Terveisiä kielojen laaksosta

Hiljainen vesisade kastelee maailmaa perjantaiaamuna mutta mikä ihaninta, 

ei tuule yhtään! On tyyntä ja hiljaista. Kuuntelen sateenropinaa kun sadetakissani 

kitken kukkapenkkiä pihamaalla. On vaan sellainen fiilis että ne olisi nyt kitkettävä, 

vaikka hieman sataakin.

Sadetta ei sitäpaitsi ole tullut tarpeeksi. 

Meidän savinen maa huutaa paljon enemmän vettä, 

pitääkseen kaiken istutetun kukoistuksessaan. 

Joten odotan mieluusti säätiedotuksen lupaamia sunnuntain 

ja maanantain vesisateita. Sadevesitynnörit täyteen, please ja kiitos.

Rikkaruohot lähtevät paljon paremmin irti maasta kun maa on kostea. 

Kuivasta maasta, aurinkoisena päivänä, 

on joskus hankalaa kiskoa rikkojen juuria irti. 

Ne suorastaan porautuvat alustaansa. 

Eivät tahdo millään pois valtaamastaan maapläntistä. 

Lupasin edellisessä jutussani kielon kuvia, ja tässähän niitä.
Kun olin kitkenyt kukkapenkit 

ja penkkien reunukset vaelsin hakemaan kielolaaksostamme
valkoisia nuokkuvia kellokukkia ison tuoksuvan kimpullisen. 

Kun kerää kieloja kimppuun, voi samalla kuulla kuinka pienet kellot 

hiljaa ja käheästi ihan kuin yrittäisivät helähtää ilman kaikua, 

sillai ihan vaimean pehmeästi. Kif-kaf. 

Kielot menevät kesänlapsi Pikkuveikan tuliaiseksi Maman mökille, 

veikan syntymäpäivän johdosta. Samalla viemme 

hänelle mansikkakermavalkosuklaakakun.

Aina kolmastoista päivä ei ole epäonnen päivä.
Perheessäni kahdella on 13 pv jopa syntymäpäivänä,
joten se luku tuokin toisinaan paljon hyvää tullessaan. 

Karsin omia, liian pitkäksi kasvaneita ovenpieliruukkujen orvokkeja, ja niitä
kielojen sekaan lisäämällä se on ihan täydellinen kukkakimpuksi. Kukkaruukut
pitänee muutenkin siirtää kauemmaksi ovelta, koska kohta ovestamme
viskellään purkujätettä ulos ja kannetaan uutta materiaalia sisään. 

Nämä ovat ihan viimeisiä rauhallisia Nuuskamuikkusen introverttihetkisiäni
moneen viikkoon. Miehen viimeinen työpäivä on ohi ja alkaa hänen
kesälomansa, eli meidän totaalinen työleirimme.

Myös Pikkusisko oli vienyt jo aiemmin kieloja Mamalle. 

Siskon kimppu oli paljon upeampi kuin minun. =)

Mikä olisi ollut parempi tapa viettää lauantai-iltapäivää kuin seurustella lastensa, 

perheensä ja puolisonsa kanssa ihanan Maman seurana tunnelmallisen mökin 

puutarhassa jossa oli niin jo kesä. Ei kyllä mikään! 

Pikkuveikan syntymäpäivän kunniaksi päivä oli todellinen ensimmäinen kesäpäivä. 

Tunnelma oli niin ihana, ettei olisi haluttu lähteä lainkaan kotiin.





Mentiin kyllä vihdoin kuitenkin. Lämmitettiin viimeisen kerran meidän sauna,
ja huomenissa aletaan repiä eteistä, saunaa ja kylpyhuonetta...

Tulen viipyilemään seuraavissa blogikuvissani vielä
ihanassa Maman puutarhassa...