Arvosta lohikäärmeitä

Lohikäärmeet eivät lakkaa hämmästyttämästä ihmisiä. Lohikäärmeet inspiroivat meitä ja täyttävät meidät pelolla samanaikaisesti. Tarinoita lohikäärmeistä on ollut olemassa historian varhaisimmista ajoista lähtien, ja ne ovat ilmestyneet monissa eri muodoissa monin eri tavoin hyvän ja pahan linjauksissa. Lohikäärmeiden kuvaukset vaihtelevat kulttuurin mukaan. 

 Lohikäärme on liskomainen taruolento, joka tunnetaan tarustoista kautta maailman. Lohikäärmeet ovat hahmoltaan yleensä matelijamaisia, suomuisia ja usein siivekkäitä. Monissa tarinoissa lohikäärmeet pystyvät syöksemään tulta. 

(Paitsi kuvassa oleva, on varmaan vielä vasta ihan baby-lohikäärme... Sanoo vaan "Gaa-gaa!" =D )

Lohikäärme on useimmissa kertomuksissa suuri matelijankaltainen olento, jolla on pitkä häntä ja paksu kaula. Paksut suomut suojaavat sen kehoa ja päätä ja sen neljässä jalassa on terävät, vaaralliset kynnet. Joillakin lohikäärmeillä on selässä piikkejä ja päässä sarvet. Niillä on myös selässään siivet, joilla voi lentää. 

Lohikäärmeen heikoin kohta on usein sen vatsassa, jossa on pieni suojaamaton kohta. Jotkin lohikäärmeet sylkevät tulen sijasta kaasua, savua, myrkkyä tai happoa. Joillakin lohikäärmeillä on taikavoimia, joita ne voivat käyttää pahaan tai hyvään tarkoitukseen.  

Lohikäärmeet kuvataan monien kulttuurien kertomuksissa melko samankaltaisiksi. Tutkijat ovat esittäneet tälle kaksi syytä. Joidenkin mukaan lohikäärmemyytit saivat alkunsa Lähi-idässä käärmeiden, vesimatelijoiden ja muiden matelijoiden pohjalta, ja levisivät sieltä Intiaan ja Kiinaan sekä antiikin Kreikan kautta Eurooppaan. Toisen teorian mukaan lohikäärmemyytit syntyivät toisistaan riippumatta eri puolilla maailmaa, sillä ne edustavat ihmisten yhteistä pelkoa matelijoita ja käärmeitä kohtaan. Vasta kun kulttuurit tulivat kosketuksiin toistensa kanssa, niiden lohikäärmemyytit alkoivat sulautua ja vaikuttaa toisiinsa.

Lähi-idässä lohikäärmeillä oli jumalallisia ominaisuuksia ja kiinalaisessa mytologiassa lohikäärme nousi hyvin näkyvään asemaan. Antiikin kreikkalaisilla oli mytologiassaan useita lohikäärmemäisiä hirviöitä. 

Keskiajan Euroopassa lohikäärmeiden surmaajat saivat vaikutteita etenkin Pyhästä Yrjöstä. Tämän marttyyrin legendaan lohikäärmeen surmaaminen tuli tosin tuhat vuotta hänen kuolemansa jälkeen 1200-luvulla Jacques de Voraginen kirjoittamassa ”Kultaisessa legendassa”. 

Englantilaisen mytologian kuningas Arthur ja hänen ritarinsa Lancelot taistelivat lohikäärmeitä vastaan. Moni Englannin kuningas käytti lohikäärmettä viireissään ja vaakunoissaan, kunnes sen korvasi leijona vuonna 1603. 

 

Suomalainen nimi Agricolalta

Lohikäärmeen suomenkielinen nimi ei viitanne lohikalaan, vaan erään näkemyksen mukaan tulta tarkoittavaan muinaisskandinaaviseen sanaan logi. Eräs versio nimelle on louhikäärme, joka viittaa lohikäärmeiden oletettuun asuinpaikkaan louhilla, eli kallioisilla vuorilla. 

Perinteisesti on arveltu, että sana lohikäärme olisi Mikael Agricolan keksintöä ja vanhin kirjallinen tieto sanasta onkin Agricolalta. 

Lohikäärmeitä on kuvattu taiteessa ja tarinoissa jo muinaisina aikoina, joskaan kalliomaalauksissa niitä ei ole tavattu. 

