Tänään on myös tietenkin
Kesäpäivänseisaus,
yksi vuoden pisimmistä päivistä
ja lyhyimmistä öistä.
Kesäpäivänseisauksen jälkeen
yö alkaa taas pidentyä eli tummua
ja valo vuorokautta kohti vähentyä...
Myös Musiikin juhlaa, Fête de la Musique
(tehkää musiikkia), eli Musiikin päivää,
Kesäpäivänseisaus,
yksi vuoden pisimmistä päivistä
ja lyhyimmistä öistä.
Kesäpäivänseisauksen jälkeen
yö alkaa taas pidentyä eli tummua
ja valo vuorokautta kohti vähentyä...
Myös Musiikin juhlaa, Fête de la Musique
(tehkää musiikkia), eli Musiikin päivää,
vietetään tänään tai oikeammin ensi yönä.
Tapahtuman tarkoituksena on edistää kulttuuria kahdella
tavalla.
Se innostaa harrastajia musisoimaan
vapaaehtoisesti kaduilla ja julkisilla paikoilla. Toisaalta festivaali tarjoaa suurelle
yleisölle mahdollisuuden nauttia erilaisista musiikkityyleistä lukuisissa harrastajien ja ammattilaisten järjestämissä
ilmaiskonserteissa.
Juhla osuu samaan
aikaan pakanallisten juhlien kanssa, joita jo antiikin
ajoista asti on omistettu luonnolle tai sadonkorjuulle.
Mm kesäkuun 24. päivänä vietettävä Pyhän Johanneksen juhla (Suomessa
juhannus), jota Ranskassa vietettiin polttamalla suurta nuotiota läpi
yön vuoden pisimpien päivien kunniaksi. Näitä keskikesän kansanjuhlia
vietettiin Ranskassa aina 1990-luvulle asti, jolloin suurin osa
nuotioista kiellettiin turvallisuussyistä. Tästä säädettiin myös lakeja,
joiden tarkoituksena oli ehkäistä tulipaloja ympäristönsuojelualueilla
tai alueilla, joilla veden käyttöä on kesäaikaan rajoitettu.
Vastaavanlaiset keskikesän juhlat ovat tuttuja myös täällä
pohjoisessa yöttöminä öinä, jolloin aurinko ei laske ollenkaan.
Pietarissa vietetään Valkeat yöt -kesäfestivaalia, jolloin
taiteita juhlitaan kaikissa muodoissaan.
Fête de la
Musiqueta vietetään noin sadassa eri maassa.
Tämä suosittu
tapahtuma on otettu osaksi monien kesäpäivänseisauksen aikaan
järjestettävien musiikkifestivaalien ohjelmaa eri puolilla maailmaa.
Festivaalin ajaksi monia aukioloaikoja on pidennetty. Esimerkiksi
kirjastot ja kahvilat saavat tuona yönä olla auki normaalia pidempään
yleisöä varten.
Monet kadut suurimmissa kaupungeissa ovat suljettuja liikenteeltä, jotta tilaa olisi järjestetyille ja improvisoiduille näytöksille ja esitysten välejä kulkevalle yleisölle.
Esityksiä saatetaan järjestää myös rajatummissa tiloissa kuten puistoissa ja urheilutiloissa. Joissain konserttisaleissa ja teattereissa esitykset ovat poikkeuksellisesti ilmaisia.
Ilmaisesitysten ja harrastajamuusikoiden katunäytösten ohella maksullisiakin konsertteja voidaan järjestää, mutta niiden yhteydessä ei saa käyttää nimeä Fête de la Musique.
Monet kadut suurimmissa kaupungeissa ovat suljettuja liikenteeltä, jotta tilaa olisi järjestetyille ja improvisoiduille näytöksille ja esitysten välejä kulkevalle yleisölle.
Esityksiä saatetaan järjestää myös rajatummissa tiloissa kuten puistoissa ja urheilutiloissa. Joissain konserttisaleissa ja teattereissa esitykset ovat poikkeuksellisesti ilmaisia.
Ilmaisesitysten ja harrastajamuusikoiden katunäytösten ohella maksullisiakin konsertteja voidaan järjestää, mutta niiden yhteydessä ei saa käyttää nimeä Fête de la Musique.
Juhla tunnetaan myös englanninkielisellä nimellä World Music Day, maailman musiikkipäivä, Suomessa nimellä Kansainvälinen nykymusiikin
festivaali, joskin ranskankielistä nimeä käytetään yhtä usein eräissä
englannin- tai saksankielisissä maissa. Nimeä voidaan käyttää rinnakkain
Make Music! -nimityksen kanssa, jonka suora käännös ranskaksi on Faites
de la musique! (tehkää musiikkia!), jossa faites ääntyy samalla tavoin
kuin fête. Joissakin maissa käytetään myös suoraan käännettyjä
nimityksiä kuten Fiesta de la Música (espanjaksi), Festa della Musica
(italiaksi), Święto Muzyki (puolaksi), Praznic Musike (bosniaksi)
tai
Dünya Müzik Günü (turkiksi). -Wikipedia-
Samalla tänään on myös
Ateistien solidaarisuuspäivä,
sekä Surffauspäivä ja
Mene rullalautailemaan -päivä.
Monella alkaa tänään kesäloma.
Monet aloittavat tänään juhannuksen vieton
ja juhla-ajan,
onhan suurimman kesäjuhlamme
juhannuksen aatonaatto.
- Hyvää juhannusta heille.
Ja hauskaa kesälomaa. =)
sekä Surffauspäivä ja
Mene rullalautailemaan -päivä.
Monella alkaa tänään kesäloma.
Monet aloittavat tänään juhannuksen vieton
ja juhla-ajan,
onhan suurimman kesäjuhlamme
juhannuksen aatonaatto.
- Hyvää juhannusta heille.
Ja hauskaa kesälomaa. =)
4 kommenttia:
No, jopas on päiviä siinä, mutta tänään on myös esikoisemme syntymäpäivä (siitä on jo 28 vuotta, kun hän näki päivänvalon). Paljon syytä siis juhlistaa tätä päivää. Hyvää juhannusta sinulle!
Ekat kuvat ihanan kauniita!
Hyvää Juhannuksen aikaa sinne teille!
❤️
❤️
Lähetä kommentti