Hedera helix
Muratti ja sitruunamelissa piristyivät silmissä kun kuukausi sitten pääsivät tänne Hanin takapihalle. Nyt ne kilpaa kukoistavat siellä 2-vuotiaan villiviinin seurana. Sitruunamelissa on tehnyt paljon suurempia lehtiä kuin koskaan sen ollessa luonani. Sain sen vuosi sitten Mamalta ja silloin se tosin oli komea mutta kärsi talvella edellisessä asunnossamme. Muratti kurkottelee täällä pation kattoa. Ovat ihan villiintyneet valosta ja ulkoilmasta. Tuuli tuntuu vahvistavan niiden oksia ja aurinko suurentaa lehtiä.
Upean käyttämättömän näköisen kreikansinisen kukkaruukun bongasin taloyhtiön roskakatoksesta. Roskapussimme jätelaatikkoon laitettuani otin tuon katoksen betonilattialle hylätyn suuren ruukun kainalooni ja kuiskasin löytäneeni sille uuden kodin. Hani ihan pikkuriikkisen hiukan ihmetteli, mitä ihmettä mie oikein taas kannan mukanani.
Hän alkaa kyllä jo tottua siihen että kurkistelen kaikkiin mahdollisiin roskalaatikoihin, josko niissä olisi jotakin käyttökelpoista, jonka joku muu on heittänyt pois roskana. Nykyään Hani jopa pysähtyy itsekin kurkistelemaan roskalavoille, mitä hän ei ennen tehnyt. Olen opettanut hänelle huonoja tapoja. Onneksi tätä ruukkua ei oltu sananmukaisesti heitetty pois. Ihan vaan nätisti roskakatoksen lattialle oli laitettu. Siitä kiitos edelliselle omistajalle.
Oli sinne roskakatokseen tässä yksi päivä ilmestynyt sellainen ylimääräinen vanhahko pitkäharjaksinen luonnonmateriaalista tehty pihaharjakin, jolla olisi mukavan hiljaista patiota lakaista. Ihan toista kuin lakaista sellaisilla oranssisilla muovikammotuksilla, joiden harjaamisääni kaikuu hiljaisessa illassa kylän toiseen laitaan. Ilostuin ja kokeilinkin sillä katoksen edustan asfalttia lakaista mutta siinä samalla harjaksista lähti ilmoille niin kamala lauma koiperhosia että melkein pelästyin ja tuikkasin sen harjan äkkiä takaisin paikoilleen. Ahaa, siksi se harja oli hylätty.
-Ottakoon joku muu sen. =)
© Una Reinman
14 kommenttia:
Kreikansininen ja suomensininen? Molemmat vielä esiintyvät usein valkoista vasten. Ehkä edellinen on sävyltään syvempi, jälkimmäinen vaaleampi, kuin siinä olisi ripaus pilveä ja lunta.
Tosi kaunis ruukku, juuri sellainen, jota en raskinut keväällä kaupasta ostaa, ovat aika hintavia uutena, joten huipun löydön teit! Ja asetelma siinä on kaunis ja rehevä.
Oli ruukun onnenpäivä päästä uuteen kotiin..
Moni vie roskiin juuri LÖYTÄMISTÄ varten tavaraa, jota ei ehdi kirpparilla myydä. Olisi hienoa jos roskiskatoksiin tulisi hyllyt, joihin voisi laittaa juuri löydettäväksi tarkoitetut?
Tosi kaunis asetelma!
Kauniin löydön olet tehnyt. Säilyyköhän muratti ulkona talven yli? Minullakin on muratti kukkakärryssä. Ehkä on viisainta nostaa talveksi sisälle.
Olipa mukava, että tarjosit uuden kodin kauniille ruukulle - ja että olet opettanut Hanille huonoja tapoja:D
Upea ruukku! Onneksi pelastit sen:)
Hei !
Tuhosin vahingossa sun kommentisi omassa blogissani, soyyr, ei ollut tarkoitus
Pahoittelen
Hyvä kun otit talteen kauniin esineen. Roskalavoilta on löytynyt kaikenlaista höydyllistä, viimeksi tuttava pelasti sieltä ihka hienon polkupyörän.. Mikähän laiskuus ihmisiä riivaa kun eivät viitsi viedä käypää tavaraa kierrätykseen!