Suomalaiset kansantarut tuntevat kertomuksia erilaisista jättiläiskäärmeistä, -liskoista, ja -madoista, joista jotkut ovat tulisia ja jotkut monipäisiä, kuten myös tulisista lentävistä olennoista (esimerkiksi Kokko). Taruolentoja nimitetään lohikäärmeiksi kuitenkin vain muutamassa tarinassa ja loitsussa. Joissakin tarinoissa kertoja ei ole oikein tiennyt mikä lohikäärme on, ja on käsittänyt sen kalaksi. 

Vuonna 1572 julkaistussa kartassa oli Pohjois-Lappiin sijoitettu lohikäärme, joka söi hiiriä... 

Erään myöhään, vasta vuonna 1928 taltioidun uskomuksen mukaan näkin voi karkottaa rannasta heittämällä kiven veteen. Kivi nimittäin aiheuttaa veteen kurimuksen, jossa asuu lohikäärme, jota näkki pelkää.

Kiinalainen lohikäärme

Kiinalaisessa mytologiassa lohikäärme on aina ollut näkyvässä osassa. Tätä kiinalaista taru- ja jumalolentoa (kiinaksi long tai lung) kutsutaan länsimaissa kiinalaiseksi lohikäärmeeksi, jolla on oma kulttuuritaustansa. Vaikka se näyttääkin samalta kuin länsimainen lohikäärme, se on muulta olemukseltaan hyvin erilainen.

Varhaisin lohikäärmelöytö Kiinasta, on noin vuodelta 2000 eaa. peräisin olevasta saviastiasta. Siinä kuvataan siivetön matelija, jolla on suuri pää, pitkä ruumis ja kaksi jalkaa, joissa on kynnet. 

Kiinalaiset lohikäärmeet eivät useinkaan taistelleet jumalia tai sankareita vastaan, ja tällaisissa tarinoissa oli yleensä jokin moraalinen opetus. Yleisesti ottaen kiinalaiset lohikäärmeet suhtautuivat ihmiseen ystävällisesti.

 

 

 

Kiinalaisen lohikäärmeen luonnehdittiin muistuttavan yhdeksää eläintä: sarvet uroshirveä, pää kamelia, silmät demonia, kaula käärmettä, vatsa simpukkaa, suomut karppia, kynnet kotkaa, jalkapohjat tiikeriä ja korvat lehmää. Lisäksi joidenkin mukaan sen silmät muistuttivat jäniksen silmiä. Lohikäärmeen päälaella oli suuri kuhmu, ch’ih-muh, joka auttoi sitä lentämään. 

Lohikäärmeen suomujen määrää pidettiin merkityksellisenä. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan todellisella lohikäärmeellä oli tasan 81 suomua. Lohikäärmeen kaulan terävien suomujen koskettaminen oli ihmiselle kuolemaksi. Myös lohikäärmeen kynsien määrä oli merkittävä: vain keisarilliset lohikäärmeet kuvattiin viisikyntisinä, muut vain neljä- tai kolmikyntisinä.

Lohikäärme lisääntyi munimalla. Useimmat emot laskivat munansa lähelle vettä, mutta jotkin munivat mäenrinteille. Vastakuoriutunut poikanen muistutti aluksi vesikäärmettä tai vesiliskoa, mutta se kasvoi ja kehittyi nopeasti lohikäärmeen näköiseksi. Lohikäärme eli tuhansien vuosien ikäiseksi. 

Kaikki lohikäärmeet eivät lisääntyneet munimalla. Joidenkin mukaan lentävät lohikäärmeet syntyivät muuntumalla linnuista, ja muuntyyppiset lohikäärmeet muista eläimistä. Myös käärmeet ja kalat saattoivat muuttua lohikäärmeiksi. Joidenkin kertomusten mukaan lohikäärme saattoi syntyä jopa elottomasta aineesta, kuten keltainen lohikäärme kullasta. Lohikäärmeen väitettiin myös voivan muuttua halutessaan joksikin toiseksi eläimeksi. Muuttuessaan ihmiseksi lohikäärme otti yleensä joko vanhan miehen tai kauniin nuoren naisen hahmon. 

