Elävien sanojen maailmassa
on liian vähän hiljaisuutta
Pää meinaa pakahtua
informaatiovilinässä
Välillä murheissansa
täytyy kävellä metsässä
Hiljaisia lauseita etsimässä
Todellisuutta ihailemassa
Kuusten tuoksua nuuhkimassa
Eikä oikeassa maailmassa
löydä enää eläviä sanoja
Una Reinman
PS: Laitoin sitten koko runon tähän...
-
41 kommenttia:
Eikä oikeassa maailmassa
löydä enää eläviä sanoja
Aivan uskomattoman hienosti kirjoitettu. En tiedä mitä, mutta jokin tuossa koskettaa.
Olematon
Oi, mä kosketin sua. =)
Hieno runo! Sananmukaisesti koskettava.
Myös kuva on vaikuttava: kuin jäätynyt kyynel.
Minäkin pidin tuosta kohdasta kuin "olematonkin". Herkät kuvatkin olet ottanut.
Elävä metsä, elävät sanat.
Kuollut muu maailma, kuolleet sanat.
Minäkin ihastuin tuohon lauseeseesi:
"Eikä oikeassa maailmassa
löydä enää eläviä sanoja"
Sitten vain julkaisemaan runokirjaa!
Minustakin hienosti sanottu ja kuvat liikuttivat myös: kyynel putoaa juuri neulasen kärjestä.
Kaunista.
Kiitos Marja-Leena
Se onkin kuusen kyynel.
Kiitos kiltti Taika
Arvaa, olenko niitä yrittänytkin kaupitella...?
Eivät ne kelpaa...
Kiitos Uuna
Se se miunkin mielestäni oli.
Kyynel.
Marjukka:
Jostain syystä taas kommenttilootani antoi siun kommentin näin jälkikäteen miulle. =)
Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan,
eikö se niin mene?
Ja kiitos...
Joskus alakulo iskee...
Olet puiden ystävä ja runoilija. Löysin Sinulle runon.
Itse en ole kirjoittanut runoja kouluajan jälkeen.
Kiitos Anna =)
Heti pyyhin pois murheenkyyneleen silmäkulmasta
siun sanoistasi.
Nyt on blogissani niistä tilkkufarkuista kuva. :) käyhän kurkkaamassa.
Osoite: http://eleviina.vuodatus.net
Kävin vaihtamassa bloggerin osoitteen..
Havunvihreä ja kyyneleen kirkkaus ja sanojen silta. Niitä pitkin kohti valoa. Sanat elävät taas.
kuvat ja sanat
kosketti.
jopa niin,
että piti olla ihan ensin hiljaa.
kirjoittamatta.
vain katsoa
ja yrittää ymmärtää.
kiitos.
Niin kaunis, itkettävän ihana.
Yksinäinen jäätynyt vesipisaran kohtalo kuusen oksan kärjessä liikuttaa. Se tipahtaa sitten, kun se sulaa.
Voisinpa mennä metsään ja unohtaa oikeat sanat...Juuri nyt!
Hienosti (taas kerran)kuvat ja sanat täydentävät toisiaan!
Sinun sanasi elävät aina!
Pidän noista kuvista. Nehän ovat kuin ihminen - vähän jäässä välillä, mutta ihanan vihreitä kuitenkin. Meistä jokaisesta löytyy niin paljon hyviä asioita, kunhan viitsimme niitä itsestämme tai toisistamme etsiä.
Hienot kuvat ja hieno teksti. Lainakamerakin on hyvä.
Teksti ja kuvat soivat yhteen saumattomasti. Upea yhdistelmä !
On turvallista etsiä lohtua metsältä ja puilta. On lohdullista antaa omat kyyneleensä sekoittua puun oksilta putoileviin pisaroihin. Kaipaus elävistä sanoista helpottaa
Eleviina =)
Kiitos, mie kävin kurkistamassa. =)
Peikkotyttö =)
Senkin kävin jo aamulla tsekkaamassa
ei ole vaan ollut aikaa kommentoida omaa
blogia. =)
Blogger on ok.
Vaikka yhtenä yönä tässä hiljattain
kun en saanut nukutuksi, blogger ei suostunut toimimaan suureksi harmikseni...
Kiitos Lastu =)
Joskus sanat ovat jäässä...
Oi RitaHelinä =)
Vaikka siinä oli vain pari sanaa... =)
Kiitos. =)
Kiitos Maija =)
Oi...
*hali*
Celia =)
Jäätynyt kesken matkansa
ja tipahtaa kun sulaa
tosiaan. =)
Kiitos Crane =)
Metsässä voi...=)
Ja meren rannalla...
Luonto vie mennessään
ja parantaa.
Kiitos Inkivääri =)
Joskus nekin ovat jäässä...
*hali*
Kiitos Myy =)
Ihanasti sanottu. =)
Mutta
joskus sitä hyvää
ei näe enää itsessään
ja uskoo,
ettei minusta ole mihinkään...
Kiitos Tillman =)
Kiitos kuuluu tosiaan hyvälle kameralle. =D
*niijaa näistä erityiskehusista*
=D
Aimarii =)
Olipa kauniisti sanottu. =))))
Luonto, metsä kuuntelee ilman sanoja.
Hyvä runo. Ajankohtainen näinä aikoina.
Arleena
Sieltä se rauha löytyy. =)
Voi kuinka kaunista - molemmat! Sanat ja kuvat.
En kyllä nähnyt tuossa kuusen pisarassa kyyneltä, ajattelin että se on jotain kuusen mahlaa, jolla viekottelee hyönteisiä tai toisia kuusia tai menninkäisiä tai mitä vain herkuttelemaan itsellään :)
Kiitos Kutuharju =)
Siulla onkin aina niin positiivinen elämänasenne. =)
Näet valoa joka paikassa. =)
Kauniita ovat kuusen kyyneleet ja kaunis koskettava runosi.
Puut ja niiden tuoksu auttavat monissa asioissa, minäkin monesti kävelen metsässä.
Kauniit kuvat. Valoa pisarassa.
Kiitos Tia =)
Kuva on pojan kameran ansiota ja runonen oli vain tuollainen pieni hajatelma
mutta olen nöyrän kiitollinen kaikista kauniista sanoista. =)
Kiitos Doris =)
Tosiaan, siinä on valoakin.
Te näette enemmän kuin mie...=)
Herkkä kuva ja herkkä tuo runokin. Metsän havusta kyynel vierähtäää...yksinäisyyskö sitäkin painaa.
Tuo eläviä sanoja on kaunis ilmaisu (:
Etenkin runosi kaksi viimeistä säettä kelpaisivat kenen tahansa suuren runoilijan runokirjaan.
Kiitos Tarjuska =)
Se voipi olla...
Kiitos Piatta =)
*halaus*
Kiitos Katja =)
Sitä omaani olen yrittänyt...=)
Kaunista herkkyyttä kuvissa ja sanoissa. Viimeiset rivit pysäyttivät - hienosti sanottu.
Pysäyttävä viimeinen säe! Oikein hyvä ja ajatuksia herättävä.
Ilona Tammi &Erikeeper
Kiitoksia kovastipaljon. =)
Minulle tuli mielleyhtymä: Kuusen oksalle jäätynyt vesi = sanat, jotka eivät tule.
Oiva miellyhtymä, Maaria
Yhtäkkinen jähmettyminen,
kaiken tarkasti kokeminen
mutta ihan ääneti.
Joskus santkin jäätyvät, kun on oikein kylmää tai pimeää tai jäätyvät ihan muuten vaan. Mutta sitten tulee aurinko ja sulattaa ne. Tulee aurinko, joskus tulee, varmasti tulee, kun jaksaa siihen uskoa. Ja sanat lämpiävät ja sulava ja alkavat tulla luokse. Mutta onneksi meillä on kuuset, ikuiset vihreät, lohduttajat.
Mehtäsielu. =)
Jotenkin tulitkin mieleeni jo silloin kun laitoin nämä kuvat tälle sivulle.
Metsän sieluja nuo kuuset.
Siulla on pala niiden sielua...
*halaus*
Lähetä kommentti