Hienoa kun kasvitkin voivat hyvin uudessa kodissa, kukoistavat yhdessä sen ruukun kanssa :)
Aamu
Itse en ole (valitettavasti,)(vielä!) käynyt koskaan Kreikassa, mutta Hani on, ja hänen mielestään "juu-u, tuo voisi olla Kreikan sinistä." Kuvan väri hiukan poikkeaa luonnollisesta väristä...
Sooloilija
Asetelma? =)
Ahaa, siis mun pyöreät kivet? =)
Niitä olen vuosia kantanut mukanani.
Niiden paikka tuntuu olevan parvekkeella tai yleensä ulkona ja tässä tapauksessa patiolla...
Kiitos, miekin tykkään kovasti ruukusta. =)
Murattiruukku on vain laitettu ison ruukun sisään ja lautanen pohjalle...
Anna
Tai miun. =)
Ajattelin ensin, koska en hirveästi ole koskaan haalinut sinisiä tavaroita, että annan sen Hanin äidille joka kerää sinistä. Mutta Hanin luonakin on sinistä paljon...
Ja jotenkin tuo sininen miellytti silmää joten se saa jäädä. Meille. =)
Nimenomaan siksi tämäkin oli lattialle laitettu,tiettyyn paikkaan roskakatoksesta. =)
Yhdessä kerrostalossa jossa joskus tänä evakkoaikanamme asuimme, oli sellaisia hyllyjä, joille sai laittaa itselleen ylimääräiset esineet. Aina ne jonnekin katosivat...
Muualla on jätekatoksissa ollut vain tapana jättää roskapönttöjen viereen, niin siitä on roskienviejä tiennyt jotta "saa ottaa..."
Unelma
Saattaa se etelämmässä säilyä, mutta ei ehkä näinkään "pohjoisessa" kuin Lahti.
Mutta meillä on niin pieni asunto, ettei muratti eikä sitruunamelissa mahdu sisäpuolelle... =)
Kestävät minkä kestävät. Tai ehkä saamme sen isomman asunnon pian, ennen pakkasia? =)
Inkivääri
Haha. =)
Juu, ennen Hani painoi kaasua kun hihkuin että kato, roskalava ja sieltä näkyy jotain lautaa, tms... !
Mutta nyt Hani itsekin ehdottaa roskiksien katselmusta.
Keskellä Lahtea ei tosin tullut miun ja Nunnukan mukaan roskalavaa kurkkimaan eräänä viikonloppuna...;D
Taika-pieni! =)
Miekin ihastuin. =)
Osuin oikeaan aikaan roskiksille. =)
Tillman =)
Ei haittane. =)
Tulen uudelleen kommentoimaan. =)
Kutuharju
Oi, polkupyöräkin. =)
Löytäisimpä miekin pyörän. =)
Sellaiseen yritän rahaa tässä säästellä.
Ne menevät kirppareilta ja kierrätyksestäkin ensimmäisenä...
Tytär vei yhteisen pyörämme mukanaan opiskelukaupunkinsa. =)
Juu, kasvit ja mie kukoistetaan. =D
Tosin tämä on väliaikaisasunto mutta koti nyt ainakin hetken. =)
Ihan mukava sellainen. ?=
Tosi hieno ruukku! Minä en ois kyllä raaskinnu hyljätä moista.
Muratti muuten säilyy talvenkin yli, jos tuuri käy.
Jos se sitruunamelissa intoutuis tekemään sitruunia, sopis se väriltään tuohon ruukkuun kuin nenä puuhun...
Arjaanneli
Eikö vain olekin? =D
Ehkä joku ei vaan tykänny ruukun sävystä tjs?
Murattihan kasvaa etelä-Ruotsissa ihan villinä...
Epistä.
Meillä on liian kylmät talvet.
Olen kyllä yhdellä lahtelaisparvekkeella nähnyt muratin toissa talvena ihan vihreänä syksystä kevääseen. Sitten se kasvi katosi...
