Erakon ilta

-














Mitä erakko tekee pimeinä iltoina?
Vaeltaa ympäri kaupungin keskustaa.






















Kiertää toria myötäpäivään.
Ottaa kuvia lainakameralla.















Kuvaa Isopeikolle kettua...










...joka jahtaa jänistä,
pitkin Aleksanterinkatua.
























Katselee ihailemiansa Mariankadun
jouluvaloin koristeltuja puita


















Ihailee kaupungintalon jouluista profiilia.

















Silmäilee kauppaa, jonka viehkeät
mainokset houkuttavat lähelleen.




















Ja kääntyy sitten kotia kohti jälleen...


-

Sanat kadoksissa

-

















Rakastan elokuvia
ja kirjoja

Tarinoita
joissa voi hetken elää mukana

Joistain tarinoista
puuttuu loppuosa
Kirjoista sivuja



Una Reinman



-

Se suli pois

-

















Me näimme yöllä unta
Aivan salaa satoi lunta
Aamuun heräsimme
aivan häikäistyksissämme
Oi ihanuus, noita
kauniisti sokerihuurrettuja
hohtavia valkoisia puita!
Ja nurmikon lumikerroksessa
oli lapsen muovaama lumienkeli

Vaan jo illan mittaan
lumen pois pesi vesikeli





-una reinman-






-

I have a Christmas dream

Valokuvatorstaissa etsittiin lasia.
















Nämä lasiset kuusenpallot, ovat vanhempia
kuin esikoiseni. Jos meillä on jouluna kuusi,
ovat nämä pallot siinä etuoikeutettuina koristeina.

Vaikka kuusta ei olisikaan, hankin joka joulu
yhden uuden pienen kuusenkoristeen.
Ehkä joskus saan ripustettua ne kaikki
johonkin mahtavaan joulukuuseen...




.

Luukku kiinni

Runotorstaissa oli aiheena lasi:




Näin omituista unta

Istuin lentokoneessa
Katselin ikkunasta hämärään
Valoläikkien reunustamaa
rantaviivaa
Taivaanranta
oli yhä vaaleana

Ystäväni
Jutteli jossain
Tunsin hänen äänensä
hän puhui vierustoverillensa
Näin hänen kuvajaisensa
ikkunalasistaan

Hän havaitsi minut
lasin heijastuksen kautta
Selvästi silmämme kohtasivat
Hän vaikeni
Veti ilmeettömästi luukun
ikkunansa eteen

Minä heräsin







Una Reinman


.

Muuttolaatikoita matkaa taas

.











Aioin paistella pellillisen joulutorttuja jouluntuoksua
tuomaan, mutta annoinkin sitten pakastetaikinapaketin
Jakelle joka toi ylimääräisiä tavaroitaan meille,
muuttoruljanssinsa tieltä pois ja haki kanssani
varastosta lisää tyhjiä pahvilaatikoita.

Esikoinen nimittäin muuttaa lauantaina
yhteen tyttöystävänsä kanssa. =)
♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Molemmat opiskelijat olivat ennakkovuokran
maksettuaan hyvin vähissä varoissaan ja nälkäisiä,
vain nuudeleita kaapissaan, joten tein ensihätäkassin,
johon laitoin sitä mitä jääkaapista ja pakastimesta löytyi
ja vähän rahaakin esikoisen mukaan.
Pyysin poikaa aina ilmoittamaan, jos tuollainen tilanne
joskus muulloin tulisi. Aina mie jotain voin antaa.
Vaikka tämä onkin juuri se aika kuusta, kun piti
taas oman asunnottoman-episodi-asuntolainan erä
maksaa. Se kirpaisee aina. Mutta palatkaamme
iloisempiin asioihin:

Toivon, että joulutortut tuoksuivat onnellisuutta
nuorten keittiönurkkauksessa, pikku kisunsa
hääriessä uteliaana jaloissa.







.

Niiskuaivastuksien lomassa

.














Päivät kuluvat näköjään aivastellen
ja nenää niiskutellenkin. Nenä on kohta
niistelyistä nahattomana. Pehmeistä
nessu-liinoista huolimatta. Sinnikkäästi
pidän villasukkia, söin loput kanakeitosta
ja olen nauttinut hunajateetä.

Hanikin on flunssassa. Miten se sillai
tarttui häneenkin... ?
Olen vaaraksi ympäristölleni.



.

Vajaa kuukausi jouluun

.
Hieman saduntuntua...













Kinoksia ihan oikeasti on täälläkin päin Suomea.
Keskellä toria upean kuusen vieressä on ihana lumivuori.
Samanlaisia vuoria näkyy pitkin poikin kaupunkia.
















Paikallinen joulukausi valoineen on avattu viime viikonloppuna.
Nuo samat tutut, jopa Idols-kisassa joskus vilahtaneet hahmot
roikkuvat Aleksin yläpuolella taas huhtikuuhun? =)
Pupu, kettu, kuu, lumiukot, aurinko, kuuset...
Ei silti, kyllä niitä katselee aina mielellään.
Nehän ovat iloisia valoja pimeyden keskellä.






PS: Katso ESS.fi: Kuusen matka Lahden torille.





.

Punainen lämmittää

.






















Maman antamasta isosta kaktuksesta tipahti
suuri oksa muutama viikko sitten lattialle.
Katkoin sitä oksaa pienemmiksi osiksi ja laitoin
ne kaikki vesilasiin. Ja kas kummaa, oksat saivat
latvoihinsa aivan herttaisensomat nuppujen alut! =)
Istutin oksat pieneen jouluiseen ruukkuun
ja nyt odotellaan, koska hän avaa kukkansa.
Siinä hän vilkuttelee nuppujen koristamia
kämmeniänsä. =)





















Ahkeraliisa ja sitruunamelissa jaksavat
yhä kukoistaa kylmällä ikkunalaudalla.
Pieni kaktusruukku saa olla hieman
lämpöisemmässä paikassa pöydällä.












Iloksemme ja niin kuin pikkupikkujouluksemme
laitoin viikonlopuksi punaisten verhojen lisäksi
keittiöön pöydälle punaisen pöytäliinan
ja etsin viime jouluksi lahjaksi saamani
koristeellisen kynttilän palamaan pöydälle.

Punainen väri luo lämpöä. Lämpöä tarvitaan.
Varsinkin, kun mie olen jostakin tempaissut
mukaani käheän flunssanpoikasen. Sitä yritän
tässä rahisevalta rinnaltani vieroittaa kuumalla
juomalla johon kaipaan hunajaa. Hyrr...
Pitänee pukea lämmintä ylle, tunkea villasukat
saapikkaisiin ja mennä tuonne tuuleen ja hakea
hunajaa, kanakeittoaineksia ja strepsilsejä.







.

Pyryä

.














Katselin talvikuviani arkistoistani ja totesin että
on luonnossa tasan vuosi sittenkin pyryttänyt jonkin verran.

Kunpa Miihkalin tänään alkavalla viiden päivän metsäleirillä
ei olisi ihan kamala sää...










.

Sunnuntaita

.





















Armeijapoika Miihkali otti tämän
lumikuusikuvan perjantaina
kasarmilta kotilomille lähtiessään.
Sen myötä toivotan kaikille
hyvää sunnuntaita, toivoen,
ettei povattu lumimyrsky kovin
maatamme ravistelisi...


PS:
Meillä se ainakin ikkunoita
ravistelee irti talon rungosta...





.

Hanhipanssari

.














Me emme koskaan tulleet antaneeksi kunnon nimiä
Ukko-hanhelle emmekä sen puolisolle, Akka-hanhelle.
Ne olivat aivan erottamattomat ja sopeutuivat
hyvin elämään erirotuisten kanojen, kukkojen ja
muiden siivekkäiden sekaan. Päivät ne käyskentelivät
pihalla vapaina koiran ja kissojen kanssa ja yöt nukkuivat
navetassa, jossa oli siivekkäitä varten verkolla
erotettu erikseen osa possulasta.

Hanhipariskunta teki salaa pesän navetanvintille,
mutta huomasimme Akan haudontapuuhat.
Rouva hautoi viidestä pesämunastaan vain kolme
ja jätti kaksi viimeistä munaa hautomatta, jolloin
Mamani otti ne kaksi hylättyä hanhenmunaa hellään
huomaansa ja laittoi ne kostean pyyhkeen päälle,
lampun alle ja käänteli ja kostutti niitä aika ajoin.

Joidenkin päivien kuluttua toinen muna alkoi
säröillä ja me kaikki odottelimme innoissamme
mitä sieltä syntyisi. Sieltä kovan kuoren alta
kuului hentoa piipitystä ja esiin tuli nokka joka
rikkoi lisää kuorta, pieni siipi ja osa linnunpojan
pulleaa masua, josta verisuonet näkyivät selvästi.
Kohta näkyi myös linnun päätä ja sen silmä
kurkisteli meitä aika ajoin, rankan kuoren rikkomisen
lomassa, joka tuntui vievän voimia liikaakin pieneltä
hanhiparalta.

Vihdoin se sai kuoren niin rikki, että se kellahti
puoliksi kuoriutuneena pyyhkeen päälle ja
me silitimme tuota pientä rääpälettä varovasti
ettei siihen vain sattuisi. Se jutteli meille omaa
hanhenpojan kujerrustaan ja piti, ressukka,
meitä emoinaan, nähdessään meidän kasvomme
ensimmäisinä maailmassaan. Emmekä me voineet
olla kujertelematta sille pienelle, jonka sydämen-
sykekin näkyi hennon, sinertävän nahan lävitse.

Mama yritti viedä vastakuoriutuneen hanhenpojan
muiden hanhien luo ja tarjosi sitä Ukko- ja Akkahanhelle,
mutta ne vain huusivat kovaäänisesti ja yrittivät nokkia
pientä poloista, eivätkä hyväksyneet sitä joukkoonsa,
joten hanhenpoika oli tuotava takaisin sisälle.
Toisesta munasta ei koskaan kuoriutunut mitään,
mutta pikku hanhenpoika sai paikan perheessämme
ja sydämissämme ja nimekseen Tiplu.

Tiplu kujersi onnellisena hauskaa hyrinäänsä,
saadessaan olla ihmisten lähellä ja sylissä, hiusten
lomassa olkapäällä tuettuna tai jonkun tyynyn
vierellä yöt sängyssä, pesämäiseen
peittomuodostelmaansa nukkumaan laitettuna.

Se raukka luuli aina olevansa ihminen. Se seurasi
perässämme joka paikkaan ja kerran isäpuoli
vahingossa jopa astui sen päälle kun se vaaputti
hänen perässään tuvassa. Ehkä se oppi hieman
karttamaan talon isäntää tuon jälkeen. Meitä
muita se aina tervehti päätään nostaen ja laskien
ja kovasti innoissaan huutaen, kuten hanhet toisilleen
tekevät tervehtiessään ja muista hanhista poiketen,
syliin pyrkien.

Ukko- ja Akkahanhi eivät koskaan huolineet
aikuiseksi kasvanuttakaan Tiplua joukkoonsa ja samoin
sitä hyljeksivät ne kolme sen omaa sisarusta.
Teimmekö siis oikein hautoessamme sen hyljeksityn
munan? Vai karhunpalveluksen Tiplulle?
Ainakin opimme tuntemaan ihanan hanhen, mutta
samalla aiheutimme sen maailmaan suuren muurin,
ihan tahtomattamme, alunperin hyvää tarkoittaen...




.

Miten kaunista!

.
















Meidän, lumeen tottuneiden, maailma on taas niin
kaunis! =) Maisemat ovat joulukorttimaisen lumoavia.
Aurinkokin yrittää kurkistella pilvimuurin takaa ihan
inasen. Mutta siinä ajassa, kun pukisin ulkotamineet ja
kipittäisin kuvaamaan jäähän pätkähtäneen järven
rannalle ihania lumisia puita, pilvimuuri sulkisi jälleen
auringolta pääsyn... Joten tyydyin postaamaan vanhoja
kuvia Hanin takapihalta. Juuri tuollaiselta siellä näytti
tänäkin aamuna. =)




SPR muistutti tällaisella ilmoituksella sähköpostiani:

"Tilasit muistutuksen seuraavasta mahdollisesta
verenluovutusluovutuspäivästä Veripalvelun
www-sivuilta. Ensimmäinen mahdollinen
luovutuspäivä: 27.10.1962.

