.
.
Lähetettyäni varmaan 600 työpaikkahakemusta kaikkialle,
tein toissaviikolla viimein tosi vapaamuotoisen hakemuksen
ja hain Farmarimessut-2008 karkkimyyjän paikkaa meilinä,
johon lisäsin hakijaksi myös Nunnukka-tyttäreni,
koska kojumyyjän paikkoja oli kahdelle.
Ja ihme tapahtui:
Miulle saapui heti Avernialta meili jossa kyseltiin asiakaspalvelukokemuksiamme.
Kerroin jotta tytär on osallistunut koulunsa karkkikioskin myyntitöihin kahtena vuonna, sekä ollut koulunsa myyjäisissä myyjänä ja onhan tytöllä kokemusta kahden tet-kahvilapaikan töistä ja on hän miun mukana ollut kirppismyyjänäkin. =)
Oheen liitin lisäksi oman sekalaisen cv:ni, ja kutsu keikalle tuli.
Nunnukka toi siis hyvää onnea. =)
Torstai oli vilkasta ja asiakkaita riitti.
Monella oli varmasti kesäloman viimeinen päivä.
Illalla meidän molempien jalat olivat kipeinä
mutta suolainen jalkakylpy ja jalkavoide lääkitsivät
kummasti, niin ettei perjantai-aamuna jalat juurikaan
kivistäneet. Ennen perjantai-iltaa.
Oli muuten hassu tunne Messuhallin
yläkerrassa syömässä käydessään
katsella yhtä omatekoista kranssiani
ruokaravintelin seinässä oikein erityisesti
kohdevalaistuna. =)
Hauska tapaus sattui heti torstaiaamuna
kun saimme kulkuluvat. Nunnukan nimilappu
oli oikein mutta mun lapussa nimenäni oli toinen
etunimeni, eli mut oli tavallaan uudelleen nimetty.
-Olin tällä työpaikalla ihan muina naisina. =)
Perjantaina oli hiljaisempaa vaikka
messuilla oli varauduttu suureen väkimäärään.
Ihmisiä saapui silti ryppäinä ja oli hyvä, että
meitä oli kaksi. Neljä kättä ehtii pussittaa
metrilakua nopeammin kuin kaksi.
Miun Murphy-karmanikin taas yritti
pyrkiä pinnalle: työnantajamme kävivät
korjaamassa yhtä karkkikojun pöydän
jalkaa ja lähtivät muita kojujaan
tarkastamaan. Nunnukka meni juttelemaan
muiden myyjien kanssa ja mie asettelin toisaalla
paikoilleen metrilakuja, kun yhtäkkiä puolet kojusta
romahti kasaan hirveällä ryskeellä...
Sen juuri kohennetun pöydänjalan
tukinaru katkesi solmukohdastaan!
Mie äkkiä soittamaan omistajille ja
Nunnukka keräsi karkkipusseja
parin muun tytön kanssa lattialta
ja mun sydän hakkasi kuin älytön.
Ihan kuin maanjäristys olisi yhtäkkiä
iskenyt juur siihen meidän kohdallemme.
Omistajat saapuivat paikalle ja melkein
naureskellen korjasivat rakennelman.
Nunnukka sanoi että nyt hän sitten tietää
kuinka tää koju kasataan
-Ja puretaan. Nopeasti, naureskeli
omistajamies.
Huh!
Onneksi romahdus ei ollut mitenkään
meidän syytämme, mutta oli se noloa...
Isoista tikkareista meni suuri osa rikki
siinä rytäkässä. Onneksi irtokarkit ovat
kaikki pussitettuja ja metrilakuja meni vain pari
laatikkoa lattialle kiltisti liukumalla pitkin sortunutta
pöytää, laatikot oikein päin.
Omistajat kokosivat keräämämme rikki menneet
tikkarit työntekijöille ja mekin saimme pari
särkynyttä sydäntä.
-Siis tikkareina.
Lauantai tuntui kamalan pitkältä päivältä, ainakin
jaloissa ja migreenikin palasi takaisin jossain vaiheessa.
(Nyt migreenilääkkeetkin ovat lopussa, niitä oli vain kuusi kappaletta siinä reseptissä!)
Paniikkini yritti iskeä päälle ruuhkatilanteissa, mutta otin
esimerkkiä reippaasta, ihanasta tyttärestäni
joka jaksoi iloita jokaisesta myymästään
karkkiannoksesta ja joka näytti olevan kauppiaan
roolissa kuin kotonaan. Syntynyt kauppiaaksi.
