Translate

26.11.2019

Kakkupäivä










Tänään on
Kakkupäivä 
 Ensimmäiset kakut tehtiin Kreikassa ja Egyptissä ja ne olivat melko raskaita. Kakut oli tehty pähkinöistä ja hunajasta. Niitä syötiin varsinaisen aterian jälkeen jälkiruuaksi.


Ne varmaankin muistuttivat espanjalaisten jouluherkkua, nimeltään Turrón (espanjaksi), torrone (italiaksi) tai torró (katalaaniksi. 

 Turrón on espanjalaiseen jouluperinteeseen kuuluva nougat'ta muistuttava makeinen. Sitä valmistetaan yleensä hunajasta, manteleista, sokerista ja kananmunan valkuaisesta. 

Turrón on peräisin arabikulttuurista, ja tiedetään, että se on tunnettu Espanjassa jo ainakin 1500-luvulla. Nykyään jouluisin on saatavilla laaja valikoima erilaisia ja erimakuisia variaatioita turrónista. Se on suosittua joka puolella Espanjaa, erityisesti Välimeren rannikolla Valenciassa ja Kataloniassa. Samantapaista nougat'ta on tapana tehdä Espanjan lisäksi myös Italiassa ja Ranskassa. 



 

 




Jokainen meistä on 
ansainnut 
oman kakkupäivänsä. 

Nauti kakuista. 
 Sellaisista kuin itse haluat. 

 On lempparisi sitten
Turrón, joku muu näistä 
 tai jotain aivan muuta.