Translate

31.8.2013

Syksy on täällä, kun elokuu loppuu

Suomen luonnon päivä 


Yhden euron pelakuu on piristynyt
yrittäen tehdä uusia kukkia ihan varovasti,
muutaman kukan kerallaan,
mutta kukat sinänsä ovat kooltaan isohkoja.
Mielestäni tällä yksilöllä on todella kaunis väritys: 
hehkuvan punaiset terälehdet vaaleanpunaisella keskustalla. 


 Hän on kotoisin samasta alepöydästä ja värityksensä on edellisen peilikuva.
Ihan lumoava!
Koetan talvettaa nämä kaksi pikkuista reppanaa,
joita ei pahemmin oltu kasteltu sekatavarakaupan
puutarhanurkkauksessa,
niin kuin tavallista...
Mutta mää lupaan elvyttää ne
 jotta saan ensi kesäksi erityisen kauniita pelargonioita.


Tänään vietetään ensimmäistä kertaa 
Miten sinä vietät tämän päivän? 


 Tähän aikaa vuodesta tulee mieleen joskus ala-aste aikoina 
musiikintunneilla laulettu Paimenen syyslaulu:

    Lehti puusta variseepi
    päivä yötä pakenee.
    Lintu pieni syksyn tieltä
    kesämaille rientelee.

    Minä, pieni paimentyttö
    lentohon en pääsekään.
    Tänne, tänne jäädä täytyy
    syksyhyn ja ikävään. 



    -P. J. Hannikainen-






Syksyllä mieli ja kroppa etsivät jotain piristettä lyhentyviin päiviin ja tummeneviin iltoihin , joten käväisin luontaiskaupassa hakemassa mm terveellistä Kalaharin suolaa. Kotona lueskelin paketin taustalta jotta tuo terveellinen suola on 280 miljoonaa vuotta vanhaa aurinkokuivattua luonnon suolaa, mutta kuinka ollakaan, se meneekin vanhaksi joulukuussa 2015.

On tässä onneksi vielä aikaa 
käyttää tuo paketti... =)






Suoraan lempiteeksi hyppäsi tämä luontaiskaupasta kotiin kantamani Forsmanin Lakritsitee. Mmmm, mikä ihana tuoksu valtaa keittiön kun tätä teetä valmistaa. Makukin on ihana, varsinkin hunajan kanssa. Mmmmm... Hörps. Slurps. =)



7 kommenttia:

leenuliini kirjoitti...

Pelargonia on kiitollinen kukka hoitaa. Itselläni on parvekkeen pöydällä yksi yksilö ja se on koko kesän ja nyt alkavan syksynkin kukkinut.

Varmasti hyvää tuo lakritsin makuinen tee. Juon teetä vain kylminä vuodenaikoina, joten täytyypä laittaa muistiin tuollainen maku syksyn viimoja varten.

Ihanaista viikonloppua!

Hallatarinoita kirjoitti...

Kyllä juu. =) minullakin ulkona kukkineet ovat yhä komeita. Nää rääpäleet on nyt vasta ostettuja.


Teetähän voi juoda aina. =) Sillä on herkkävatsaisen hyvä aloittaa päivä. =)

Kiitos, siullekin mukavaa viikonloppua. =)

Jovelan Johanna kirjoitti...

On se jäänskää, miten ovatkin osanneet kerätä suolan nyt. Parin vuoden päästä olisi jo vanhaksi mennyt ;D

Aurinkoista syksyä Una :)

Judy kirjoitti...

I love your images of the geraniums!! The colour of the new one is so unusual!!!
I am already getting up in the dark, so it must be autumn...

Hallatarinoita kirjoitti...

Johanna, aivan! Viime tingassa... ;D

Hallatarinoita kirjoitti...

Ps ja kiitos, siullekin muksaa syksyä! =)

Hallatarinoita kirjoitti...

Thank You Dear Judy.

I love geranimus... =)
And everybody can see it... =)))