Ystävyydestä ja sen kestävyydestä

 

 

 Torstaina on  vuorossa Hanki uusi ystävä -päivä. Vaan sepä onkin helpommin sanottu kuin tehty. Ainakin meille introverteille... 

 

 

 

 

 

 

Ehkä ystävyyssuhteiden määrä on vakio? 

Ehkä lapsuus on esimerkki siitä, miten helposti tai vaikeasti saamme ystäviä? 

 

 

 

 

Jos jo lapsena olit yksin, olet sitä aikuisenakin? 

Ja toisinpäin, jos lapsena olit suosittu ja ystävien ympäröimä, olet sitä aina?

 

 

Ainakin me introvertit ystävystymme todella huonosti. Siinä toisessa ihmisessä täytyy olla se jokin, joka kiinnittää aukottoman huomiomme. Hän on ehkä rohkeampi, sanavalmiimpi, iloisempi kuin me ja ilahduttaa mieltämme, herättää meidät eloon, ainakin aluksi. 

Hän saattaa olla kiinnostava ja jopa kiinnostunut samoista asioista kanssamme, ainakin aluksi. 

Hän saattaa olla impulsiivinen ja tahtoo meidät mukaansa jonnekin omiin menoihinsa, ainakin aluksi... 

Introvertti kiintyy ja tekisi pian kaikkensa tämän uuden ystävänsä vuoksi.

-Pelastaisi tämän vaarasta, hoitaisi tätä, puolustaisi epäoikeudenmukaisuudelta, rakentaisi suojan tämän ympärille, hän haluaa varoittaa tätä mm selkeistä hyväksikäyttäjistä, introvertti on kuin hengenpelastaja, väärinymmärretty sellainen...

Monesti ystävyys ei jatku juuri siitä syystä tai sitten jostain muusta. Usein se toinen onkin muuten ekstroverttiluonne, jolle ei riitä intovertin lojaali hiljainen ystävyys,  vaan hän karistaa tämän pois läheltään. 

Introvertti ei ole hänen mielestään tarpeeksi rohkea, puhelias, kaunis, rikas, nopea, muodikas ja sosiaalinen. Ekstrovertti kyllästyy ottamaan introverttia omiin menoihinsa, varmaan myös häveten introverttia, väsyy hänen palvoviin katseisiinsa, lapsellisiin juttuihinsa tai siihen, ettei introvertilla oikein ole enää mitään sanottavaa, vaan tämä kuuntelee ja kuulostelee vaan, koska on jo vaistonnut toisen ärsyyntyneen mielentilan, eikä enää uskalla avautua enempää koska arvaa että pian sieluun sattuu ja lujasti.

Ekstrovertti, joka aiemmin nauratti introverttiä hauskoilla jutuilla ja mm huomioilla muista ystävistään, kiinnittää katseensa ja kaiken kriittisen huomionsa nyt introverttiin, alkaen suureen ääneen kipeästi satuttaen arvostella tätä kaikesta ja toteaa, ettei tämä ystävyys/rakkaus/mikälie riitä hänelle. Kaikki loppuu kuin seinään. Ekstrovertti hylkää ihmisiä ilman tunnontuskia, kun hänestä tuntuu, että tämä oli nyt tässä. Introvertista on helppo tehdä syntipukki. Kaikelle...

Introvertti jää taas yksin. 

Ehkä introvertti, jos hyvin käy, jonakin päivänä löytää vierelleen ambivertin, joka on melkein samanlainen kuin hän, himpun verran toki sosiaalisempi ja sanavalmiimpi kuin introvertti itse. Ennen kaikkea, ambivertti ymmärtää herkkäsieluista introverttiä. Siinä on ystävyyden paikka. Luultavasti pitkäikäisen sellaisen. 

 

Tai ehkä yksinäinen ystävystyy vaikkapa jonkun nelijalkaisen karvaturrin, tai vaikka monenkin sellaisen kanssa, joiden rakkaus on ehdotonta ja lojaalia yksinäistä kohtaan. 

Eikä yksinäinen
olisi enää yksinäinen...

 

 

 

 

Lemmikit aina ilostuvat omistajansa nähdessään...

 

Ja he elävät elämäänsä onnellisena hamaan tulevaisuuteen saakka... 

 

 

 

 

******************

PS:

 

Löysin alla olevan kuvan Fb:sta (pitäisi klikkaamalla aueta isommaksi)  ja se oli mielestäni hirveän surullinen... Ihan tunnistin siitä itseni, mutta Fb-ystävät vaan nauraa rätkättivät kuvalle...