 |
| Illalla kynttilät valaisevat... |
Vasta maanantaina 16.9. luovutin. Laitoin jalkaani pitkät housut kuljettuani monta kuukautta peräkkäin sortseissa, caprihousuissa ja mekkosissa. Tylsää. Se siis oli tylsää myöntää, että nyt ON syksy säänkin puolesta.
On jo yhtäkkiä niin kylmää että tuvassa villasukatkaan eivät riitä. On lämmitettävä käsivarsiakin, muullakin kuin villatakilla.
Siispä rallatellen laitan takan uuninpesään tulennoksen ja painun kumisaappaineni ulos vesisateeseen asioille, viemään roskia ja katsomaan onko varpusilla ruokaa. Kun palaan kymmenen minuutin päästä, kuulen jo ulkorappusille kimeän korviavihlovan äänen. Pitää koventaa vauhtia ja pidentää askelta, heittää lennossa saappaat pois jaloista, kiivetä portaat yläkertaan pidellen samalla korvia ja melkein silmiäkin, napattava savuhälytin irti katosta ja kiskottava siitä patterit pihalle!
Huh!!!
Seuraavaksi pikainen kipitys takaisin alakertaan,
pitää kiskoa tuuletusikkunat auki, kuten myös se helkkarin toinen savupelti...
Savunhaju tuntui vielä kolmantenakin päivänä.
Onneksi se sopii villiksi ripaukseksi kotoiseen tunnelmaamme.
Kun lapset aikoinaan tulivat koulusta, he totesivat tyynesti:
-Ai, äiti on taas leiponut,
kun savuhälytin makasi pöydällä ilman paristojaan...