Nähdään verenluovutuksessa!
Terveisin Suomen Punainen Risti, Veripalvelu"


=D

Kun tuota...
tuo päivä on mennyt jo vuosia ennen syntymääni! ;D




Täytynee kysäistä, mitä päivää he oikeasti tarkoittivat.
Kyllähän mie verta luovutan ihan mielelläni, jos nyt
crohnintautilääkkeen kera edes huolivat enää luovuttajaksi.
Kävin juuri ennen lääkkeen aloittamista edellisen kerran
verenluovutuksessa.




PS:
Ei kelpaa enää miun vereni koskaan verenluovutukseen,
kroonisen Crohnintaudin ja sen lääkityksen vuoksi.
SPR:n suloinen henkilökunta totesi
että tästä eteenpäin tarvitsen kaiken vereni ihan itse.





.

Siivet purkuvat

.















Sain untuvatakin. Käytetyn. Meille lahjoitetun.
Oikeasti se takki oli tarkoitettu Nunnukalle, mutta tytär
ei pitänyt siitä ja Nunnukalla sitäpaitsi on lämmin, ihanan paksu untuvatakki ennestään.
-Tavallista toppatakkiakaan ei meinanut laittaa millään päälleen
pakkasten tultua. Tosin kiitteli minua koulupäivän jälkeen kuinka
oli ollut hyvä juttu, että hän pukeutui lämpimästi...
Kyllä äiti tietää. ;) Miun omat takkini ovat muuttuneet liian
isoiksi ja mää palelen niissä joten mie sain tämän takin.


No, mie tämän uusvanhan takkini kanssa tässä toissapäivänä
odottelin pysäkillä bussia ja söin minirasiallisen rusinoita.
Kun rusinat loppuivat, ojensin käteni laittaakseni rasian roskiin
jolloin valkoinen untuvahöyhen lensi muiden pysäkillä seisseiden
naisten kasvojen editse jostain miun untuvatakkini kainalosta...
Mie tuijotin hetken höyhentä ja hymyilin nolon pikahymyn naisille.
-Hups. Mun siivet purkuu. =)
Ne naiset taisivat peruuttaa taaemmas muutaman askeleen. =)


Se pikkuvika tässä takissa on, että siitä irtoilee koko ajan sieltä täältä höyheniä. Mitenkähän sulkasatoinen takki on keväällä?
Nyt se ainakin mukavasti minua palelijaa lämmittää.
Ikään kuin silittää miun selkää. =)








.

Vähänkö oon ylpee!

.

Nunnukka-tyttäreni lauloi itsensä jatkoon, eli SAKUstars
kulttuurikisaan, oppilaitoksensa ammattiin opiskelevien
karaokekisassa. Esiintymistä ja laulamista rakastava
tyttäreni on aivan innoissaan.

Tässä oli kyse siitä, että hän voitti itsensä ja uskalsi lähteä
esiintymään ja teki siinä parhaansa.


edit: Lauloi illalla suihkussakin koko 45 minuuttia. ;D
Kala-luonteet rakastavat vedessä oleskelua...

.

Kuinka aika kuluisi hitaammin?

.

Valokuvatorstain sekä Runotorstain haasteena
tänään oli tekstipätkä jossa toivottiin keksittävän
ajankulua pidentävä lääke...


Minun aikaa pidentäviä lääkkeitäni ovat
historialliset monumentit ja meri...
Niitä katselemalla aika pysähtyy.




















Ajankulua pitkittämään olen joskus
tällaisen väsäillyt:

Jatkaisit aikaa
Pitkittäisit silmänräpäystä
Pitäisit kii kellonviisareista
Äskeisestä tuokiosta
Et päästäisi sitä karkuun
Tallentaisit sen prismaan
Yksin ollessasi katsoisit
Eläisit
aina kun voisit
Hetken uudelleen

-Una Reinman-















.

Pusulaatikko ja muutakin irtisanoutunutta

.

Digiboximme, se käytettynä ostettu, hajosi maanantaina.
Lopullisesti. Nyt miekin meen nukkumaan aikaisemmin.
Tai siis pedilleni lukemaan, koska eihän tässä talossa nukuttua
saa. Onneksi sain Mamaltani ison nipun Seura-lehtiä...

Harmittaa, sillä oli ohjelmistossa muutama tv-sarja joita
tuli katsottua. Ei mtn tosi-tv:tä vaan sarjoja ja luontodokkareita.
Elämässä itsessään on tosi-teeveetä aivan tarpeeksi.
Molemmat atk-nero-pojat yrittivät kikkailla boxia henkiin.
Kuin myös Hani. Turhaan. Boxi on mennyttä.
















Ehkäpä sitä nyt tulee tehtyä paremmin vaikka käsitöitä.
Heti ainakin, ilman tv:tä, valmistui keskeneräinen ja hieman
korjausta kaivannut sängynpeite tuttavalle
ja nuo omat keittiön punaiset verhot, jotka kuvassa lampun
ylivalaisevasta vaikutuksesta näyttävät kovin tummilta.
(Ja sellai yksi lyhty siellä yrittää taaskin näkyä, jollaisista
jo niin paljon on muutenkin blogissani kuvia... )

Joulukortteja en tee itse. Olen kuullut, että ihmiset haluavat
mieluummin kaupasta ostetun kortin kuin miun tekemäni, =)
joten ostetut kortit jo odottelevatkin joulupostimerkkejä.


Ulkona on joulusta puheenollen, aivan herttaisen näköinen säätilanne:
pikkupakkaslunta leijailee hiljakseen kohti (vielä) valkeaa katua.
Tytär vei miun kenkäni koska omat talvikenkänsä ovat hajalla.
Lupasin tehdä reissun suutarille. Vien sinne yhdet omatkin kengät,
joihin samainen suutari ei oikein saanutkaan viime kerralla pohjia
pysymään paikoillaan. Tosin kaksien kenkien korjaussummalla saisi yhdet uudet talvikengät...





Edit:
Varmistuksena kerrottakoon, että itse pidän sekä itsetehdyistä,
että ostetuista korteista. Joidenkin omatekoiset kortit ovat suorastaan taidetta. =)



Edit 21.11.
Täytyy mennä kylään, että näkee tv:n ;D


.

Vieraassa kaupungissa

.





















Pääkaupunkimme seutu jää väkisinkin
vieraaksi, kun sinne ei ole juuri mitään
asiaa koskaan...

Jokohan siellä kohta on joulukauden avaus?















Auton ikkunasta kuvattua kuukausi sitten...


















Nämä vaan tarttuivat kameran linssiin.
Ovia jälleen, ja ikkunoita. Lisänä kiehtovia
kukka-asetelmia.















Ja sokerina pohjalla tämä. Harmi kun en inasen
aikaisemmin räpännyt tätä kuvaa...



Tänään on Mamapäivä.
Vietän sitä naapurikunnassa. =)

Maahan on satanut märkälumikerros, joka
kastelee sujuvasti lenkkarit, ja johon jäävät koiran
ja ihmisten jäljet mukavasti näkyville.
Lumikerros, josta voi jo tehdä lumipalloja...
Kokeiltu on! =D

Joko sie olet tehnyt lumipalloja?


.

Ovi jonnekin

.





















Kuukausi sitten tehty reissu naapurimaahan, jälleen
lukemani Eija Wagerin kirjat; Tupaantuliaiset Italiassa,
ja Koirani haukkuu italiaksi, sekä Jura Jukolan
ihanat matkakuvat, iskivät taas kaukokaipuun
niin kovin pintaan.























Passittomana, (ja rahattomana)
kaipuuta potiessani
katselen ovi-kuviani
joita otan melkeinpä huomaamattani.
Kuvaan erilaisia mielenkiintoisia ovia,
ja kuvittelen millaista elämä olisikaan
oven toisella puolella.







