Kirppisreissuja

Joulun kirppislöytö...

Alakuvanlainen sokerisirotin oli aikoinaan hollolan mummolla aina keittiönpöydällä. 

Ihmettelin lapsena miten purnukka oikein osaakaan jakaa jokaiselle samanlaisen annoksen sokeria. 

Nyt nähdessäni tällaisen pienemmän version sirottimesta, 80 cnt hintaan,
päätin ostaa sellaisen omaksi. Vanhojen aikojen kunniaksi. 

Nyt se pestynä ja sokerilla täytettynä odottelee käyttäjiä. 

Tietty olisin voinut täyttää sen kanelisokeriseoksella 

jolloin sille olisi ollut varmasti enemmänkin käyttöä 

tässä riisipuuron ystävien talossa. =)

Jäätelökauhakaan ei meillä ollut. Se maksoi kirppiksellä kokonaisen euron. =) 

Sellainen lienee jonkun opiskelijan mukaan laitettu jossain vaiheessa. 

Joulureissulla mietin koko ajan että meiltä puuttuu omenapora ja että sellainen on ehdottomasti saatava. Noh, sellainen löytyi. Pestessäni sen sitten kotona ja etsiessäni sille sopivaa paikkaa, huomasin meillä roikkuvan sellaisen jo ennestään keittiön riippuvissa työkaluissa.
Se oli ollut liian lähellä jotta olisin sen huomioinut. 

Esikoinen naureskelikin miulle, 

että saadaan Hanin kanssa 

nyt kilpaa porata omenoista keskuksia. 

Hyvä idea.

Sellainen tanskalaisen maajussin omenasorvi olisi hauska... 

Siitä vaan sitten kuivaamaan omppupalasia ja talvella natustelemaan 

kuivattuja omppuja mielin määrin. 

Omenarenkaiden säilytystä varten varmaankin pitäisi olla sellaisia 

ihania isoja vanhoja Riihimäen lasin tölkkejä... 

Sitten pitäisi rakentaa ruokavarasto tai lisähyllyjä keittiöön...!

Huoh, ehkä en nyt juuri tarvitsekaan oikeasti omenasorvia.

Onhan meillä ne kaksi omenaporaa. 

Eikä meidän omenapuutkaan vielä anna satoa, joten ei hätiä. 

Ehdin hyvin lasipurnukoita kirppiksiltä etsiä. =)

Joskus ostan vaan ihan kannatuksen vuoksi jotakin pientä, jotta kirppispöydän pitäjä saisi pari euroa myymistään tuotteista. Niistä pienistäkin ostoista kun kertyy sitten isompia summia. 

Muistan kun itse olen joskus kirppispöytää pitänyt, 

kuinka ilahtunut olin, kun jotain meni kaupaksi.

Niin, tuolla lähikirppiksellä viimeksi poiketessamme huomasimme kovasti luistimia ja monoja myynnissä, monessa pöydässä. Moni niitä siellä sovittelikin jalkoihinsa ja lastensa kinttuihin ja kassan kautta kävi monen onnellisen uuden monojen tai luistimien omistajan tie. Miekin katselin syrjäsilmällä olisiko miun jalkani kokoisia luistimia missään myynnissä. Monotkin olisi kivat. Niin kuin suksetkin. En olekaan hiihtänyt enkä luistellut sitten kouluaikojen.

Kun tulimme ulos autollemme, huomasimme naisen, joka kantoi mukanaan 

lasten suksia sekä vanhanaikaisia kainalosauvoja...

Oli sitten varautunut jo etukäteen, 

jotta niin siinä kuitenkin sitten käy? =)