Karkinostajia riitti.
Tai sitten meiltä kysyttiin kelloa,
Infoa, ensiapupistettä, (opastettiin perille) tai
etsittiin Jyrki Kataista. =P
Tai meille ennustettiin pontevasti USA:n talouden
romahtamista seuraavan puolen vuoden aikana jne...
Kataista en nähnyt. Ei ostanut karkkia, ainakaan
meiltä. Tai sitten en tunnistanut miestä. =)
En siinä hallissa kyllä ketään muutakaan
julkimoa vilahtelevan nähnyt...
Sen sijaan tunnistin erään toimittajaopintojeni opettajan yhdentoista vuoden takaa.
Hänellä on miehineen neljä sijaislasta.
He näyttivät kaikki yhdessä hellyyttävän kauniilta,
ehjältä perheeltä.
Syvällä sydämessäni miekin olen kaivannut
kokonaista perhettä. Niin, että siinä olisi kaksi aikuista
ja lapsia. Nyt se on jo myöhäistä. Hyvä näinkin.
Olen ollut sitten itse enemmän äiti. Vähän isäkin.
Maksoin lauantaina lupaamani ennakkosumman saumurista
ja samalla myyjä alkoi hiukan kitistä siitä, että
hän kyllä myi sen 50 euroa liian pienellä summalla
ja hänen pomonsa oli siitä häntä alkanut "sinuttelemaan".
Tokaisin nopeasti jotta Sä olet ihana!
Mä muistan sua iltarukouksessani, taputin häntä olkapäälle ja menin omalle myyntipaikalleni.
Nunnukka ja Hani sanoivat että hyvin tein, kun
heille asiasta illalla kotiin lähtiessämme kerroin.
-Ei myyjä voi kauppojen jälkeen ruinata lisää rahaa.
Sovittu mikä sovittu ja allekirjoitettu. Piste.
Lauantaina ihailin tuollaista T-paitaa.
Messujen aikana miulle esiteltiin imuria, jolla höyryn
avulla voi pestä ja kuivata nopiasti miltei kaikki pinnat;
lattiat, matot, patjat, ikkunat, verhoilut... wow.
-Pöpötkin kuolisivat samalla kuumassa höyryssä...
Lupasin ostaa sellaisen ihmelaitteen, jos saisin lottovoiton.
Miun pitää kuulema nyt sit alkaa lottoamaan.
-Ja luonnontuotenahkavoidetta esiteltiin, (valmistettu
lanoliinista, mehiläisvahasta ja pellavaöjystä) jota voi käyttää
kenkiin, huuliin, nahkasohviin, kantapäiden kovettumiin, yms.
Sellaisen purkin sorruin ostamaan kun kuulin sanan
kantapää. Tarviikin kokeilla...
-Myös dna-myyjät nappasivat miut ja Nunnukan
kohteikseen heti vierestään verekseltään.
Sunnuntai oli lauantaita vaisumpaa. Olivat ihmiset
lie pelästyneet vesisadevaroitusta vai olivatko
kaikki automiehet seuraamassa Jyskälän ralleja?
Tavalla tai toisella?
Ei silti, kävi siellä mukavia, välittömiä ihmisiä
ihan kiitettävästi. Suuria perheitä, iloisia ilmeitä.
Sain esittelysaumurin paketoituna laatikkoonsa,
-esittelylankoineen. Jee! =)
Ostimme Miihkalille toffeeta kasarmille vietäväksi
ja Nunnukka osti itselleen purkkihattaraa ja kirpeää
jauhekarkkia. En edes uskaltanut katsoa, kuinka
montaa lisäainetta niissä oli... =p
(Nunnukka katsoi, ettei ollut kuin pari. )
M ja S kävivät karkkiostoksilla ja M otti salakuvia, vaikka tietää että inhoan
(lievästi sanottuna) yli kaiken, valokuvissa oloa.
Menninkäiskorvaista ei vain näkynyt...
Hänen piti äitinsä kanssa tulla messuille...
Tai ehkä hän kävi mutta ei uskaltanut juttusille...
Hani oli palannut kotiinsa Jyskälästä ja haki meidät, ja
saumurin pois hulinapaikasta,
jonne näytteilleasettajat joutuivat vielä
jäämään moniksi tunneiksi purkamaan...
Mutta meidän talkoourakkamme oli ohi.
Ollahan väsyneitä mutta tyytyväisiä.
Oli mukavat työnantajat. Kuin vanhoja tuttuja. =)
(Sauna olisi kyllä meillekin tehnyt hyvää...)