.

Väriä marrasharmauteen

.















Marraskuu on aivan liian harmaa.
Siihen pitäisi saada jostain väriä.
Esimerkiksi lohikäärmeistä? =)

















Siitä tietää, että lapsi on kasvanut kohti aikuisuutta,
kun hän hylkää vanhat rakkaat lelunsa. Muokkaa
huoneestaan riisutumpaa mallia. Ne lelut joko
laitetaan pahvilaatikoihin odottelemaan tulevaisuutta,
tai äidit saavat ne. =)
Tämäkin Nunnukan lohikäärme on nyt
(ainakin toistaiseksi) miun sänkyni koristeena. =)



.

Myrskyävää

.





















Viime yön tuuli on puhuroinnut raivokkaasti
ihan aamuun asti.
Kova tuuli tuntuu jatkuvan yhä.

Voin kuvitella kuinka lähijärven
pintaa ovat aallot velloneet,
pohjamutaa pintaveteen sekoittaneet.

















Aamuyöstä oli jopa pakkasta ja maisemassa
on nyt ihan hentoisesti ensilunta.
Lämpömittari näyttää nollaa parvekkeella.
Varmaan siksi, kun oven raosta karkaa lämpöä
jatkuvasti harakoille.








.

Vielä nukuttaisi

.
















Parveke odottaa talvea.
Vaikka parveketta ei juuri joidenkin ikuisen
tupakoinnin vuoksi voi käyttää mihinkään.
Edes kämpän raikastamiseen.
Häthätää kynttilöiden polttamiseen.
Mutta se siis on valmiina talven tulla.




Ahkeraliisat, ne valtavat ja hirmuahkerat, jouduin
heittämään pois yhtä lukuunottamatta. Se kaikkein
pienin on keittiön ikkunalla ja se yhä jaksaa kukkia.
Kyllä se onkin ahkera. =)















Hassua olla tässä kämpässä ihan yksinään. Kaikilla
muilla oli menoa. Toisaalta hyvä, että nukkuivat
muualla. Naapurilla oli koko yön kestävät megabileet.
Vasta aamuseitsemältä mekkala laimentui. Ja justiin
perjantain taloon jaettiin järjestyssäännöt, joissa
todetaan yörauhan olevan klo 22-7. Taisivat lukea
sen paperin ihan väärin.

Omat silmät ovat ihan kierossa unen puutteesta.
Jospa hörppimäni Tiikerin päiväunitee auttaisi?
Taidan ruveta ompelemaan keittiön ikkunaan
punaisia verhoja. Ellen nukahda ommellessani.






.

Pikku hiljaa

.
















Sen oman joulun rauhoittamiseksi
valmistelut kannattaa aloittaa ajoissa.
















Pikkuhiljaa. Rauhallisesti.
Mistä kukin haluaa aloittaa.
Korteista?
Leivonnaisista?
Lentolipuista? ;D










.

Monta tarinaa

.

Voi pintoja karheankuluneita
Niiden tarinoita
pitää osata
oikein kuunnella
Kuin parkkiintunutta ihoa
vain varovasti silitellä
Hiljaa hivelemällä
Etsimällä

-U.R.-

.

Nenä päähän

.

Naura pajatso

Jossakin seurassa
huomaan olevani
se klovni
Joka sekopäisenä
yrittää
pitää yllä
nauramatonta naurua
Kyyneleen kuva
tatuoituna poskella
Punainen irtonenä
murtuneena taskussa





-una reinman-

I Love...

.


Peikkotyttö Menninkäinen laittoi viestiä
jotta hänellä ois miulle jotakin, ja se jokin
osoittautui näin ihanaksi lahjaksi:
















Kiitos Peikkotyttönen! =)
Olen tästä merkistä hyvin otettu. =)


On erittäin vaikeaa laittaa vain jollekin
tuota kunniamainintaa eteenpäin!
Se on niin mahdoton tehtävä, että
mieluummin suon merkin teille jokaiselle
blogia kirjoittavalle ja täällä vierailijalle.
Olkaatten hyvät ja napatkaa mukaanne.
Merkki nimittäin... ;D


Tuo on muuten jännittävä kuva.
Näin siinä ensin linnun pään,
sitten Venetsialaisnaamion ja
vasta viimeiseksi punaisen ruusun...
Mitä sinä näet kuvassa?