Eli en tiedä kuinka kävi.
Voi siis olla että tämäkin kestäisi?
Oi, kun oisikin sitruunapuu.
Ai niin, mutta sekään ei mahtuisi meille. =)
Ruukku on kuin löytölapsi, hylätty ensin muta rakastettu sitten ja juuri siksi arvokastakin arvokkaampi. Ja miten kaunis "löytölapsesi" onkaan!
Hauskasti kerroit katuharjastasi, niin elävästä että huomaamattani kavahdin koi-kohdassa tuolillani taaksepäin; hyvä etten lentänyt ;). Sitä se hyvä kerronta tekee. Vie mukanaan :D
Sä olet sitten vähän samanlainen kuin mäkin.
Kyllä mä otan roskiksesta jotain, jos on heitetty tarpeettomana pois, ja onkin ihan hyvä tavara.
Toiset ei tarvi toista tavaraa, mutta toiselle tavara onkin tarpeellinen.
Tiedän sellasiakin paikkoja, kun on oikein sellanen paikka, mihin viedään hyvät, ja ehjät tavarat, mitä ei joku enää tarvi, ja sieltä sitten saa kuka vaan ottaa sen, jos tarvii.
Hieno idea kierrätykselle.
Kiitoksia Lastu-pieni! =)
Ruukku on arvokas ja upea ja toivon etteivät oravat sitä patiolla riehuessaan pudota. =)
Harja oli mukavan näköinen mutta se olikin perhosyhdyskunnan koti. =)
Ne olivat aika suuria jotain vaaleanruskeita yökkösiöä mutta mie mielessäni ajattelin jotta ne on KOITA, joista olen jo joissakin asunnoissani saanut tarpeekseni, ja kipitin pian pois roskakatoksesta ja niiden siivekkäiden luota. =)
Harakka
Totta. =)
Se juuri on oikeaa kierrätystä.
Alunperinhän kierrätyskeskus oli sellainen että sinne vietiin jotakin käyttökelpoista, puhdasta ja ehjää ja sieltä sai ottaa tilalle jotakin jota itse tarvitsee.
Esim lastenvaatteita...
Nykyään kierrätyskeskus on yhtä kuin kirpputori.
Ja hintaa löytyy joskus yllättävän paljon.
Muutoissamme heinä- ja elokuussa eri puolille Suomea, vei ensin Miihkali haluamansa tavarat ja huonekalut, Jaken entisen mikrouunin ja pyöränsä mukanaan. Hänet varustin myös astioilla.
Sitten Nunnukka vei haluamansa huonekalut, mikrouunimme, pyykkikoneemme, yhteisen polkupyörämme ja hänetkin varustin astioilla. -Kumpikin sai valkoisen Hobby Hallin astiaston jossa on kaikkea kuudelle...
Sellaisen köyhä äiti sai heille hankittua. =)
Vain esim purkinavaajan ja tiskiharjan joutuivat itse ostamaan yms pientä.
Kumpikin heistä sai petivaatteita Haniltakin joka niin ikään teki tilaa kaappeihinsa yhden kaapin verran miun vaatteilleni, joita ei paljoa olekaan. =)
Jätin itselleni vain tärkeimmät asiat ja pakkasin ne laatikoihin Hanin varastoon odottamaan sitä isompaa asuntoa...mme. =)
-Joita kovasti käymme katselemassa...
Muutin omat, hassut musiikki-CD:ni maitorahaksi ja dvd-elokuviksi osto- ja myyntiliikkeessä.
Ne kaikki loput huonekalut, vaatteet ja astiat joita ei kukaan tarvinut/halunnut ja matot yms mie annoin SPR:lle, josta pari miestä tuli hakemaan ne kuorma-autolla. Kahdella eri ajokerralla. Sinne meni myös Hanin ylimääräisiä astioita ja vaatteita, että tuli tilaa yksiöön. =)
Se oli hyvä niin. Tänä vuonna on siis tullut harrastettua hyväntekeväisyyttä.
Yksi itselle roskista pelastettu ruukku oli ihan loistava vaihtokauppa. =)
Lähetä kommentti