Hyviä uutisia:
"Tänään julkaistu WWF:n ja Demos Helsingin onnellisuuspoliittinen manifesti esittelee keinoja, joilla poliittiset päättäjät pystyvät tukemaan suomalaisten hyvinvointia. Hyvinvoinnin rakentaminen pienentäisi myös ekologista jalanjälkeä.
Ajatushautomo Demos Helsinki pohti WWF:n pyynnöstä, miten kansalaisten hyvinvointia voidaan tukea. Tänään julkaistuun onnellisuuspoliittiseen manifestiin on valittu onnellisuustutkimukseen perehtyen viisi eri teemaa, jotka tukevat kestävää onnellisuutta. Näitä ovat esimerkiksi laadukas vapaa-aika ja mielekäs yhdessä tekeminen. Teesit perustuvat oivallukseen, että henkilökohtaisen hyvinvoinnin tavoittelu on erinomainen tapa pienentää omaa ekologista jalanjälkeä.
"Ympäristöystävällinen elämä voi siis tarkoittaa entistä rikkaampaa ja merkityksellisempää elämää," sanoo WWF Suomen ohjelmavastaava Sampsa Kiianmaa. "Hyvinvoivan, oikeudenmukaisen ja kestävään luonnonvarojen käyttöön perustuva tulevaisuus kuitenkin edellyttää, että ihmisten ja maapallon hyvinvoinnin kasvu tuodaan takaisin politiikan ytimeen, sitä ohjaavaksi tavoitteeksi."
Manifestin jokaisen teeman yhteydessä listataan poliittisia suosituksia, joilla päättäjät voivat tukea kansalaisten hyvinvoinnin rakentamista. Esimerkiksi jotta ihmiset kokisivat asuinpaikkansa mielekkäiksi, tulee heidät ottaa aidosti mukaan kaupunkisuunnitteluun.
"Nykyinen politiikka ei tuota onnellisuutta, ja myös tulevaisuuden edunvalvonta on unohdettu. Uudet haasteet vaativat uusia mekanismeja. Onnellisuuspolitiikassa on kyse näiden mekanismien kehittämisestä ja hyödyntämisestä," sanoo Demos Helsingin tutkijaOlli Alanen.
Onnellisuuspoliittinen manifesti on luettavissa osoitteessa
www.wwf.fi/onnellisuusOnnellisuuspoliittisen manifestin viisi teesiä:
1. Parempaa vapaa-aikaa
– Kiireen vähentäminen on hyväksi sekä maapallolle että meille.
2. Merkityksellisiä paikkoja
– Viihtyisät, omaksi koetut ja yhteistoimintaa tukevat ympäristöt
tukevat onnellisuuden rakentamista.
3. Mielekäs yhdessä tekeminen
– Yhdessä tekeminen ja osallistuminen lisäävät onnellisuutta,
ja saavat ympäristön tuntumaan omalta.
4. Hyvinvoimisen kulttuuri
– Onnellisuutta ja terveyttä kannattaa edistää ennalta.
Terveyttä edistävät toimet, kuten liikunta,
ovat usein myös ympäristön kannalta hyviä vaihtoehtoja.
5. Ystävät, naapurit ja perhe
– Kaikilla ei ole ihmissuhteiden tuomaa tukea,
joten yksinäisyyden rakenteiden poistaminen
on keskeinen onnellisuuspoliittinen haaste."♥ ♥ ♥ ♥ ♥Erityisen tärkeä kohta oli tämä:
"...tulevaisuuden edunvalvonta on unohdettu..."
Pitäisi perustaa uusi virka:
Maapallon edunvalvoja...♥ ♥ ♥ ♥ ♥Mistä Sinun onnellisuutesi kumpuaa?
Oletko samaa mieltä onnellisuusmanifestin teesien kanssa?
...
7 kommenttia:
Ystävät ja perhe, ympäristön kauneus, harrastukset joihin koen suorastaan intohimoa (käsityöläisjutut, historia) ja usein vain pienen pienet asiat, vaikkapa hetki kahvilassa, elokuva, kukkapenkin suunnittelu. Auringonpaiste. :)
eihän ihminen yksin pärjää
Minä vierastan onnellisuus-sanaa. Jotenkin veltto, lötsähtävä. Mutta nuo teesit ovat hyviä ja kannettavia. En tiedä, tuovatko onnellisuutta, pikemminkin osallisuutta elämään.
Mulle sopii nuo teesit oikein hyvin.
Kiitos kaikille kommentaatiosta. =)
Sitä toivoisi, että tulevilla sukupolvilla olisi helpompi elämä, vähemmän suruja ja huolia ja kokonainen maapallo...
Hyvät teesit, allekirjoitan.
Eilen töistä lähtiessä koin suunnatonta onnen tunnetta. Viikko oli mennyt hyvin ja edessä odotti rento viikonloppu kotona oleilua. Aamulla sama tunne vain jatkui. Oli ihanaa käveleskellä postia noutamaan, linnut lauloivat ja puro solisi. Tämä on tätä arjen onnea.
Rita
Ihana onnellisuudentunne. =) ♥
Lähetä kommentti