Maanantaitarina: Pelkkä Riina vaan

...

♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Niin siinä kävi että sunnuntaisena kylmänä aamuna Rinsessan kuumailmapallokin vihdoin kylmeni ja tipahti tuulenpuuskan haltuunsa nappaamana jonnekin Etelä-Suomen kevääseen. Rinsessa kopsahti kumoon maahan pudonneessa korissa mutta ei käynyt sen pahempaa. Vain se toinenkin liian korkeamitoitettu kengänkorko lähti irti. Rinsessa könysi itsensä pystyyn ja haukotteli sykkyrässä korissa nukkumiensa torkahtelujen jäljiltä.

Rinsessa huomasi olevansa keskellä peltoa. Vaistonvaraisesti hänelle tuli mieleen että ilmapallon omistaja ehkä ilahtuisi jos hän keräisi pallokankaan ja asettelisi sen nätisti koriin odottelemaan että Pekka jotenkin löytäisi pallonsa. Kaikki Pekka-nimiset ovat yleensä hyvin viisaita, ja varmasti säätieteilijät erityisesti, joten neito toivoi että tämäkin pallo pian oikealle Pekalle saataisiin takaisin.

Rinsessa käveli multaista peltoa pellonreunaan. Sinne jossa oli nurmikkoakin jo jalan alla tukevasti, ja hiirenkorvaiset koivut nyökyttelivät Rinsessalle huomenia. Lintuset lauloivat ja jossakin alempana siinteli sininen järvi aamuauringossa. Silmiä piti ihan siristellä ja laittaa käsi valon eteen että näki mistä aamuaurinko paistaa järven takaa.





-Huomenta, kuului jostakin Rinsessan lähettyviltä.
-Mistäs sinä siihen tupsahdit?
Rinsessa kääntyi äänen suuntaan ja näki miehen parhaassa iässään katselevan puiden takaa ilmestyneen sinisen talon portailla istuen neidon touhuja. Miehen silmätkin olivat siniset ja viisaat ja ääni lempeä, joten Rinsessa uskaltautui kertomaan seikkailustaan Veikoksi esittäytyneelle miehelle joka ei yhtään ihmetellyt neidon hassunkurista kertomusta. Nyökytteli vain hymyillen. Mies kertoi puolestaan kuuntelevansa siinä portailla linnunlaulua lehdenhakumatkan jäljiltä, ja odottelevansa että pannukahvi selkeentyisi pannussaan jotta pääsisi lukemaan päivän lehteään kaffeen kera. Mies jutusteli tavallisesti juovansa teetä, mutta jokin oli saanut hänet tänään haluamaan kunnon pannukahvia.

-Mutta mitäs minä näitä tässä... Taidat sinäkin olla kaffeen tarpeessa, mies kysäisi portailta seisomaan nousten ja neito nyökkäsi ja nielaisi ja samassa hänen vatsansakin jo murisi kuuluvasti oman kantansa murkinan suhteen. Ah, kahvia...

Rinsessa nousi raput kauniille kuistille miehen perässä, jätti sinne kuraantuneet ja vioittuneet kenkänsä ja pääsi sisälle lämpimään tupaan, jonka nurkassa näkyi takka olevan palamassa ja jossa tuoksui ihana kaffeentuoksu sekä jokin, ah, kuin tuvassa leijuisi jokin herkullinen muukin tuoksu joka oli jotenkin tuttu jostakin lapsuudesta...

-Paistoin tuossa raparperipiirakkaa kevään ensimmäisistä aikaisista varsista. Sekoitan siihen mukaan aina mansikkaa niin maku muuntuu näin niin kuin aikamiespojan suussa makeammaksi. Kuin mammani aikoinaan leipomaksi. Maistuisikos neidille palanen sellaista piirakkaa?

Ja mikäs, maistuisihan se kurnivavatsaiselle ja jotenkin paljon nöyremmäsi tuulen pyörittelemässä pallossa muuttuneelle neidolle, joka tosin tahtoi ensin päästä pesemään kasvojaan ja käsiään. Veikko ohjasi neitosen kylpyhuoneeseen jossa hän ihasteli kaikkea puista, ruskeaa ja kaunista ja miehisen yksinkertaista. Puun ja tervan tuoksua ja saunan kaunista ovea. Saunassa ritisi kiukaan palavat puut ja sieltä tulviva lämpö houkutteli Rinsessaa luokseen. Yksin tuohon puhtaaseen tilaan jäätyään neito tunsi vaatteensa ja itsensä niin likaiseksi että pujahti salamana irti hankalista vaaterievuistaan ja hiipi saunaan, sulkien innokkaan hymyileväisenä saunan oven takanaan. Hän istui jonkun, ehkä jo mummovainaan käsinkutomalle pellavaiselle laudeliinalle ja heitti ensimmäisen kuupallisen vettä kuumille kiville kihisemään.
Ah sitä lämpöä, joka oikeasta puukiukaasta iholle ilmaantuukin hyväilemään ja hoitamaan ihosta poistuvan hien mukana kaiken synkän ja ikävän pois mielestä ja lihaksista.

Veikko kuuli neidon heittävän kiukaalle löylyä ja myhäili itsekseen. Tunsi tehneensä jo näin aamuvarhain päivänsä hyvän työn. Hyviä töitä hän yritti tehdä elämänsä jokaisena päivänä. Ihan pieniä sellaisia. Ihan tavallisia ja arkisia.
-Oli tyttöraasu tosiaan saunan tarpeessakin, mies mutisi ja meni vaatekaapilleen. Hän pohti käsi yhä kaapin ovinupilla, mitä tytölle kehtaisi tarjota varavaatteeksi kun ne sen raasun kuraiset juhlavetimet olivat niin sotkuisessa kunnossa ettei niistä mikään pesula enää kunnollista päälle pantavaa kudelmaa aikaan saisi.

Mies etsi pienimmät villasukat kaapistaan, nafteiksi jäänet verryttelyhousunsa sekä paksun flanellipaitansa ja otti toisesta kaapista paksun valkoisen pyyhkeen, ja hiljaa vei ne kaikki kylpyhuoneen puiselle penkille, ottaen mukaansa sieltä sen surkean ja kuraisen Rinsessan vaatemytyn.
-Näistä ei varmasti enää saa mitään muuta aikaiseksi kuin rasselia autotalliin, mies mutisi itsekseen, laittoi tosin asun muovipussiin ja kuunteli kuinka neitonen heitti jälleen löylyä saunassa.

Veikko asetteli pannumyssyn paremmin kahvipannun päälle ja nosti raparperimansikkapiiraan uunista pirtin vankalle pöydälle. Lisäsi sitten pöytään toisen mukin omaansa vastapäätä liinan päälle. Etsi lusikan mukiin ja lautasen piiraalle. Pöytä näytti heti erilaiselta kuin poikamiehen tavallinen pöytänäkymä.
Maidon hän nosti pöydälle ihan purkissaan. Etsi pakastimesta loppurippeet vaniljajäätelöstä ja nosti ne pienessä lasikulhossa pöytään. Mitähän vielä? Kakkulapio piiraalle.

Mies lisäsi kaksi halkoa takkaan ja laittoi lasiset uuninluukut huolellisesti kiinni. Alkoi olla jo niin lämmintä ettei enää lisää puita tarvittaisikaan. Jossakin olohuoneen puolella soi hiljaa miehen mielimusiikki. Kaikki oli siistiä ja hyvin yksinkertaista. Miehellä oli talossaan vain välttämättömin. Mukavan miehisessä muodossa. Sinisiä saintpaulioita kukki keittiön ikkunalla. Kello raksutti seinällä. Keittiön ikkunasta katsoen näkyivät violetit krookukset kukkapenkistä.

Neito kuului olevan suihkussa. Kauan. Loputtomalta tuntuvan ajan. Mies istui keinutuolissa ja keinui ja mietti, miten oli aikonut kerran osallistua leikillään television Maajussille morsian ohjelmaan. Sillä erotuksella että hän itse olisi ollut se Maa-Jutan sulhasehdokas. Jokin naisenpuoli sen menneen ja karanneen sijalle olisi ollut mukava löytää. Onneksi ei ollut sentään tullut mentyä naurunaiheeksi siihen ohjelmaan, kaikkien keltaisten lööppien otsikoihin. Nyt vaan nolottaisi jos niin olisi tullut tehtyä.

Sujui se elämä näinkin. Yksinkertaisesti mutta varmasti. Joskus aika vaan kävi pitkäksi. Olisi ollut onnellista jos olisi ollut joku, joka olisi silittänyt joskus käsivarresta. Olisi tullut mukaan halkometsään. Onkireissulle ahvenia narraamaan. Syksyisin marja- ja sienimetsään. Talvella hiidellyt niitä samoja ladunjälkiä siinä perässä. Juonut samasta mukista kuumaa kaakaota tienoon korkeimmalla ja tuulisimmalla kohdalla ja murtanut taskussa eväänä ollutta suklaata hänen kanssaan palasen...

-Anteeksi kun kesti ja kiitos kovasti. Innostuin saunasta ja viihdyin sitten siellä näin kauan! Huomasin omien likaisten ryysyjeni kadonneen ja näin nämä vaatteet niiden tilalla ja puin ne sitten päälleni. Kiitos!
hihkaisi kylpyhuoneen ovesta kesken Veikon mietteitä ilmestynyt saunanpuhdas neito. Rinsessan sotkuiset hiuslisäkkeet olivat nyt kylpyhuoneen roskakorissa ja suomalaisen hennot vaaleat hiukset oli sileästi kammattu taaksepäin pitkin päätä. Neidon huulet eivät näyttäneet olevan enää kovin turvoksissa vaan ihan normaleilta. Posket punoittivat ja silmät hehkuivat vihreinä ihan luonnostaan. Koko neito oli nyt ihan ilman keinotekoisia lisäefektejä. Neidolla oli päällään Veikolle pieneksi käynyt vihreäruudullinen flanellipaita, jalassaan mustat liian pitkät verkkarit jotka Rinsessa oli kääntänyt lahkeista kolmeen kertaan, sopivamman pituisiksi ja jalassa Veikon mamman aikanaan neulomat vanuttuneet villasukat.

Kerrassaan lumoava seireeni totta tosiaan!
Veikko hymyili autuaana kun tällainen ilo hänen kohdalleen osui ja hänen piti ihan ottaa lasit pois päästään ja pyyhkäistä kyynel molemmista silmänurkistaan. Tämä tilanne oli kuin salaisen toiveen toteutunut hetkinen. Epätodellinen ja kuitenkin ihan totta.

-Saisinko... tyttö aloitti.
-Voisin nyt huolia sitä kahvia ja tuota ihanasti tuoksuvaa piirasta, hän varovasti ehdotti sormillaan pöytään viitaten liian pitkien hihojen lomasta. Rinsessa alkoi kääriä hihojaankin lyhemmiksi ja Veikko kiirehti tytön luo keinustuolistaan ja haavehetkistään ja nosti tuolin esiin tytölle, joka hämillään siihen istahti. Kaatoi tytölle pannumyssyn lämpimänä pitämää kaffetta ja työnsi piirasvatia lähemmäs ojentaen sanattomasti tytölle kakkulapion käteen. Itse hän istui vastapäätä, kaatoi omaankin kuppiinsa kaffetta ja sijoitti pannun aluselleen, tuikkasi sen päälle pannumyssyn ja katseli hymyillen kaffettaan sekoitellen tuota ihmeellistä neitoa.

Rinsessa otti aimo annoksen piirasta ja Veikko työnsi sulanutta jäätelökulhoa lähemmäs. Tytön silmät havaitsivat valkoisen herkun ja hän näytti piirasannostaan nyökäten jäätelölle päin ja katsoi silmiin Veikkoa joka nyökkäsi. Sanoja ei tarvittu. Jäätelö maistui taivaalliselta velä lämpimän piiraan päällä, leikaten raparperista sen kirpeyttä vähemmäksi.
Veikkokin otti lautaselleen samoja herkkuja ja katseli hymyillen neitosen syömistä hyvällä ruokahalulla. Kaatoi kahvia tytölle kun huomasi hänen mukinsa juomapinnan huvenneen. Katseli tyttöä. Pieni liekki silmissään hän katseli tuota miehen silmissä suloista naisolentoa. Suloista ja kuitenkin niin tavattoman tavallista. Mökin akaksi sopivaa...
Veikko antoi haaveidensa kantaa saaden taas kyyneliä silmiinsä. Rinsessa huomasi tämän ja pelästyi, mikä Veikolla oikein on jolloin mies totesi tyynesti tämän hetkisen onnellisuuden vaan saaneen miehen silmät kyyneltymään.

Rinsessa puolestaan katseli nyt miestä mietteissään, sai omatkin silmänsä vetistymään ja tajusi, miten ensimmäistä kertaa moniin, moniin vuosiin hänellä oli nyt juuri niin hyvä olla, että hänkin oli oikeasti onnellinen. Syvä lämpö ja turvallinen olo suorastaan valtasivat hänet kun hän katseli edelleen hymyilevää miestä siinä pöydän toisella puolella puiden rätistessä kotoisesti takassa ja kysyi yhtäkkiä kesken haukattavan suupalansa
-Saisinko jäädä tähän?
Tarkoittaen jäämistä siihen elämään. Siihen taloon. Sen miehen lähelle.

Kyllähän se Veikolle sopi enemmän kuin hyvin. Se sopi loistavasti. Ja sinne Rinsessa jäi, muuttaen nimensä ihan vaan Riinaksi. Oppi rakastamaan yksinkertaisia asioita, luontoa, puhtautta, terveyttä, yksinkertaisia ruokia, oman kehonsa työllä väsyttämistä, kunnon yöunia, linnunlaulua. Ja sitä miestä...

♥

..

...