.

Olen ajatuksissani

Lakaissut portaita hymyillen
Olen tuntenut mäntysuovalla
pestyt räsymatot jaloissani
Aistinut saunan tuoksun
Nähnyt uunin hiilloksen
Haistanut joulupiparit,
joulukuusen ja kinkun
Katsonut ikkunasta
Kattanut pöytääni
yhdelle, kahdelle,
suurelle joukolle
Kuunnellut
puhetta
hyrinää
naurua
Kodista
Joka
elää
vain
sisälläni.




-Una Reinman-

Runotorstain asetelma-haasteeseen.
Aina mielessä...

Esineitä

.

Valokuvatorstaissa on aiheena
tutkielma esineestä.



























































Rakkaista esineistä
tulee usein otettua kuvia.
Entisillä parvekkeilla...

.

Kuin karamellia

.

Huulirasva maistuu niin makealta,
että onkohan sitä sallittua lainkaan
laittaa hampaidenpesun jälkeen huulillensa...


.

Sinfonioita suihkulähteillä

.



















Vaikka olenkin tässä kaupungissa jo jonkin aikaa asunut, en ollut vielä koskaan lähtenyt katsomaan Vesiurkujen esitystä. Nyt sekin on sitten nähty. Hani lähti tuulisena lauantai iltana kanssani kameran kera katselemaan ja kuuntelemaan kun elokuvasävelien yms tuttujen kipaleiden tahtiin värivaloin hehkuvat suihkulähteet tanssivat musiikin tahdissa huikeasti. =)

Ihana idea ollut tuon elävän teoksen suunnittelijalla. Varmasti menen useammankin kerran ihailemaan suihkulähteitä illalla. Suunnistan sinne vaikka iltalenkin aikaan. Päälle kannattaa varata kyllä paljon vaatetta.

Ylemmässä kuvassa paikalla ei ollut vielä ketään muuta, ja houkuttelin Hanin kuvaamaan tuota penkkiriviä, maahan karisseita lehtiä ja katuvalojen risteystä, jne ja hän teki työtä pyydettyä. Kiltti mies kun on. =)
Kohta suihkulähdealtaan ympärys täyttyikin ihmispaljoudella, joidenkin tullessa paikalle jopa pikkubussilla sekä taksilla.
















Päivemmällä olimme tuon suihkulähdelammen viereisellä Pikku-Veskulla katsastamassa onko valkoinen sorsa yhä tallella. Olihan se. Tuli muun parven kera syömään kuivia leipiä, joita meillä ei kukaan immeinen suostunut enää syömään. Sorsat joko kuulivat tai näkivät jo kaukaa pikkujärven vastarannalta, että muonaa ois tiedossa, koska kaikki suunnistivat niin yhtäkkiä luoksemme.

Annoin yhden sekaleivänviipaleen vieressämme isänsä kanssa järveä katselleelle pikkupojalle, että hänkin saisi ruokkia lintuja. Sorsat parveilivat ihan liki ja jotkut söivät jopa kädestä luottavaisena. Yritin heitellä leivänmuruja siten, että jokainen pitkänokka saisi edes yhden leivänpalasen.

Haniakin ne yrittivät kaula pitkänä katsella pää kallellaan sillä silmällä, että mitäs sä antaisit meille, mutta Hani vaan piteli käsiä taskuissaan. =) Kun linnuille sitten näytti, että nyt se läpinäkyvä muovipussi on tyhjä, ne lähtivät matkoihinsa. Kuin käskystä. =)

Jaa ettei saa ruokkia sorsia? No nuo sorsat eivät enää osaa lähteä täältä minnekään vaan värjöttelevät koko talven muutenkin tässä lahdelmassa. Yleensä suihkulähdealtaassa räpylöitään lämmitellen.

Suihkulähdealtaaseen en kuitenkaan kehoita heittelemään sorsille pullaa tai leipää, koska suihkulähteiden suuttimet menevät silloin tukkoon ja se tietäisi huoltokatkosta ja vesiurkujen poissaoloa. Eikä silloin kukaan näkisi suihkulähteiden taianomaista kieppumista valojen ja musiikin mukana. Pientä palasta taikaa arjessa. =)



-

.

Tänään

.













Onnea kaikille teille,
juhlapäivää viettäville.





.

Haluaisin olla Amma

.
















Minusta olisi ihanaa olla kuin Äiti Amma.
Antaa halauksin toivoa ja uskoa huomiseen
kaikille, joita koskettaisin...

Voisipa kaikki muille aiheuttamansa pahat mielet
ja surutkin samalla, halaamalla poistaa...
.

Herkkiä hetkisiä

.




Pikkuveljeni sai Maman kyyneliin.
Ihan hyviin sellaisiin.
On olemassa hetkisiä, jolloin kauneus
saa silmämme väkisinkin kyyneltymään.
Veli löysi rikkinäisen soittorasian koneiston
joka soittaa tohtori Zhivago-elokuvasta tuttua
Laran teemaa ja hän antoi tuon aarteen Mamalle.
Juran tarina on Mamalleni rakas.
Tiedän muitakin, jotka pitävät tuosta elokuvasta.
Kuulun heihin itsekin.



"Zhivago rakastaa kahta naista-
ja menettää molemmat."
-Nyt-liitteen leffa-arvostelu-





.

Sunflower Award 2008

.

I got this one tribute
from Today's Flowers:











"We are offering you the Sunflower Award 2008
for dedication to the great participation...

Hugs, Denise, Pupo and Luiz
Team TODAY'S FLOWERS"





Vaikka kukkakuvasivuni ovatkin jo tältä vuodelta jääneet
kesäaikaan, painottuen eniten touko-, kesä-, heinä-, elo- ja syyskuuhun, sain tämän ihastuttavan kunnianosoituksen
sähköpostina Today's Flowers-blogilta.

Kiitos odottamattomasta iloisesta yllätyksestä, kukkien taikaa ympäri maailmaa esiin tuoneelle teamille! =)
Thank you Denise, Pupo and Luiz very, very much!
You make people happy for around the world!
And hugs also to all you! =)



.

Vähemmän väkeä

.













Tänään kauppatorilla oli huomattavasti vähemmän porukkaa
kuin eilisenä marraskuun markkinatoripäivänä. Tänään jopa taas tuo muistolaattakin näkyi selvästi. Tarinan mukaan huolimaton piikatyttö Marolan talosta hiukan ennen juhannusta vuonna 1877 sytytti vahingossa navetan palamaan ja niin paloi koko silloinen, puinen Lahden kylä.

Laatta on heikossa kunnossa. Jonkun pitäisi pitää huolta siitä, kuin Walk of Famen tähdistä. Olla laatan kummina. Puhdistaa ja kiillottaa laatta aika ajoin, jotta se ei aivan katoaisi kuin yhden ä-kirjaimen pilkut...
Aura-autot taitavat kohdella sitä kaltoin talvisin?

Torilla majailee puolikesy naakka. Se syö kukkamyyjien sille tuomia pähkinöitä. Syötyään se kävelee hitaasti kumarassa, kuin vanha mies pitkässä mustassa palttoossaan, hypähtää havukranssien päälle ja pyyhkii nokkansa koristekäpyihin. Sen naakan mie oisin vain torilta tänään mukaani halunnut. Olisi ollut joku eläväinen kaveri seuranani. =)
Jos siis ostatte havukranssin jonka koristekävyissä on pähkinämössöä, on se hassu naakka ollut asialla.


















Ajatuksissani en ollut lainkaan täällä kaupungin harmaudessa.
Olin kaukana vihreissä maisemissa ja raikkaissa tuulissa.
Eilisessä.
Syksyn tuloa haistelemassa ja joutsenien
lentoa haikeana ihailemassa.
Vaikka ne pois lähtevätkin
ovat ne ihania sittenkin.




.