Lohikäärmeillä kerrottiin olevan erinomainen näkökyky, ja ne näkivät oljenkorren jopa 150 kilometrin etäisyydeltä. Ne eivät kuitenkaan kyenneet näkemään kiviä. Joidenkin mukaan lohikäärmeet kuulivat hyvin, mutta toisten mukaan ne olivat umpikuuroja. 

 

Joskus lohikäärmeitä myös syötiin, ja niiden lihalla, luilla, hampailla, sarvilla ja syljellä oli lääkinnällisiä ominaisuuksia. Etenkin lohikäärmeenluujauheen kerrottiin parantavan monenlaisia vaivoja ja sairauksia. 500-luvulla eaa. kirjoittaneen Lei Hiaon mukaan tehokkaimmat luut olivat viisivärisillä lohikäärmeillä. Ne, jotka pitivät lohikäärmeitä kuolemattomina, selittivät lohikäärmeenluut sillä, että lohikäärme saattoi vaihtaa luunsa samalla tavoin kuin käärme luo nahkansa. Myös lohikäärmeen rasvalla kuvattiin olevan ihmeellisiä ominaisuuksia valonlähteenä ja silkin suojaamisessa vedeltä. Lohikäärmeen syljestä tehtiin hajuvesiä. Kiinassa lohikäärmeen verellä ei ollut paljon käyttöä, toisin kuin lännessä.

Kiinalaiset koristelivat soittimensa ja muut esineensä usein lohikäärmekaiverruksin ja piirroksin. 

Kiinassa vietetään nykyisinkin vuoden toisen kuukauden toisena päivänä värikkäitä "lohikäärmejuhlia" lohikäärmeen talviunilta heräämisen ja kevään alkamisen kunniaksi. Juhlaa vietetään kantamalla suuria liikuteltavia paperilohikäärmeitä ja ampumalla ilotulitteita.

Euroopan lohikäärmeet

Rooman valtakunnan tuhon jälkeen Euroopassa vallitsi sekasorto, ja sivistys taantui. Lohikäärmeetkin muuttuivat entistä vahvemmiksi ja hirviömäisemmiksi. Germaanisessa ja skandinaavisessa mytologiassa syntyi joukko pahoja lohikäärmeitä, kuten Nidhöggr sekä Fafnir, jonka surmaa sankari Sigurd.

600- tai 700-luvulla sepitetyssä Beowulf-eepoksessa Sigmund ja Beowulf surmaavat lohikäärmeen, joka vartioi suurta aarretta. Hrólfr Riu'un saagassa Bödvar surmaa kauhean siivekkään lohikäärmeen. Myös irlantilainen kelttisankari Finn mac Cumhaill surmasi lohikäärmeitä.

Venäläisessä kansanperinteessä auringon- ja kuunpimennysten uskottiin johtuvan taivaankappaleiden joutumisesta lohikäärmeen peittoon. Lohikäärmeitä pidettiin kuitenkin myös vähä-älyisinä, mikä ilmenee esimerkiksi sadussa, jossa lohikäärme joutuu romanimiehen huijaamaksi. 

Siivet alkoivat yleistyä eurooppalaisilla lohikäärmeillä ehkä Rooman valtakunnan viimeisinä aikoinan käyttöön ottaman armeijastandardin myötä, jossa esiintyi siivellinen lohikäärme, draco. 

Pohjois-Euroopan lohikäärmeet olivat pitkään vesieläimiä, mutta lopulta nekin alkoivat saada siivet. Näin eurooppalaisen lohikäärmeen olemus yhdenmukaistui. Samalla siitä tuli ilkeyden, pahuuden ja kuoleman edustaja, jota vastaan jumalten ja sankarien täytyi alituisesti taistella. 

 

Papit käyttivät lohikäärmeen pelottavaa mielikuvaa moraalisaarnojensa tehokeinona, ja lohikäärmeitä veistettiin ja maalattiin kirkkojen seiniin ja ikkunoihin. Kirkon viholliset rinnastettiin ilmestyskirjan lohikäärmeeseen, jonka jokainen ruumiinosa sai symbolisen merkityksen. Kirkon taiteessa ja kirjoituksissa lohikäärme edusti aina pahaa, mutta maallisessa maailmassa se edusti myös raivokkuutta taistelussa, mistä johtuen sitä käytettiin myös vaakunoissa.