.
Lähetettyäni varmaan 600 työpaikkahakemusta kaikkialle,
tein toissaviikolla viimein tosi vapaamuotoisen hakemuksen
ja hain Farmarimessut-2008 karkkimyyjän paikkaa meilinä,
johon lisäsin hakijaksi myös Nunnukka-tyttäreni,
koska kojumyyjän paikkoja oli kahdelle.
Ja ihme tapahtui:
Miulle saapui heti Avernialta meili jossa kyseltiin asiakaspalvelukokemuksiamme.
Kerroin jotta tytär on osallistunut koulunsa karkkikioskin myyntitöihin kahtena vuonna, sekä ollut koulunsa myyjäisissä myyjänä ja onhan tytöllä kokemusta kahden tet-kahvilapaikan töistä ja on hän miun mukana ollut kirppismyyjänäkin. =)
Oheen liitin lisäksi oman sekalaisen cv:ni, ja kutsu keikalle tuli.
Nunnukka toi siis hyvää onnea. =)
Torstai oli vilkasta ja asiakkaita riitti.
Monella oli varmasti kesäloman viimeinen päivä.
Illalla meidän molempien jalat olivat kipeinä
mutta suolainen jalkakylpy ja jalkavoide lääkitsivät
kummasti, niin ettei perjantai-aamuna jalat juurikaan
kivistäneet. Ennen perjantai-iltaa.
Oli muuten hassu tunne Messuhallin
yläkerrassa syömässä käydessään
katsella yhtä omatekoista kranssiani
ruokaravintelin seinässä oikein erityisesti
kohdevalaistuna. =)
Hauska tapaus sattui heti torstaiaamuna
kun saimme kulkuluvat. Nunnukan nimilappu
oli oikein mutta mun lapussa nimenäni oli toinen
etunimeni, eli mut oli tavallaan uudelleen nimetty.
-Olin tällä työpaikalla ihan muina naisina. =)
Perjantaina oli hiljaisempaa vaikka
messuilla oli varauduttu suureen väkimäärään.
Ihmisiä saapui silti ryppäinä ja oli hyvä, että
meitä oli kaksi. Neljä kättä ehtii pussittaa
metrilakua nopeammin kuin kaksi.
Miun Murphy-karmanikin taas yritti
pyrkiä pinnalle: työnantajamme kävivät
korjaamassa yhtä karkkikojun pöydän
jalkaa ja lähtivät muita kojujaan
tarkastamaan. Nunnukka meni juttelemaan
muiden myyjien kanssa ja mie asettelin toisaalla
paikoilleen metrilakuja, kun yhtäkkiä puolet kojusta
romahti kasaan hirveällä ryskeellä...
Sen juuri kohennetun pöydänjalan
tukinaru katkesi solmukohdastaan!
Mie äkkiä soittamaan omistajille ja
Nunnukka keräsi karkkipusseja
parin muun tytön kanssa lattialta
ja mun sydän hakkasi kuin älytön.
Ihan kuin maanjäristys olisi yhtäkkiä
iskenyt juur siihen meidän kohdallemme.
Omistajat saapuivat paikalle ja melkein
naureskellen korjasivat rakennelman.
Nunnukka sanoi että nyt hän sitten tietää
kuinka tää koju kasataan
-Ja puretaan. Nopeasti, naureskeli
omistajamies.
Huh!
Onneksi romahdus ei ollut mitenkään
meidän syytämme, mutta oli se noloa...
Isoista tikkareista meni suuri osa rikki
siinä rytäkässä. Onneksi irtokarkit ovat
kaikki pussitettuja ja metrilakuja meni vain pari
laatikkoa lattialle kiltisti liukumalla pitkin sortunutta
pöytää, laatikot oikein päin.
Omistajat kokosivat keräämämme rikki menneet
tikkarit työntekijöille ja mekin saimme pari
särkynyttä sydäntä.
-Siis tikkareina.
Lauantai tuntui kamalan pitkältä päivältä, ainakin
jaloissa ja migreenikin palasi takaisin jossain vaiheessa.
(Nyt migreenilääkkeetkin ovat lopussa, niitä oli vain kuusi kappaletta siinä reseptissä!)
Paniikkini yritti iskeä päälle ruuhkatilanteissa, mutta otin
esimerkkiä reippaasta, ihanasta tyttärestäni
joka jaksoi iloita jokaisesta myymästään
karkkiannoksesta ja joka näytti olevan kauppiaan
roolissa kuin kotonaan. Syntynyt kauppiaaksi.
