Nimipäiviä ei enää vietetä samalla lailla niin kuin ennen,
kakkukahvien merkeissä, kukkakimpuin onnitellen.
Välttämättä kukaan ei nykyään edes
muista lainkaan nimipäivääsi,
muista lainkaan nimipäivääsi,
mikäli nimesi edes löytyy almanakasta,
vaikka viettäisimme jopa paljon mieluummin
juurikin nimipäivää eikä syntymäpäivää.
Naistenviikko on seitsemän päivän ajanjakso 18.–24. heinäkuuta, jolloin suomalaisessa almanakassa on vain naisten nimiä:
Onnittelut teille kaikille!
Onnittelut teille kaikille!
Naistenviikko alkoi muotoutua keskiajalla, kun samalla viikolla vietettiin kahden pyhimyksen, Pyhän Maria Magdalenan ja Kristina-neitsyen merkkipäivää. Myöhemmin samalle viikolle tuli myös muita naisten merkkipäiviä: 1600-luvulla Saara ja myöhemmin Marketta. Olga tuli 1868 Apollinaarin tilalle.
Vuonna 1929 Fredrikin tilalle tuli Riika ja Rieti,
jotka syrjäytti vuonna 1950 Riikka.
Entisaikaan naistenviikolla säätä seurattiin erityisen tarkkaan,
sillä se ajoittuu heinäntekoaikaan. Vanhan kansan mukaan
naistenviikko ei mene ilman sadetta, sillä naiset ovat kovia itkemään.
Sateisuutta kuvataan monilla sananparsilla. Syy sateeseen laitettiin kunkin nimipäivänviettäjän tiliin, ja
syntyi kaikenlaisia sanalaskuja, esimerkiksi "Mataleena itköö
mielellään" tai "Reeta pissii pirahuttaa". Syynä käsitykseen
naistenviikon sateisuudesta lienee se, että heinäkuun loppupuolisko on
tyypillisesti sateista aikaa.
Ilmatieteen laitoksen
tilastojen mukaan täysin poutaisia naistenviikkoja on keskimäärin
kerran 10 vuodessa ja saman verran on naistenviikkoja, jolloin sataa
kuutena tai kaikkina seitsemänä päivänä. Tyypillisintä on, että
naistenviikolla sataa kolmena tai neljänä päivänä.
-Wikipedia-
Selma-Mummoni aina sanoi, että
jos naistenviikolla sataa,
sataa seitsemän viikkoa...
4 kommenttia:
Huomenna tyttären nimipäivä... sitten ystävän...sitten oma ja sitten rakkaan serkun...♥ Eli juhlia on..:)
No niin. =) Luulenpa että melkein jokaisella suomalaisella on joku tuttu, jolla on tällä viikolla nimipäivä. =)
Kiitos kiitos! Minulla juuri tänään nimpparit (Sari) :D Kakkua ei ole mutta ei väliäkään :)
Tuolla facebookissa on muuten Päijät-blogit ryhmä jos haluat liittyä!
Onnea Sari! ♥ ♥ ♥ ♥ ♥
Nimipäivät ovat hauskoja. =)
Oi, en ole tiennytkään sellaisesta ryhmästä...
Minäpä käyn kurkistamassa ja ehkä liittymässäkin.
Kiitos vinkistä! =) ♥ ♥ ♥ ♥ ♥
Lähetä kommentti