Lintujenruokintakausi aloitettu

♥
 Ihana varpusparvi pärpättää ja rupattelee tutusti ruusupuskissa
ja parven vahtilintu istuu tietty korkeimmalla ruusun oksalla.

Vahtivuoro vaihtuu usein, koska se työ tuntuu olevan kovinkin
tavoiteltu asia varpusten keskuudessa. 

Vuorotellen ne kipaisevat popsimaan ruokaa laudalta 

ja kaapivat nokallaan reunojen yli maassaodottajillekin murkinaa.

Maassa käykin aika vilinä varpusten napatessa ruokaa nokkaansa
ja kuitenkin yhtäaikaa lörpötellessä lakkaamatta keskenään,
kuin juhlaväki pitopöydän ääressä, kunnes jokin pelästyttää ne
ja parvi pölähtää tiehensä.

♥

Olli-orava on pihalla varsin uusi tuttavuus vain parin viikon ajalta ja se oli aluksi kovin hämmentynyt muutama päivä sitten varastosta ilmestyneestä ruokintalaudasta. Se juoksi vähän väliä hakemaan suuhunsa ruokintalaudan alta lintujen pudottamia auringonkukkien siemeniä ja pähkinöitä, kiiruhtaen piilottamaan talvivarastoiksi niitä pitkin pihaa ja kukkapenkkejä.

Kävi ihan sääliksi sen uurastus kun se ei malttanut istua oikein itse syömään kun sen luonto käski sen varastoida ja säilöä kaikkea talveksi. Se oli kuin orava-Martta puuhaillessaan murkinaa pahan päivän varalle.

Siksi kai Olli toi ulkorappujen kaiteelle puoliksi mustuneen tatin josta se oli ihan  

vaan hieman maistellut. Siihen sieni jäi miun kauhistuksekseni ja kaiteella tatin vierellä 

kulkivat pienet, hieman likaiset, hellyttävät oravan tassujen jäljet.  

♥

Olipa rapunkaiteen tatti sitten kiitoslahja meille siemenistä tai oikeasti Ollin mielestä sienien kuivauspaikka, niin mie kuitenkin eilen poistin sen, koska siinä samalla kaiteella piti tuulettaa täkkejä. Sorry vaan orava...

Miun vatsaani koskee nykyään miltei

jo sienien katseleminenkin. Tosin sienethän ovat
ravintoketjun viimeisin lenkki, eli hajottajia. Ei siis
mikään ihme ettei kaikkien meidän ruuansulatus niitä sulata. 

Tässä mustesieni, 

jollaisia pihaan on putkahdellut. 

Ne poistuvat kyllä
kunhan taas ajelen ruohonleikkurilla... =)

♥

Olli-orava hieman nahistelee pihamme vakituisen vieraan/asukin Ville-variksen kanssa. Kohdatessaan toisensa ne vähän uhittelevat, kumpi sen ruokintalaudan alla oikein saa kulloinkin olla.
Olli ei edellisten pihaoravien tavoin istu laudalla syömässä vaan tyytyy maahan tippuneisiin ruokiin. Nyt se jopa malttaa syödäkin vaikka toisinaan sen on ihan pakko kipaista viemään joku siemen piiloon sinne sun tänne. Palaa se kuitenkin takaisin ja ruokintalauta tyhjenee hurjaa vauhtia.

Vain kerran olen nähnyt Ollin kiipeävän pitkin ruokintalaudan tukipuuta, kun se ajoi käpytikan tiehensä. Hyvä Olli! Tikan miekin ajan pois ruokintapaikalta. Kesällä sitä vihulaista piti ajaa oikein tosissaan tiehensä kirjosiepon pesäpöntöltä...