♥
Jouluruusu kukki viime syksynäkin vielä silloin
kun sen päälle satoi lumipeite.
Se jatkoi keväällä siitä mihin se viime vuonna jäi
ja on kukkinut taas koko kesän.
♥
Gojimarja teki jälleen liian myöhään kukat.
Marjoja se ei ehdi taaskaan tehdä.
Ei tällä kasvuvyöhykkeellä.
Liljankukka.
♥
♥
Mie keräsin liljan kaverit nuppuina maljakkoon
samoin kuin Jaana-ystäväni alkukesällä lähettämät
-nyt nupullaan olevat - gladiolukset
ja freesian ainoan kukkavarren.
Jotkut maljakon leikkokukista
ovat jo kauniissa kukassa.
Tämä tuntematon valkoinen rento kukka heräsi eloon
uusien laventelinalkujen joukosta kasvihuoneessa
usean kukkanupun voimin.
♥
Syysvuokko kukki pienen ohikiitävän hetkensä.
Tämä Ahkeraliisa jatkaa kukkimistaan nyttemmin kasvihuoneessa.
♥
Tsinniat ovat yhä kukassa...
♥
Samoin anemoniat eli kruunuvuokot.
Ihan mukavaa kun vielä joku jaksaa kukkia.
♥
Eilisen päivän vietin kaivellen lapiolla reikiä pihaan
uusille kasveille, puille ja kukille,
jotka armas Mamani lahjoitti omasta
puutarhastaan meille
ja Pikkuveikka kuskasi ne.
Miljoona kiitosta molemmille!
Hani toi niille uusille multaa
säkkikaupalla illalla
ja nyt kaikki on istutettu,
kasteltu ja
osittain verkotettukin.
Vielä kun jo aikaa sitten tilaamani
valkoiset narsissit vihdoin saapuisivat
niin sitten syksy voisi alkaa
ja mie kaivaudun olohuoneen sohvalle
neulomaan ja odottamaan kevättä.
♥♥
♥
Eilisen päivän vietin kaivellen lapiolla reikiä pihaan
uusille kasveille, puille ja kukille,
jotka armas Mamani lahjoitti omasta
puutarhastaan meille
ja Pikkuveikka kuskasi ne.
Miljoona kiitosta molemmille!
Hani toi niille uusille multaa
säkkikaupalla illalla
ja nyt kaikki on istutettu,
kasteltu ja
osittain verkotettukin.
Vielä kun jo aikaa sitten tilaamani
valkoiset narsissit vihdoin saapuisivat
niin sitten syksy voisi alkaa
ja mie kaivaudun olohuoneen sohvalle
neulomaan ja odottamaan kevättä.
♥♥
6 kommenttia:
Paljon ihania kukkakuvia sinulla täällä. Pienen pienistä kukista paljon iloa, nautitaan niistä.
Ilonaiheen ei tarvitse ollakaan suurensuuri kun se jo saa suupielet ylöspäin. =)
Ihania kukkia! Ja eiliset puuhasi,..voin kuvitella!
Minun suupielet nousee ylöspäin jo ajatuksesta
:-)
Mitkä eiliset p...? Jaa niin sää meinaat toissapäiväisiä! :)
Paljonhan sinun puutarhassasi on kukkivia kukkia. Minulla vaan yksi.
Etsimällä voisi etsiä vielä lisääkin, kuten keltaiset orvokit, jotka olen siirtänyt amppelista kukkapenkkiin, muutama syysasteri, loput kaunopunahatut jne jne jne... =) Auringonkukista puhumattakaan jotka linnut ovat itse kylväneet sinne tänne...
Lähetä kommentti