Näitä pelargoneja nimittäin.
Samalla surettaa koska juuri nyt ne
olisivat muhkeimmillaan kun kesä jo
meiltä loppui...
Ne kestävät terassilla vielä
pitkään kauniina jopa pakkasiakin,
mutta niitä ei voi enää siirtää sisälle.
Niiden on vaan nyt annettava
elää hetkessä ja päivä kerrallaan
ihan rauhassa.
Suuri lämpötilanvaihtelu
tässä vaiheessa koituisi niiden
nopeaksi turmioksi.
Joka arkiaamu kun hyvästelen Hanin
suukotellen töihinsä ja
roikun ulko-ovella hänelle vilkuttaen
ihailen samalla näitä ihanuuksia.
Tuo emokasvi, ensimmäinen mårbacka
ehti kesän aikana noin komiaksi,
verrattuna kookkaaseen nokialaiseeni.
Olen koettanut ikuistaa kauniita
hetkisiä muistoiksi kesästä.
Talletan mielikuvia sieluni sopukkaan
kaikista kookkaista pelakuista
ja yksinäisestä terassikaudesta.
Violettia riippapelargonia koetin ensiksi
hartaasti säästellä kylmiltä öiltä
nostaen sen sisätiloihin joka ilta.
Jonkin aikaa oli niin viileää päivisinkin
että ripustin amppelin olohuoneen ikkunan eteen
mutta se loukkaantui ja kaipasi niin takaisin
ulos että puolet siitä ykskaks kellastui.
Niinpä siirsin senterassille
enkä enää raahaa sitäkään sisälle.
Olkoon siellä missä se
tuntee olonsa onnelliseksi.
Joidenkin pelargonien lehdet ovat aivan
mahtavia kooltaan niin että sormet levittäen jopa
kämmeneni peittyy piiloon sellaisen lehdykän taakse.
Mittailin monia jopa 16 cm halkaisijaltaan olevia
lehtiä, kukkien koosta puhumattakaan.
lehtiä, kukkien koosta puhumattakaan.
Queen Marykin teki uhkeita kukkia
kuin miniruusukimppuja...
Jopa prinssi Nikolai kiipesi
terassin kaiteelle katsomaan maailmaa.
Koska meilläpäin tuulee paljon,
se tarvitsi kainalosauvoikseen hieman
apuja ettei lähtenyt tuulen mukaan...
Käytä kuitenkin päiväsi
ihan haluamallasi
omalla tavallasi.