Lohikäärmeisiin uskottiin yleisesti keskiajan Euroopassa. Merkittävissä asemissa olleiden ihmisten tekemiä lohikäärmehavaintoja kerrottiin täytenä totena niin luonnonhistoriallisissa teoksissa kuin kronikoissakin.

1400-luvulla alkoi vanhojen taikauskojen kyseenalaistaminen, mutta lohikäärme ei ainoastaan selvinnyt aikojen muuttumisesta, vaan se jopa hyväksyttiin eläinkunnan jäseneksi. Kirjapainotaidon keksimisen jälkeen aiempaa useammat pääsivät lukemaan eläintieteellisistä kirjoista lohikäärmeiden elintavoista ja käyttötavoista. Myös vasta löydetystä Amerikasta raportoitiin havaitun lohikäärmeitä.

 

Epäilijöiden määrä kuitenkin kasvoi. 1600-luvulta alkaen uusia havaintoja ei enää julkaistu entiseen tahtiin. Eläinten luokittelun kehittyessä ei enää kyetty hyväksymään eläintä, joka koostui vain muiden eläinlajien osista, eivätkä 1800-luvun tutkijat yrityksistään huolimatta löytäneet matkoillaan todisteita tulta hönkivistä ja siivekkäistä olennoista. 
 

Nykyajan lohikäärmeet

Lohikäärmeet ovat vakioelementtejä monissa tunnetuissa fantasiakirjoissa, kuten Eragon, Harry Potter ja Hobitti eli sinne ja takaisin. Fantasiakirjallisuudessa lohikäärmeet ovat usein perineet länsimaisessa mytologiassa saamansa roolin pahuuden ruumiillistumina, ja yksinkertaisimmillaan tarinoissa toistetaan keskiaikaisten tarujen teemoja (sankari yrittää surmata lohikäärmen tai hankkia takaisin lohikäärmeen varastaman aarteen).

Lohikäärme ei aina ole tarinan suuri konna. Esimerkiksi Ursula Le Guinin Maameren tarinat -sarjassa lohikäärmeet ovat ikivanhoja, älykkäitä olentoja, joiden suhtautuminen ihmisiin on enimmäkseen neutraalia. Ongelmat johtuvat ihmisen aiheuttamasta epätasapainosta ja elinalueiden kohtaamisesta. Joskus tavataan myös hyviä lohikäärmeitä, kuten Michael Enden romaanin Tarina vailla loppua Fuhhuur. Muita hyväntahtoisia lohikäärmeitä mainitaan muun muassa Dragonlance ja Perillinen-trilogiassa, johon myös Eragon kuuluu. Steven Eriksonin The Malazan Book of the Fallenissa lohikäärmeet ja lohikäärmeen muodon ottamaan pystyvät ihmishahmot ovat hahmoja muiden hahmojen joukossa eivätkä ryhmänä millään muotoa luokiteltavissa vain ”hyviin” tai ”pahoihin”. George R. R. Martinin Tulen ja jään laulun maailmassa Targaryenin kuningassuvun hallitsemat lohikäärmeet ovat sodassa ratkaisevassa asemassa.

Humoristisesti fantasiakirjallisuudessa lohikäärmeitä käsittelee muun muassa Terry Pratchett, jonka Kiekkomaailmassa luonnonvaraiset suolohikäärmeet ovat jatkuvassa vaarassa räjähtää kappaleiksi äärimmäisen tulenarkojen suolistokaasujensa vuoksi ja Ankh-Morporkin kaupunginvartioston päällikkö Samuel Vimes käyttää sylikoiran kokoista lemmikkilohikäärmettä sikarin sytyttämiseen. Dugald Steerin lastenkirjasta Dragonologia löytyy kovasti kengurua muistuttava Draco marsupialis.

 

 

Söpöin lohikäärme on kenties Cressida Cowellin kirjan Näin koulutat lohikäärmeesi (How to Train Your Dragon) ja elokuvien Hampaaton jota Hikotus-viikinki kouluttaa. Tai... kumpi kouluttaa kumpaa? Elokuvasarjan neljäs osa julkaistaan ensi kesänä.

