Translate

4.11.2019

Miestenviikko











Olin jo lapsena hurjan kiinnostunut tästä kuuluisasta faaraosta ja luin häntä käsittelevän kirjan ihan koirankorville. 


Tutankhamon oli Egyptin faraona noin 3 300 vuotta sitten. Hän nousi valtaistuimelle 9-vuotiaana ja hän hallitsi 10 vuotta ennen kuin hän kuoli vuonna 1324 eaa.
Lyhyestä elämästään ja hallintokaudestaan huolimatta Tutankhamon on yksi parhaiten tunnetuista faraoista. Tämä johtuu aarteista, kuten kultaisesta kuolinnaamiosta, jotka löydettiin hänen haudastaan vuonna 1922.
  /National geogpraphic Suomi  



Nykyaikana tunnetuksi Tutankhamon tuli vuonna 1922 kun Howard Carter ja lordi Carnarvon löysivät hänen hautansa (KV62) Kuninkaiden laaksosta. Hauta on laakson keskiosassa ja muihin kuninkaallisten hautoihin verrattuna varsin pieni, koska Tutankhamonin elinikä jäi varsin lyhyeksi eikä sen aikana ehditty suurempaa hautaa valmistella ja koska KV62 oli ilmeisesti ainoa käytettävissä oleva hauta Tutankhamonin kuoltua äkillisesti. 

Hautavarustus oli kuitenkin yksi parhaiten säilyneitä, vaikka hautaan oli murtauduttu aiemmin kaksikin kertaa. Kuninkaiden laaksosta on lisäksi löydetty pieni maahan kaivettu huone, jossa lienee säilytetty osaa Tutankhamonin hautavarustuksesta. 
  
Haudasta löydetyt esineet ovat nykyään pääasiassa Kairon ja Luxorin museoissa. Näiden joukossa muun muassa kultainen sarkofagi, sisempi kullattu puuarkku, Tutankhamonin kuolinnaamio sekä muita kulta- ja arvoesineitä. Uloin kivinen sarkofagi sen sijaan on yhä hautakammiossa, ja se sisältää ulomman kullatun puuarkun ja Tutankhamonin muumion.  /Wikipedia



Tänään on siis
Faarao Tutankhamonin päivä 


******






Siirrytäänpä sitten muinaisesta 
suurhallitsijasta nykymiehiin:

Tämä viikko on  
Miestenviikkoa 
 


Viidestoista vuosittainen Miesten Viikko toteutetaan jälleen isänpäivään päättyvällä viikolla marraskuussa. 
 
Ero on kriisi – miehellekin, ja tulee usein yllätyksenä. 
Ero lisää jopa miehen kuolemanriskiä ja mielenterveyden ongelmia.

Emotionaalinen kriisi ja huoli siitä, miten turvata suhteen jatkuminen lapsiin myös eron jälkeen, koettelevat jaksavampaakin miestä. 

Erossa mies tarvitsee kohtaamista, tukea ja kuulluksi tulemista. Miehen eron erityispiirteet tiedostamalla ja huomioon ottamalla tässä voidaan onnistua hyvinkin. Kun mies saa osuvaa apua erotilanteeseensa, voidaan saavuttaa mahdollisimman hyvä ero. 

****** 




Teemapäivissä saat tänään 
ravata portaita ylösalas, 
koska on Porraspäivät

Yksi helpoimmista keinosta lisätä liikuntaa arkipäivään on valita portaat hissin sijaan. Erityisen tärkeitä pienet liikuntahetket ovat istumatyötä tekeville. Useat toimistorakennukset joissa tätä työtä tehdään, tarjoavat hyvin mahdollisuuden pieneen porrastreeniiin. 

Käy moikkaamassa työkaveria toisessa kerroksessa, tai yhdistä portaat vaikkapa wc-käyntiin. Lisää tästä saa irti ottamalla useamman askelman kerrallaan tai kipittämällä eli nostamalla tahtia. Pieni hengästyminen on hyväksi!

Porraskävely on turvallinen liikuntamuoto, tietenkin jalkineisiin on syytä kiinnittää huomiota. Valitse kengät joissa on tasainen, pitävä pohja. Etene oman kunnon ja tuntemusten mukaan, varsinkin jos liikunta on jäänyt vähille.

Teknologian ystävät voivat myös pelillistää tätä seuraamalla päivän aikana kertyneitä askelia älypuhelimesta tai erillisestä askelmittarista. Jos oikein innostunut, ja haluat harrastaa portaita myös vapaa-aikana, tarkista löytyykö lähialueiltasi kunto- eli juoksuportaat.


Porrastreenistä voi tehdä entistäkin monipuolisemman lisäämällä siihen vaikkapa porraspunnerruksia. Näin myös ylävartalon lihaksen saavat oman osuutensa harjoituksesta.

Portaiden valitsemisen edistämiseksi Suomessa on järjestetty kansalliset porraspäivät jo useiden vuosien ajan. 

Ministeriöiden ja yritysten yhteistyössä kehittämä hanke on saanut runsaasti osallistujia liikkeelle.


******


Lisäksi nyt on meneillään 


European Fertility Week
Lapsettomien yhdistys Simpukka ry 
Ehkäisevän päihdetyön viikko
Ehkäisevä päihdetyö EHYT

Kansallisen pelipäivän viikko
Pelikasvattajien verkosto






Ei kommentteja: