Keittiön pöydälle ei pian mahdu ruokailemaan,
koska multapurnukat peittävät sen alleen.
koska multapurnukat peittävät sen alleen.
Purkeista pilkistää vaulaa, joka on uusi
tuttavuus, johon ihastuin kakkoskodin maisemissa,
keijunmekkoja, kelloköynnöksiä, paprikoita,
ainakin yksi wisteria, jne.
Kaikki nämä ovat matkalla mökille.
Joitakin siemeniä on jo itänyt odottelemaan
mökille pääsyä. Jospa tänä kesänä mökille
saataisiin jonkinlainen kasvihuone.
- Se olisi miun suuri toive!
Yritän lisäksi sinnekin pihaan
saada tyhjästä aikaan puutarhan.
Nyt siellä ei ole vielä muuta kuin
pari hedelmäpuuta...
Polkkakarkkikukka, eli viimeinen joulun
amarylliksistä, (jaloritarinkukista)
teki vielä yhden kukkaputken johon on tähän mennessä
auennut kolme kukkaa. Vielä ainakin neljäs on tulosillaan,
ellei viideskin, jos se vaan jaksaa kehittyä ja aueta.
Tämä marianneraitainen oli sellainen ylläripylläri,
sillä olin tilannut kolme valkoista amarylliksen sipulia
mutta tämä sattuikin olemaan valkoisten paketissa
valepuvussa, paljastuen kirjavaksi.
valepuvussa, paljastuen kirjavaksi.
Polkkakarkkikukka yllättikin sitten iloisesti, sillä se
kestää sipulissaan hyvin, varsi ei kaatuile, ei kasva hujopiksi,
kukat kestävät todella monta vuorokautta ja ilahduttavat
kukat kestävät todella monta vuorokautta ja ilahduttavat
kauniilla erikoisella kukinnollaan,
näin vieläpä helmikuussakin,
Leivoin ystävänpäiväksi tosi suklaisen kakun,
jos joku vaikka tulisi kyläilemään.
Gluteenittoman tietenkin.
Kukaan ei saapunutkaan,
joten syötiin se sitten
kahteen pekkaan.
Nam.
Koska Hani voi teräsvatsaisena syödä mitä vaan,
sain itse suurimman osan tästä. (Taaskin.) 💗
Koska multapurnukat valloittavat keittiön pöytää, harjoittelin jo eräänä päivänä millaista olisi juoda kahvinsa sohvan ääressä, kahvikuppi jakkaralla.
Pitihän minun ihailla tätä
Polkkakarkkikukkaakin samalla.
Sinä päivänä siinä oli auki vasta kaksi ihastuttavaa
raitakukkaa.
Ystävänpäivänä saapui kortti
Sukulaissielu-blogia joskus
pitäneeltä ihanalta Katjalta.
Sukulaissielu-blogia joskus
pitäneeltä ihanalta Katjalta.
Kiitos!
Kuorta myöten ihana ylläri!
Itsekin laitoin muutaman ystiskortin maailmalle.
- Niitä, joissa on runon perässä nimeni,
joita löytyy Karton korttitelineestä...
Olinko hassu ihan aivan???
💗
💗
PS
Sellainen kuin Insinööriviikko, olisi
21.-27.2.2022
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti