Translate

24.8.2013

Elokuu alkaa ohentua



Terveellistä viikonloppua! 
Kasvihuoneessa vihdoin punastuneet ikiomat tomaatit ovat 
herkullisia. Sellaisia ohutkuorisia, 
pehmeitä, maukkaita ja hiukan jopa jauhoisia... 
Omnomnom... 
Eikä tomskuissa ole käytetty mitään myrkkyjä, 
joten niitä voi syödä suoraan kasvarista. 

Esim lounaaksi munakkaan kanssa paljon 
ihanaa tomaattia... Oi, muuta ei tarvitakaan. =)




Banskut ovat välipalaa ja omenat odottelevat uuniomenaksi pääsyä. 
Paitsi että juuri kuulin selvästi alakerrasta että Hani 
söi yhden omenan... No, kolme omenaa siis 
pääsee illemmalla uuniomeniksi fariinisokerin ja mentelilastujen kera. =) 


Täysikuuta on aina ihan pakko kuvata. 
En sentään ulvo sellaisen nähdessäni 
ja nukun yleensä hyvin kuutamoöinä joten 
en ymmärrä niitä jotka väittävät vain täysikuun aikaan 
nukkuvansa tosi surkeasti. 

Miepä nukun silloin paremmin kuin muulloin. =)

Eilen illalla elokuun kuu ei ollut enää 
noin täydellisen pyöreä vaan sen oikeanpuolimmainen 
kylki oli jo hiukan litistynyt.
Elokuu lähentelee muutenkin loppuaan ja 
luonto odottelee hallaöineen syyskuuta.
Mie kannoinkin siksi jo illalla yhden muratin sisälle, 
jotta edes yksi niistä selviäisi ja siitä saisi jälleen 
ensi kesälle pistokkaita. 



Yhtenä iltana kuuta kuvatessani sain sille koko ajan 
näkymään kuvissa tuollaisen varjon, tai poikasen... 
Kuun kuu? Salainen planeetta?  

Heijastus se tietenkin oikeasti on 
mutta on hymyilyttävän hauskaa ajatella 
sen olleen vaikka enkelipallo... =)



6 kommenttia:

Kokonainen kissatyttö kirjoitti...

Voi miten kauniita, punaposkisia tomaatteja. Tekisi mieli maistaa... Ja niin hienoja kuvia kuusta. Minäkään en muuten ole "kuuhullu", joka valvoo öitä, kun kuu on täysi. Mutta hullutelkoot toiset! :)

Mukavaa syksyä punaiseen tupaan!!! <3

Hallatarinoita kirjoitti...

Kiitos. Syksy tosiaan alkaa jo hissukseen saapua. Tomaateista on melkein ylitarjontaa niin kuin varmaan jokaisella joka niitä useamman kappaleen on kesäisin kasvamaan taimena laittanut. =)

aimarii kirjoitti...

Sanotpa kivasti - elokuu alkaa ohentua. Melko ohueksi on mennytkin. Hallayöt uhkaa myös minun paria kukkastani keijunmekkoa ja kelloköynnöstä. Oleninen keijunmekkofani, kuin olen ymmärtänyt sinunkin olevan.
Mutta olen täydenkuun aikaan huonouninen. Minua kiusaa sen mollotus, kun avaan silmät, jos taas nipistän silmiä tiukasti kiinni, kiusaa sittenkin, kun tiedän naamaan tuijottavan minua.

Hallatarinoita kirjoitti...

Ohut on mutta valaisee vielä kummasti kun yöllä harhailee vessareissulle. =)

Ei se naama tuijota kun laittaa verhoja eteen. =)

Keijunmakoista tykkään kyllä. Tuossa ylempänä olikin tuore kuva miun keijunmekkosista. Ovat jo hiukan kylmää saaneet ja lehdet ovat punaiseksi muuttuneet...

Judy kirjoitti...

I had to look at one more - I love your image of the tomatoes!!!!!

Hallatarinoita kirjoitti...

Thank You. =)
Ant those are my own tomatoes. =)))