19.8.2015

Punahehkuvoimaa






Olen sen ennenkin todennut, miten 
mausteisen punaisesta väristä 
saa voimia, esimerkiksi väriin pukeutumalla 
tai kaikkea punaista katselemalla.





Puutarhalehden mukana keväällä saapui pussillinen 
ihan meidän talon värisiä punaisia koristekrassien siemeniä.

Kiitos lehdelle!

Kuvista näkee varsin helposti,
mitkä kukista ovat kasvaneet ulkona
ja mitkä kasvihuoneessa,
tillien kainalossa. 
 

Punainen krassi onkin tosi kaunis. 


Aamu-usvaa samettisella pinnalla...


 Nyt vihdoin olen oppinut, etteivät krassit 
kiipeä, vaikka niin siemenpussin kyljessä ehkä luvataan. 
Mutta ne voi istuttaa avomaalle jolloin kasvi 
saa vaeltaa maanpeittokasvina pitkin maan pintaa 
niin kuin villit krassit etelän maissa, tai voit 
sijoittaa ruukussa krassit jonnekin korkealle, 
jotta sen versot voivat riippua alaspäin. 







Laitan loppuun vielä hehkuvan punaisen silkkisen unikonkukan,
joka on ilmaantunut monine nuppuineen esiin paikasta, 
johon ensimmäisenä syksynämme täällä asuessamme siemeniä 
tiputtelin. Kun unikko ei seuraavana keväänä ilmaantunut esiin,
luulin jo ettei koskaan... Melkein unohdin koko kasvin.

Vähän oli pitkä itämisaika, mutta
parempi myöhään kuin ei silloinkaan. =) 


18.8.2015

Omenapuu luuli että nyt se kevät tuli...







Antonovka-omenapuumme ei keväällä tehnyt kukan kukkaa. 

Viime sunnuntaina mies huomasi 
ohikulkiessaan puussa olevan nyt juuri 
kauniita valkoisia omenankukkia. =D






Eivät taida nämä kukat ehtiä kehittyä omeniksi 
vaikka kuinka olisi lämmin ja pitkä syksy. 




Tosin 
ovathan ne mehiläisetkin 
vasta nyt uskaltautuneet esille. 


Mutta melkein tässä taitaa käydä kuin sen yhden 
tv-sarjan nimessä: omenankukissa lunta... 




17.8.2015

Myöhäisiä kukkijoita





Tertturuusu Rhapsody in Blue.  

Sain sen juurakon keväällä kaupanpäälle, 
tilattuani Viherpeukaloilta pihaamme pensasaitataimia. 




Tämä siemenistä kasvattamani kookas 
valkoinen kellokukka lienee sitten se ukonkello? 


Aika huonosti itäneiden kosmoskukkien ensimmäinen 
js toistaiseksi ainoa auennut kukka... 

Ostan yleensä kevättalvella jostain nettifirmasta kukkien siemeniä ja 
taimia jne seuraavaksi kesäksi ja samalla tulee kokeiltua sekin,
kannattaako siitä firmasta koskaan enää mitään tilata.

Viherpeukalot on hyvä firma ja tuotteet luotettavia,
mutta melkein kaikkiin muihin on usko mennyt... 

Kosmoskukkia ostin monenlaisia mutta huonolla menestyksellä,
(ei Vp:sta vaan jostain aivan muualta) 
vaikka olin toivonut salaisissa haaveissani loppukesän 
kosmoskukkapaljoutta pihaamme.

Nyt se ei valitettavasti toteudu, 
mutta niinhän haaveet usein 
jäävät ilmaan roikkumaan... 




Dianthus barbatus,
eli harjaneilikka, joiden alkuperäisen juurakon on mieheni äiti 
tuonut lahjoituksena pihaamme ensimmäisenä kesänämme täällä. 



Kasvi on monivuotinen ruohokasvi, ja se jatkaa sitkeästi 
kasvuaan siinä paikassa ikuisesti, mihin sen juurakkoa joskus istutat.

Ensimmäisenä vuonna se tekee lehtiruusukkeita 
ja seuraavana kesänä kukkii kukin, joiden väri on aina yllätys.
Käytännössä niitä lehtiruusukkeita sekä kukkivia kasveja on
aina penkissä samaan aikaan.

Harmikseni neilikat kuitenkin alkavat jossain vaiheessa
maata ikävästi pitkin maanpintaa,
jolloin ei muu auta kuin leikata kukinnot pois. 


Yrtti-iison eli anisiisoppi Agastache foeniculum siemeniä
lähetti minulle muutama vuosi sitten blogiystäväni
Huopalintu vaihtokauppoina kaunopunahattujen siemenistä.


Monivuotinen sinikukkainen yrttikasvi tuoksuu vahvasti mintulle  
ja sen lehtiä voi käyttää kuivattuina vaikkapa yrttiteenä.

Kasvihuoneessa tämä yksilö
kasvoi miltein minun mittaisekseni. =) 



16.8.2015

Perhosmaiset orvokit




Orvokkien siemenistä 
kasvoi komeita yksivärisiä sekä kirjavia yksilöitä aika myöhään, 
koska laitoin siemenet multaan vasta talvilomareissumme jälkeen,
kun emme olisi saaneet kuitenkaan ketään kastelemaan reissun
aikaan niitä taimina.


Opin sen, että orvokkien siemenet tulee kylvää
paljon aikaisemmin...



 Heinäkuussa oli joidenkin yksilöiden korkea aika uusiutua
alasleikkaamalla ja valmistautua syyskukintaa varten.


 
Leikkaan kasvustot noin viiden senttimetrin pituisiksi ja sekin jo riittäisi,
jos kastelisin niitä niin kuin ennenkin, ne kasvaisivat takaisin.

Siitä kasasta etsin kukkamaljakkoon kauneimmat kukat
ja laitan talteen ne suurimmat siemenkodat
niistä jo kukkineista, ensi kesää ajatellen...

Joidenkin orvokkien kohdalla teen enemmänkin ja siirrän kasvin ruukusta
juuripaakkuineen kasvamaan kukkapenkkien aukkopaikkoihin, 
jossa ne kukkivat ja usein myös talvehtivat, joten voin ihailla 
joskus samoja orvokkeja vielä seuraavanakin kesänä,
jos maltan jättää ne sinne, enkä liioittele syyssiivouksessani. 



Valmiina taimina keväällä 
ostetut orvokit voi leikata kesän aikana 
jopa kolmesti jos on ajoissa asialla.
Kyllä ne ehtivät tehdä vielä kolmannet kukat.

Tähän aikaan vuodesta alkaa olla siinä
ja siinä, ehtivätkö enää tehdä uusia kukkia...
Voihan sitä toivoa pitkää lämmintä syksyä.

Orvokki on erittäin hyvin pakkasta sietävä kukka, joten se sopii mainiosti syysistutuksiin.

Joskus kaivan vielä syksyllä jonkun
kivan näköiseksi kasvaneen orvokin ruukkuun takaisin,
ovenpielen koristeeksi, jonkin ikivihreän kasvin kera, 
eivätkä orvokit siitä roudaamisesta pahastu.

Taitavat vaan pitää 
kaikesta saamastaan huomiosta.






15.8.2015

Kuunliljat



 Silloin, kun kuunliljat vielä kukkivat.




Pihamaallamme kasvaa kahdenlaisia kuunliljoja. 
Kirjavalehtinen ei koskaan kasva komeaksi ja suureksi 
niin kuin tasaisenvihreälehtinen tekee.



Molemmat lajikkeet tekevät
näitä ihania violetteja kukkia.

Toinen kasvattaa kukat matalalle
ja toinen korkeammalle. 

Minä pidän kovasti kuunliljoista.
Niillä on nätin kasvutapansa ja suloisen kukkansa
lisäksi niin runollinen nimikin... =)

 







14.8.2015

Käsiinjääneitä ihanuuksia





Ageratum houstonianum,
suomennettuna Sinitähtönen. 

Ihania pehmoisia violetteja miniastereita
ensi kertaa meillä ikinä.

Myös näiden pienet alut ostin keväällä Byggmaxista
kun mies osti remonttitarvikkeita.
Ovat söpösti siitä kasvaneet
ja pajukorejaan täyttäneet... 


Nämä kaksi pajukorillista sinitähtösiä
olivat menossa erääseen paikkaan tiettyyn tapahtumaan,
jossa liilasta väristä olisi ehkä pidetty,
mutta tapahtuma oli ja meni 
eivätkä kukkakorit ehtineetkään mukaan. 

Jäivät siis omaksi iloksi. 


Ihania pehmopallerokukkia. 



Kun varovasti sormenpäällä silittää kukan päältä, 
voi tuntea kuinka niiden terälehdet ovat kuin liilaa samettia.


13.8.2015

Huikeat tähdenlennot ••••☆


•..••..

https://www.facebook.com/121762977864133/photos/a.357013524339076.93496.121762977864133/1152631544777266/?type=1&theater

Viime yönä jälleen illantorkkuna nukahdin jo aikaisin, 
mutta yhden maissa heräsin ja menin hiljaa ulko-ovelle, 
avasin sen kokonaan päästäen ihanan raikkaan ilman myös sisälle. 

Ah, ei pilven hattaraa! 
Kaikki tähdet olivat näkyvillä ja ilma oli kuin linnunmaitoa. 
Ei palellut lainkaan kun istahdin muutamaksi kymmeneksi minuutiksi 
paljain varpain ja yöpaitulissa pimeyden syleilyyn ulkoportaille.

.¸¸¸¸.•☆

Näin jo siinä pienessä ajassa neljä 
upeaa tähdenlentoa ja hymyilin itsekseni pimeässä. 
Sain esittää maailmankaikkeudelle neljä toivomusta. 

Saa nähdä, toteutuuko niistä koskaan mikään. 

Varsinkin yksi toive,
olisi minulle haikean tärkeä. 

Se liittyy erääseen turhaan 
ja sydäntäni niin satuttavaan 
joka ikinen päivä surettavaan 
mykkäkouluun, 
jonka toivoisin vihdoin loppuvan... 
 
 
Mutta jos se ei lopu, 
en voi kuin toivoa hänen olevan 
elämässään onnellinen... 


Kohta hiippailin takaisin sisälle, suljin hiljaa oven, 
etten herättäisi Hania, ja nukahdin itsekin uudelleen, 
herätäkseni kolmen maissa. 

-  Sisäinen kelloni muisti, 
että kolmen jälkeen näkyisi eniten tähdenlentoja. 

Mutta lähistöllä sijaitsevat suuret kasvihuoneet oli 
valaistu täysillä siihen mennessä, joten tähdistä ei näkynyt 
kuin pari suurinta, eikä lainkaan niitä huikeita lentäviä...

 Palasin siis jälleen takaisin levottomille unilleni. 

Neljä tähdenlentoa yöpaidan taskussa, 
oli kuitenkin toiveita herättävä saldo.  








Malvojen maltillista hehkua




Vanhoissa pihoissa usein kasvaa malvoja. 
Meidänkin pihamaallamme kasvaa muutama 
keskenään hiukan erilainen malvapuska. 


Tässä kookkaan, noin metrin korkuiseksi kasvavan Malva alcean
eli ruusumalvan vielä nuppuisia kukkia.


Ja samat kukat avoimina. 

Wikipedia kertoo: Malva vanha lääkekasvi, 
jota on käytetty muun muassa yskänlääkkeenä ja kuhmujen hoitoon. 


Tässä puolestaan matalamman Myskimalvan, 
eli Malva moschatan kukkia. 
Nänä kasvavat n 70 senttisiksi, eli ihan kauniisti 
kauemmaksikin näkyvä perenna tämäkin.  


Tässä valkoisen myskimalvan kukka.
Nämä olen kasvattanut siemenistä.


Pinkit malvat olen siirtänyt pihaan tontin reunamilta, 
jossa ne kasvoivat ennen. Itse pihassa ei ollut alunperin yhtään kukkapenkkiä 
edellisen asukkaan jäljiltä, mutta tontilta on sittemmin löytynyt 
muutamia tällaisia perinneperennoja, jotka ovat kasvaneet jo 
ammoin tässä pihassa, jonkun muun kukkina. 





12.8.2015

Annansilmä





Begonia x cheimanthaannansilmä 
eli joulubegonia
Begonioista on olemassa erivärisiä versioita. 
Itse keväällä ihastuin näihin 
heleän vaaleanpunaisiin annansilmiin.  

Jotkut yksinkertaisesti nimittävät näitäkin begonioiksi.



Koko kasvi on hyvin vesipitoinen, 
joten se menehtyy ulkona heti kun sää 
alkaa olla pakkasen puolella. 



Madeiralaisessa Monten puutarhassa näin jotakin begonialajia 
eräällä reissullamme ihmeekseni korkeana aitana! =) 
Meillä täällä pohjoisessa ne kasvavat hädintuskin ruukussa.



Perinteisesti mummomme ovat pitäneet begonioita ihan huonekasveina, 
tosin hiukan roskaavina sellaisina. Sen kuihtuneet kukat kannattaakin nyppiä 
miltein päivittäin pois, on sen paikka sitten sisällä tai ulkona. 



11.8.2015

Tuoksuherneitä





Lathyrus odoratus,
suomeksi haju- tai tuoksuherne. 


Nämä ovat jälleen ystävän lähettämistä siemenistä kasvatettuja 
kukkia, joita minulla ei olekaan ollut pitkään aikaan, 
joten vähän jännityksellä näitä kasvattelin.


Kylvin siemenet toukokuun alussa kasvihuoneessa olleesseen ruukkuun
joka tuotiin terassin kaiteelle kesäkuussa, kaikkien remonttitarvikkeiden
keskelle ja nyt elokuussa tuikahtivat nämä tuoksuvat kukat kukkimaan.


Tässä niitä ihania tuoksujia on maljakosssa sisätiloissa 
tuomassa ainutlaatuista parfyymiaan iloksemme.  



Tuoksuherneiden seassa maljakossa on kasvihuoneessa 
niinikään siemenistä itsekasvatettuja orvokkeja.



Jos näet vaikkapa torilla jollakin myynnissä tuoksuherneitä, 
ostapa kimppu iloksesi. Äläkä tingi niiden hinnasta, sillä ne ovat oikukkaita 
kasvatettavia ja ihan joka centin arvoisia. Muista kuitenkin että koko
kasvi on myrkyllinen.

Kiitos Katja 
näistäkin ihanista kukista.