvelvoitteet. Tästä huolimatta lapsille kuuluvista oikeuksista tiedetään kaikkialla maailmassa, myös Suomessa, aivan liian vähän.

 

Tiesitkö, että

  • Lapsen oikeuksien sopimus on täyttänyt 30 vuotta (vuonna 2019). Sopimus on parantanut maailman lasten asemaa merkittävästi. Esimerkiksi lapsikuolleisuus ja aliravittujen lasten määrä on puolittunut, yhdeksän kymmenestä lapsesta saa elintärkeät rokotukset ja pääsee alakouluun. Myös lasten ruumiilllinen kuritus on kielletty 54 maassa.
  • Lapsikuolleisuus on vähentynyt yli puolella vuosien 1990-2018 välillä. Tästä huolimatta maailmassa kuolee yksi lapsi joka viides sekunti (vuonna 2018).
  • Maailman lapset ovat edelleen hyvin eriarvoisessa asemassa: köyhään maahan syntyvä lapsi kuolee 60 kertaa todennäköisemmin ennen 50-vuotissyntymäpäiväänsä kuin vauraaseen maahan syntyvä lapsi.
  • Maailmassa on yli 150 miljoonaa lapsityöntekijää. Lähes puolet heistä tekee terveydelle vaarallista työtä.
  • Maailmassa arvioidaan olevan kymmeniä tuhansia lapsisotilaita. 

 

Lähteet: UNICEF, UN, UNICEF/lapsisotilaat, UNICEF/ lapsikuolleisuus, STTK/ lapsityö

 

 

 

19.11.2020

Hieman joulun taikaa & Hyvää miestenpäivää!

 





 


 
 
Tämän verran meille mahtuu tähän tämänhetkiseen Pikkukotiin joulua.

Tarjolla olisi ollut kolmessa joulukoristelaatikossamme vielä vaikka kuinka paljon ja vaikka mitä kivaa, mutta kun ei vaan ole niille kaikille tilaa.

 

Paitsi ehkä parille joulukukalle. Tänään onkin mm amarylliksen päivä, sekä Liisan ja Elisan nimipäivä. Onnea sankareille!

 

 

 



 

 

 

#miestenpäivä 
Tänään on myös  kansainvälinen miestenpäivä.

 

💙 
Hyvää miestenpäivää teille, ihan kaikki miehet!  

Allakan mukaan sitä ei kuulemma Suomessa vietetä vaikka miestenpäivä on jo 21-vuotias juhlapäivä ja  melkeinpä tärkeämpi kuin isänpäivä, koska miestenpäivä koskee ihan kaikkia miehiä!
Oletko koskaan silti kuullutkaan tästä päivästä? 


#sininenpäivä

 

Tänään on myös Sininen päivä, joka on osa valtakunnallista eturauhassyöpäkuukautta, jota vietetään marraskuussa.

 

Eturauhassyöpä on Suomen  yleisin syöpä


Sininen päivä -kampanjan tavoitteena on lisätä tietoisuutta eturauhassyövän yleistymisestä sekä kannustaa miehiä hakeutumaan tutkimuksiin ja hoitoihin ajoissa. Samasta syystä miehet kasvattavat Movember-viikset marraskuussa. 

 

#eturauhassyöpäkuukausi 
#pidetäänhuoltamiehestä 

 

Sinistä päivää vietettiin Suomessa ensimmäistä kertaa vuosi sitten.

 

 

💙  

 





15.11.2020

Käsillä pitää olla jotakin tekeillä

 



Nämä oman pään mukaan tehdyt Mariannesukat on neulottu ruusupuisilla neulepuikoilla punaisesta ja valkoisesta seiskaveikasta.



Tämän Novitalangan nimi oli Korpi, Puunrunko. 

Ostin kerän kesämökkipaikkakunnan lähikaupasta. 

Joskus pitää mennä kauas löytääkseen jotain itselleen läheistä.




Ja kerän lopuista syntyy taas jotakin tv:ta katsellessa...

 

Tämän vuoden sukkasaldo on 16 paria sukkia. 

 

 

 




 

 

 

Olen tänä vuonna erityisesti innostunut virkkaamaan kaikenlaisia torkkupeittoja. Esim kukkapeittoja...  

 

 

 
Iltaisin tv:ta katsellessani saan aikaan tällaisia kukkapalakekoja... 
Eräs ihana ystäväni  sanoi tätä kukkaa jouluruusun näköiseksi. ♥️ 
 


 


Näissä kuvissa kukkatorkkupeiton palojen paikkoja vasta suunnitteilla...♥️



Tässä eräs kookas, tummareunainen peitto isoäidinneliöistä...

 

 


Tässä puolestaan vihreäsävyinen torkkupeitto. 💚



Jotkut laittavat paljon, paljon  eri värejä isoäidinneliöihinsä. Minä virkkaan niistä hieman hillitympiä. =D 



Näissä kukkaruutupeitoissa on sitten väriä vaikka muille jakaa. =) 




Tämä marjapiirakkahassutus on tietenkin pannunalunen... 



Pannulappujakin aina tarvitaan...

 

 

PS: 

Jos ohjeita kaipailet, niin tässä jämälankaideoita sinulle /Meillä kotona 

 

 





14.11.2020

Sunnuntairetki

 





Kävimme viime sunnuntaina ajelulla ja sunnuntairetkellä ja kohteena oli tällä kertaa Ruotsinpyhtään 1698 valmistunut Strömforsin ruukkimiljöö.







Strömforsin vanha ruukkialue tarjoaa mahdollisuuden leppoisaan lomailuun historiallisesti merkittävässä miljöössä. Elämä vuosisataisessa ympäristössä jatkuu vanhoja perinteitä kunnioittaen.

Käsityöläisyys luo leimansa koko alueen tunnelmaan. Ruukissa toimii kesällä pajamuseoiden, näyttelyiden ja käsityöläispuotien lisäksi ravintoloita ja kahviloita.

Ruukin alue on aina avoinna. Majoittua voi ympäri vuoden erilaisissa historiallisissa rakennuksissa. /Visit Loviisa




Kesän viimeisiä kukkia kukkimassa yhä marraskuussa Hulda Huolettoman puodin edessä.














Taustalla ruotsinpyhtään kirkko. En mennyt lähemmäs koska tuolta päin tuuli niin kylmästi että oli pakko kääntää selkä tuolle näylle... Aurinko kyllä paistoi mutta ei todellakaan enää lämmittänyt.


Kuun puolikaskin paistoi pilvettömältä taivaalta.











Aamiaismajoitus ja ravintola Strömforsin ruukissa.

Ravintola ja huoneita on varattavissa ruukin entisessä päärakennuksessa. Majoitus auki ympäri vuoden, ravintola auki kesällä, muina aikoina tilauksesta. Huoneita on 8. WC:t käytävillä. Saunomaan mahtuu kerralla n. 10 hlö./Visit Loviisa 








Nyt, kun on kauan ollut leppeän lämmintä, ollaan siihen jo totuttu, enkä osannut aavistaakaan kuinka hyytävän kylmä päivä ja tuuli saattaisikaan olla tuolla... 

Niinpä palelin kesätakissani ihan kammottavasti, emmekä voineet juoda eväskahvejamme taivasalla niin kuin olimme suunnitelleet, vaan istuimme autossa joka piti olla jopa käynnissä että se lämpeni ja minä lämpenin jälleen henkiin. Kaksi kuppia kuumaa kahviakin auttoi jonkin verran... On se uskottava että talvi tuloo... Toppatakki siis esiin! Ja pipot. Ja hanskat...





Täältä löydät lisätietoa: 


Visit Loviisa

Retkipaikka

Strömforsin ruukki