Karkinostajia riitti.
Tai sitten meiltä kysyttiin kelloa,
Infoa, ensiapupistettä, (opastettiin perille) tai
etsittiin Jyrki Kataista. =P
Tai meille ennustettiin pontevasti USA:n talouden
romahtamista seuraavan puolen vuoden aikana jne...
Kataista en nähnyt. Ei ostanut karkkia, ainakaan
meiltä. Tai sitten en tunnistanut miestä. =)
En siinä hallissa kyllä ketään muutakaan
julkimoa vilahtelevan nähnyt...
Sen sijaan tunnistin erään toimittajaopintojeni opettajan yhdentoista vuoden takaa.
Hänellä on miehineen neljä sijaislasta.
He näyttivät kaikki yhdessä hellyyttävän kauniilta,
ehjältä perheeltä.
Syvällä sydämessäni miekin olen kaivannut
kokonaista perhettä. Niin, että siinä olisi kaksi aikuista
ja lapsia. Nyt se on jo myöhäistä. Hyvä näinkin.
Olen ollut sitten itse enemmän äiti. Vähän isäkin.
Maksoin lauantaina lupaamani ennakkosumman saumurista
ja samalla myyjä alkoi hiukan kitistä siitä, että
hän kyllä myi sen 50 euroa liian pienellä summalla
ja hänen pomonsa oli siitä häntä alkanut "sinuttelemaan".
Tokaisin nopeasti jotta Sä olet ihana!
Mä muistan sua iltarukouksessani, taputin häntä olkapäälle ja menin omalle myyntipaikalleni.
Nunnukka ja Hani sanoivat että hyvin tein, kun
heille asiasta illalla kotiin lähtiessämme kerroin.
-Ei myyjä voi kauppojen jälkeen ruinata lisää rahaa.
Sovittu mikä sovittu ja allekirjoitettu. Piste.
Lauantaina ihailin tuollaista T-paitaa.
Messujen aikana miulle esiteltiin imuria, jolla höyryn
avulla voi pestä ja kuivata nopiasti miltei kaikki pinnat;
lattiat, matot, patjat, ikkunat, verhoilut... wow.
-Pöpötkin kuolisivat samalla kuumassa höyryssä...
Lupasin ostaa sellaisen ihmelaitteen, jos saisin lottovoiton.
Miun pitää kuulema nyt sit alkaa lottoamaan.
-Ja luonnontuotenahkavoidetta esiteltiin, (valmistettu
lanoliinista, mehiläisvahasta ja pellavaöjystä) jota voi käyttää
kenkiin, huuliin, nahkasohviin, kantapäiden kovettumiin, yms.
Sellaisen purkin sorruin ostamaan kun kuulin sanan
kantapää. Tarviikin kokeilla...
-Myös dna-myyjät nappasivat miut ja Nunnukan
kohteikseen heti vierestään verekseltään.
Sunnuntai oli lauantaita vaisumpaa. Olivat ihmiset
lie pelästyneet vesisadevaroitusta vai olivatko
kaikki automiehet seuraamassa Jyskälän ralleja?
Tavalla tai toisella?
Ei silti, kävi siellä mukavia, välittömiä ihmisiä
ihan kiitettävästi. Suuria perheitä, iloisia ilmeitä.
Sain esittelysaumurin paketoituna laatikkoonsa,
-esittelylankoineen. Jee! =)
Ostimme Miihkalille toffeeta kasarmille vietäväksi
ja Nunnukka osti itselleen purkkihattaraa ja kirpeää
jauhekarkkia. En edes uskaltanut katsoa, kuinka
montaa lisäainetta niissä oli... =p
(Nunnukka katsoi, ettei ollut kuin pari. )
M ja S kävivät karkkiostoksilla ja M otti salakuvia, vaikka tietää että inhoan
(lievästi sanottuna) yli kaiken, valokuvissa oloa.
Menninkäiskorvaista ei vain näkynyt...
Hänen piti äitinsä kanssa tulla messuille...
Tai ehkä hän kävi mutta ei uskaltanut juttusille...
Hani oli palannut kotiinsa Jyskälästä ja haki meidät, ja
saumurin pois hulinapaikasta,
jonne näytteilleasettajat joutuivat vielä
jäämään moniksi tunneiksi purkamaan...
Mutta meidän talkoourakkamme oli ohi.
Ollahan väsyneitä mutta tyytyväisiä.
Oli mukavat työnantajat. Kuin vanhoja tuttuja. =)
(Sauna olisi kyllä meillekin tehnyt hyvää...)
