En voi olla ihailematta

Näitä pelargoneja nimittäin. 

Samalla surettaa koska juuri nyt ne 

olisivat muhkeimmillaan kun kesä jo 

meiltä loppui...

Ne kestävät terassilla vielä 

pitkään kauniina jopa pakkasiakin, 

mutta niitä ei voi enää siirtää sisälle. 

Niiden on vaan nyt annettava 

elää hetkessä ja päivä kerrallaan 

ihan rauhassa.

Suuri lämpötilanvaihtelu 

tässä vaiheessa koituisi niiden 

nopeaksi turmioksi. 

Joka arkiaamu kun hyvästelen Hanin 

suukotellen töihinsä ja

roikun ulko-ovella hänelle vilkuttaen 

ihailen samalla näitä ihanuuksia.

Tuo emokasvi, ensimmäinen mårbacka 

ehti kesän aikana noin komiaksi, 

verrattuna kookkaaseen nokialaiseeni. 

Olen koettanut ikuistaa kauniita 

hetkisiä muistoiksi kesästä. 

Talletan mielikuvia sieluni sopukkaan 

kaikista kookkaista pelakuista 

ja yksinäisestä terassikaudesta.

Violettia riippapelargonia koetin ensiksi 

hartaasti säästellä kylmiltä öiltä 

nostaen sen sisätiloihin joka ilta. 

Jonkin aikaa oli niin viileää päivisinkin 

että ripustin amppelin olohuoneen ikkunan eteen 

mutta se loukkaantui ja kaipasi niin takaisin 

ulos että puolet siitä ykskaks kellastui.

Niinpä siirsin senterassille

enkä enää raahaa sitäkään sisälle.
 

Olkoon siellä missä se 

tuntee olonsa onnelliseksi.

Joidenkin pelargonien lehdet ovat aivan 

mahtavia kooltaan niin että sormet levittäen jopa 

kämmeneni peittyy piiloon sellaisen lehdykän taakse. 

Mittailin monia jopa 16 cm halkaisijaltaan olevia 
lehtiä, kukkien koosta puhumattakaan. 

Queen Marykin teki uhkeita kukkia 

kuin miniruusukimppuja... 

Jopa prinssi Nikolai kiipesi 

terassin kaiteelle katsomaan maailmaa. 

Koska meilläpäin tuulee paljon, 

se tarvitsi kainalosauvoikseen hieman 

apuja ettei lähtenyt tuulen mukaan... 

Tänään olisi Kansainvälinen kahvipäivä 
samoin kuin Korttientekopäiväkin.  

Käytä kuitenkin päiväsi 

ihan haluamallasi 

omalla tavallasi.