vihitty kirkoissa käyttöön kaikki vuoden aikana
tarvittavat kirkkokynttilät. Päivää, jona näin tehtiin,
alettiinkin nimittää Kynttilänpäiväksi.
Tämä tapa on yhä käytössä
katolisissa kirkoissa.
Suomalaisessa kansanperinteessäkin
oli tapana sytyttää kynttilöitä tänä päivänä,
kuvastamaan maailmaan tullutta valoa.
"Kynttilän päivän ilma kertoo kevään etenemisen:
Ensimmäisestä suojasta kynttilän päivän jälkeen on yhdeksän viikkoa,
kun on sulat vedet, kymmenen viikkoa kyntöön tai
kaksitoista viikkoa ohran kylvöön.
Kynttilän päivän jälkeen talvi alkaa kääntyä kevään puolelle
ja 4. päivästä helmikuuta alkaen vietämmekin harjapäiviä,
jolloin harjaamme talven pois mielestä ja sielusta."
/Kynttilän päivä Heikki Tarma
Pohjois-Savossa kynttilänpäivää
on kutsuttu jo ensimmäiseksi kevätpäiväksi
on kutsuttu jo ensimmäiseksi kevätpäiväksi
Kynttilänpäivän aikaa on toisaalta pidetty otollisena
myös lumituiskuille, kynttilän pyryille.
- Ja jos kynttilänpäivänä kujat ovat täynnä lunta, niin laarit
ovat syksyllä täynnä viljaa. Ja nythän sitä lunta on
toden teolla saatu, eli taitaa olla hyvä viljavuosi
tiedossa, jos perinnehistoriaa on uskominen.
Kynttilänpäivän ateria
Suomessa syötiin kynttilänpäivänä lihakeittoa,
jonka höystönä olivat sikojen, lehmien tai
lampaiden sorkat eli kyntöset.
Ilman sorkkia lihakeitto kuulostaisi kyllä ihan loistavalta,
lämmittävältä, helmikuun alkupuolen lounaalta. =D
Päivän perinneruokiin on kuulunut myös ohrapuuro.
Ohrapuuroa on ollut pöydissä perinteisesti
myös virolaisilla ja liiviläisillä.
myös virolaisilla ja liiviläisillä.
Lähteinä:TaivaannaulaWikipediaHeikki Tarma
Muualla maailmassa Kynttilänpäivä
on juuri tänään, 2.2.2022,
mutta Suomessa se on 6.2.2022,
eli ensi sunnuntaina.
Crepe Day
Ohessa olisi islantilaisten rahkalettujen ohje, Kodin kuvalehti 26.1.2022.
Ihmetellen luin jostain, miten jotakuta inhottaa "Lettu"-nimitys?
Se on kuitenkin näille kotimaisille versioille
ihan aito, vanha kunnon suomalainen nimitys.
Lätty, plätty, kreppi, ohukainen tai räiskäle
Lätty, plätty, kreppi, ohukainen tai räiskäle
ovat jollain alueella
suosittuja mutta yhtä kaikki,
suosittuja mutta yhtä kaikki,
ne ovat lempinimiä
tälle rakkaalle ruokalajille
tälle rakkaalle ruokalajille
ja lettu on erityisen lempeä nimitys.
Sen oppii lapsikin helposti.
*******
💗💙
Tänään vietetään lisäksi
muun muassa
Kivaa juhlapäivää teille,
kaikille kaksosperheille.
-Ainakin tutuille!
*******
Tänään on myös mm Murmelipäivä.
Koko helmikuu on myös mm
Onhan nyt kylmin aika vuodesta!
*******
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti