Sain untuvatakin. Käytetyn. Meille lahjoitetun.
Oikeasti se takki oli tarkoitettu Nunnukalle, mutta tytär
ei pitänyt siitä ja Nunnukalla sitäpaitsi on lämmin, ihanan paksu untuvatakki ennestään.
-Tavallista toppatakkiakaan ei meinanut laittaa millään päälleen
pakkasten tultua. Tosin kiitteli minua koulupäivän jälkeen kuinka
oli ollut hyvä juttu, että hän pukeutui lämpimästi...
Kyllä äiti tietää. ;) Miun omat takkini ovat muuttuneet liian
isoiksi ja mää palelen niissä joten mie sain tämän takin.
No, mie tämän uusvanhan takkini kanssa tässä toissapäivänä
odottelin pysäkillä bussia ja söin minirasiallisen rusinoita.
Kun rusinat loppuivat, ojensin käteni laittaakseni rasian roskiin
jolloin valkoinen untuvahöyhen lensi muiden pysäkillä seisseiden
naisten kasvojen editse jostain miun untuvatakkini kainalosta...
Mie tuijotin hetken höyhentä ja hymyilin nolon pikahymyn naisille.
-Hups. Mun siivet purkuu. =)
Ne naiset taisivat peruuttaa taaemmas muutaman askeleen. =)
Se pikkuvika tässä takissa on, että siitä irtoilee koko ajan sieltä täältä höyheniä. Mitenkähän sulkasatoinen takki on keväällä?
Nyt se ainakin mukavasti minua palelijaa lämmittää.
Ikään kuin silittää miun selkää. =)
.
