28.7.2014
27.7.2014
26.7.2014
25.7.2014
Tämän kesän anemonioita
.•♥•.¸¸. •♥• .¸¸.•♥•.
Valkoisia kullannuppuja.
Nämä punaiset ehtivät helteessä salaa kukkia...
Sitten vielä violetti murunen.
Sinikelloja
.•♥•.¸¸. •♥• .¸¸.•♥•.
Tämän sievän ja hurjasti leviävän kellokukan nimeä en tiedä.
Sen nimeä ei tiennyt Mamanikaan
jolta olen joskus saanut kukan alun.
Mama puolestaan sai sen kouvolalais-ystävättäreltään jolla oli kukalle
vähemmän mairitteleva nimitys, joka jääköön nyt tässä kertomatta,
mutta sen verran voin paljastaa
että siinä nimessä oli kaksi kirosanaa.
Maman ystävätär ei - mitä luultavimmin - oikein pitänyt
kellokukasta, joka todellakin,
leviää ihan KAIKKIALLE...
Sitä ei esimerkiksi kannata istuttaa kukkapenkkiin,
koska kohta penkissä ei muuta olekaan.
Hurjan leviämisvimman voi kyllä estää,
leikkaamalla kukkavarret pois,
kun kukat ovat miltein kukkineet...
Olen tahallani jättänyt leikattuja kukkavarsia
sellaisiin paikkoihin, joihin xxx xxx saisi levitä
ihan vapaasti. =)
Olen myös kuivanut kukkalatvoja paperipussissa
ja kohta pussissa rapisee mukavasti kun siemenet romahtavat
pois kodistaan. Siemeniä voi sitten kylvää sinne tänne pihalle.
Sellaisiin paikkoihin tietenkin, joissa haluaisi jonakin kesänä
nähdä sinikelloja.
24.7.2014
Sukulaissielulahjoja
Vuosia sitten kanssani kovasti blogiaan päivitellyt Sukulaissielu
eli SS on nytihana fb-ystäväni. Hän lähetti meille vähän niinko
eli SS on nytihana fb-ystäväni. Hän lähetti meille vähän niinko
ennakko-tuparilahjana tällaisia ihanuuksia!
Omenantuoksuisia kynttilöitä,
ko meikähän rakastaa niitä,
-sekä vihreitä omenia että kynttilöitä.
On ihastuttavat pöytätabletit sekä
ihana rasia, joka on justiin miun mieleen!
Rasia oli täynnä pehmomarmeladikaramelleja!
Valitettavasti ne olivat kovin katoavaa sorttia joten
en ehtinyt saada niistä kuvaa. =)
Home is where my heart is...
Niin se on! =)
Tämän rasian tekstikin oli niin ihana!
Oi, kiitos SS!
Tämä oli suloinen lahja!!!
Harsokukkaa ja ruusuja
.•♥•.¸¸. •♥• .¸¸.•♥•.
Gypsophila elegans
Rakastan harsokukkia!
Yksivuotiset kesäharsot ovat tuttuja lapsuuden kotipihasta...
Harsokukat ja ruusut sopivat hyvin yhteen...
Jo kasvaessaan...
...sekä kukkakimpuissa
perennasukulaisensa
morsiusharson tavoin.
perennasukulaisensa
morsiusharson tavoin.
Ruusu on
Miihkalin ja Satusen tuoma äitienpäiväruusu
vuoden takaa, eli hyvin pärjäsi talven ja kukkii nätisti,
ja objektiivina Miihkalin päiväksi
lainaama ihana obiska... <3
Kiitos lainasta!
23.7.2014
22.7.2014
Tämä aika kuuluu sormustinkukille
.•♥•.¸¸. •♥• .¸¸.•♥•.
Digitalis purpurea
Viime syksynä näytti siltä että sormustinkukkia
tulisi tänä kesänä ihan mahdottomasti,
mutta rankka vähäluminen talvi taisi palelluttaa
niiden lehtiruusukkeet, koska ei kukkapenkkeihin
sitten putkahtanutkaan niitä kuin muutama.
Nämä yksilöt olivat hurjan pitkiä varreltaan,
ja kukkineet jo miltein latvaansa saakka,
joten ne oli aika katkaista, laittaa niiden siemeniä
kuivumaan ja latvukset vesilasiin,
vielä silmäiniloksi joiksikin päiviksi.
Heti ne piristyivät sisälle vesilasiin päästyään,
ulkona jo ihan nääntyneinä helteessä oltuaan.
Säänhaltija Fatimakin lupaa lisää hellettä
tuossa lipaston päällä
meitä kaikelta suojeltuaan.
PS:
Muistathan
Muistathan
ettei sormustinkukka sovi
myrkyllisyytensä vuoksi lapsiperheen pihaan.
Muista myös pestä kädet aina,
kun olet koskenut kukkaan
tai sen lehtiin...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)