Roolipeleissä lohikäärme on perinteisesti vihollinen, yleensä pahimmasta päästä. Yleensä lohikäärmeet myös vartioivat jonkinlaista aarretta. Joissakin peleissä ja saduissa on paljon erityyppisiä lohikäärmeitä. Tällöin yleensä lohikäärmeet eroavat toisistaan kokonsa puolesta sekä siinä, mitä ne sylkevät suustaan. Perinteisesti lohikäärme sylkee tulta, mutta ne voivat sylkeä myös vaikkapa jäätä, salamoita tai happoa. Osa hyvistä lohikäärmeistä on koulutettu esimerkiksi vartioimaan linnaa tai aarretta. World of Warcraftissa on erityyppisiä lohikäärmeitä, jotka värinsä puolesta edustavat tiettyä asiaa: siniset lohikäärmeet hallitsevat taikuutta, punaiset elämää, vihreät luontoa, pronssiset aikaa ja mustat maata. Tässä pelissä lohikäärmeet ovat ikivanhoja olentoja, jotka eivät kuole vanhuuteen mutta voivat kuolla ulkopuolisen voiman tuhoamana.

Pelisarja Final Fantasyssa yleisenä taikaolentona esiintyy Bahamut, joka on yleensä myös pelin yksi voimakkaammista olennoista.

 

Miten tarinat lohikäärmeistä syntyivät?

 

Muista, että muinaisina aikoina jättimäisille luille ei ollut selitystä. Kukaan ei tiennyt, mitä dinosaurukset olivat tai että kivettyneet luut olivat miljoonia vuosia vanhoja. Kaikki, mitä he tiesivät oli, nämä olennot kuolivat äskettäin ja saattoivat elää jossain horisontin ulkopuolella. "Lohikäärmeisiin" uskominen oli loogista. Tarut ja tarinat eivät olleet kaukana 1700- ja 1800-luvun paleontologian löydöistä. 

 Carl Sagan teoksessaan The Dragons of Eden (1977) arvelee, että mielikuva lohikäärmeestä on periytynyt muinaisista lentoliskoista.

Nykytutkimusten valossa viimeiset lentoliskot elivät noin 65 miljoonaa vuotta sitten. Lentoliskojen fossiilit ovat mahdollisesti voineet luoda tarinoita lohikäärmeistä.

Myös nonet jättiläiskäärmeet, varsinkin afrikkalainen pyton, kalliokäärme (Python sebae) ovat myös ehdokkaita lohikäärmeiden esikuvaksi. Roomalaiset tunsivat kalliokäärmeen, ja niitä käytettiin usein sirkusesityksissä. Epäillään myös, että 9-metristä airokalaa luultin lohikäärmeeksi, kun sellainen havaittiin ensi kerran.

On pidetty mahdollisena, että kiinalaisen lohikäärmeperinteen taustalla oli todellinen pitkäkaulainen Qijianglong-dinosaurus, joka eli 160 miljoonaa vuotta sitten. Sen kaula on puolet koko sen pituudesta.

Ja hei: Eivätkös lohikäärmeet muistuta hieman liskoja, kameleontteja ja leguaaneja?

 

 

Miten vietetään Arvosta lohikäärmettä -päivää?

 

Arvosta lohikäärmettä -päivä pyytää ihmisiä kertomaan, mikä heidän suosikkilohikäärmeensä on populaarikulttuurissa, ja kertomaan muille, miksi he rakastavat lohikäärmeitä.

Nauti lohikäärmetarinoista. Katso suosikki lohikäärmeteemaisia elokuvia ystäviesi kanssa. Lue fantasiaromaaneja lohikäärmeistä. Luo lohikäärmetaidetta Piirrä, luonnostele tai väritä kuvia lohikäärmeistä.

 Valmista lohikäärmeelle sopiva ateria. Mitä tämä tarkalleen ottaen tarkoittaa, riippuu sinusta, mutta raskas hiiltyminen on selvästi vaihtoehto tässä. Jotain, johon liittyy vähän tulta ja intohimoa!

Entä lohikäärmeisiin liittyvien kirjojen ja elokuvien kerääminen ja lohikäärmekokoelman perustaminen? Kun alat puhua lohikäärmeistä, hämmästyt kuinka monet ihmiset rakastavat niitä. Jaa tämä teemapäivä ystäviesi kanssa ja levitä rakkauttasi lohikäärmeitä kohtaan!


Arvosta lohikäärmettä -päivä

#NationalAppreciateADragonDay

 

/DOTY

Wikipedia