Omenankukkien ihanaa paljoutta tänä
keväänä
ei voi liikaa hehkuttaa.
Ne olivat niin suloinen näky, nuo
täynnä kukkia olevat puut joka paikassa.
Viime kesän sateet olivat tehneet puille hyvää.
Meidän päärynäpuun ensimmäiset
kukat ikinä olivat myös viehkoja!
Jopa pienimmätkin omenapuut olivat
tikahtua kukkapaljouteensa.
Jännityksellä nyt sitten odotamme,
kuinka paljon omenia saamme...
Terttuslejan kauneutta.
Valitettavasti tämä pensas oli
sitten väärässä paikassa ja se
piti leikata alas.
On nääs pihalla kesäjuttuja tekeillä...
Kyllä selja muutamassa vuodessa
taas piristyy...
Pioneissa oli hassusti nuput jo toukokuussa...
Orapihlajan kukkia.
Koivuangervon kukkia.
Pihlajakin kukkia
mutta aika vähänlaisesti.
Nyt ei tule siis hurjaa
pihlajanmarjavuotta.
Ensi talvena on siis lunta
ihan tolkuttomasti?
No, viime talvena sitä olikin
korkeimmillaan vain vajaat 18 cm...
Jostakin omatekoisesta kranssista on joskus kukkapenkkiin
tipahtanut sembramännyn siemen josta kasvoi kaksi pientä
tainta, joista toinen on tässä ruukussa.
Pitänee miettiä sille kiva paikka.
Taustalla näkyy vielä orkideoitani...
Niitä joita olen kerännyt ja talvettanut ja
saanut uudelleenkukkimaankin.
Nyt niitä ei enää ole. Niihin tuli
villakilpikirva, jota en saanut pois... =(
Piti heittää ruukkuineen kaikki
kymmenen rakasta orkideaa roskapönttöön.
Huoh... =( Yhyy... =(
Taustalla näkyy vielä orkideoitani...
Niitä joita olen kerännyt ja talvettanut ja
saanut uudelleenkukkimaankin.
Nyt niitä ei enää ole. Niihin tuli
villakilpikirva, jota en saanut pois... =(
Piti heittää ruukkuineen kaikki
kymmenen rakasta orkideaa roskapönttöön.
Huoh... =( Yhyy... =(
Ainoa kukkiva asia pihassa tänne muuttaessamme
oli muutama syreeni. Tässä niistä isoin jonka
viime syksynä leikkasin ja sepäs
siitä innostui kukkimaan kovasti tänä keväänä.
Hups, tännekin eksyi omenapuun kukkia...
1 kommentti:
Upeaa kukintaa!
Meillä edellisen kodin naapurilla oli seljapuu vai pensasko se oli...iso ainakin. Hän tuli aina hakemaan meidät kahville, kun selja kukki..:)
Lähetä kommentti