Vietä hauska lintupäivä
ihan pihalla
Bongaa päivä pihalla - tapahtumassa lasketaan, kuinka monta lajia pihapiiristä löytyy yhden kevätpäivän aikana. Samalla nautitaan lähiluonnosta ja vietetään mukava lintupäivä. Kyseessä ei ole kilpailu, vaikka tapahtumalla on säännöt (ks. sivun lopussa).
Voit valita,
osallistutko lauantaina 4.5.
vai sunnuntaina 5.5.
vai sunnuntaina 5.5.
Havainnointialue ulottuu 100 metrin säteelle kotitalosta tai mökistä, mutta myös kauempaa näkyvät tai kuuluvat linnut saa laskea.
Osallistu yksin tai porukassa ja havainnoi juuri niin kauan kuin sinulle sopii. Mitä kaikkea mahtaakaan löytyä pihalta tai sen välittömästä läheisyydestä?
Mukaan saa laskea lajit, jotka on nähty tai kuultu sadan metrin säteellä kotitalosta tai mökistä. Havaittujen lintujen ei tarvitse olla näin rajatulla alueella, vaan myös kauempana olevat ja lentävät linnut hyväksytään.Tunnistettujen lajien lisäksi voidaan laskea laajemmat määritykset, joihin ei sisälly muita havaittuja lajeja (esimerkiksi hanhilaji, jos määritettyjä hanhia ei ole nähty). Vangittuja, kesytettyjä tai tarhattuja lintuja ei hyväksytä. Nauhureita, pillejä tai muita teknisiä houkuttimia ei saa käyttää. Riittää, että yksi osallistujista tunnistaa lajin.
Tulokset ilmoitetaan verkkolomakkeellaTapahtuman tuloksia julkaistaan päivittyvällä tulossivulla.
Kaikkien osallistujien kesken arvotaan seuraavat palkinnot:
Focus Explore 8×32 -kiikari
30 kpl linnunlaulu-CD-levyjä
Kaikki havaintonsa ilmoittaneet saavat syyskuussa ilmestyvän BirdLife-lehden 3/2024
Verkkolomakkeet, tulokset ja lisätietoja yhdistyksen omalla sivustolla:
Bongaa päivä pihalla -tapahtuma sai alkunsa keväällä 2020, kun perinteisen Tornien taisto peruttiin koronaepidemian vuoksi ja sen sijaan järjestettiin leikkimielinen Pihojen taisto, johon sai osallistua kuka tahansa yksin tai muiden samassa taloudessa asuvien kanssa. Tapahtumaan osallistui yli 4 600 ihmistä lähes 3 000 pihalla.
Nyt 4.5.2024 voit osallistua myös Tornien taistoon.
Teksti ja kuvat: BirdLifeSuomi
#BirdDay
#lintupäivä
#päiväpihalla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti